Birdlifen livekamerasta voi seurata Merenkurkussa pesivien uhanalaisten selkälokkien elämää.
Kamera liittyy tutkimukseen, jossa selvitetään selkälokin ekologiaa ja pesimämenestystä. Livekameran avulla voidaan seurata pesintöjä lintuja häiritsemättä.
Selkälokki on vähentynyt Suomessa huomattavasti. 1960-luvun 20 000 parin kanta on supistunut alle 7 000 pariin.
Kameralivellä on monia hyviä puolia. Samalla voidaan esimerkiksi selvittää saaren harmaalokkien, merimetsojen ja muiden lajien pesintää, sekä valvoa pesimäluotoa ilkivallalta.
Lintusaarella asuvien merimetsojen pesistä ei viime vuonna varttunut yhtään lentokykyistä poikasta. Merimetsojen poikasaikaan saarelle asettui useita merikotkia, jotka söivät lopulta kaikki poikaset.
Tutkimuksen toteuttaja Risto Juvasteen mukaan merikotkasta on tullut tärkeä luontainen tekijä, joka vaikuttaa merimetsokannan kokoon ja pesimäkolonioiden sijoittumiseen.
– Livekameran avulla tutkimuskohdetta voidaan seurata koko ajan ja tietoa kertyy valtavasti. Tutkimus on paljastanut selkälokkien, merimetsojen ja merikotkien pesinnästä ja saalistuksesta paljon uutta, Juvaste kertoo.
BirdLifen toinen kamera seuraa Espoon Laajalahdella pesiviä ja ruokailevia lintuja. Livekameroita voi seurata osoitteessa www.birdlife.fi/lintulive.
Uutisia läheltäsi -kirje kertoo sinulle uutiset lähiseudultasi – tilaa se sähköpostiisi tästä https://kirjeet.yle.fi