Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Suomesta avautui uusi tavarajunareitti melkein maapallon toiselle puolelle – kilometrin mittainen juna lähti ensimmäiselle matkalleen kohti Japania

Kotkan satamasta lähti tänään juna kahden viikon mittaiselle matkalleen halki Venäjän. Reitistä on tulossa säännöllinen. Uusia reittejä on suunnitteilla jopa Intiaan saakka.

Kilometrin mittainen juna lähti Japania kohti
  • Vesa Grekula
  • Petri Kivimäki

Kotkan Mussalon satamassa ratapihalla kaksi isoa veturia ovat valmiina isoon urakkaan. Niiden perässä on yhteensä 53 isoa konttia, joiden määränpää on tuhansien kilometrien päässä Japanissa ja jopa Singaporessa saakka.

Pituutta junalla on noin kilometri.

Konteissa on valtava määrä elintarvikepakkauksien valmistamisessa käytettävää kartonkia sekä konepajateollisuuden tuotteita.

Kotkasta lähtevä tavarajuna kulkee Lappeenrannan Vainikkalan rajanylityspaikan kautta Venäjälle ja sieltä liki 10 000 kilometrin päähän Venäjän Vladivostokiin eli Tyynenmeren länsirannikolla sijaitsevalle Japaninmerelle saakka.

Kartalla Venäjän kaukoitää, Vladivostok, Srednjajan lahti ja Japani
Junan määränpää on Vladivostok, josta konttien matka jatkuu laivalla Japaniin Kuva: Lasse Isokangas / Yle

Vladivostokista kontit siirretään laivoihin, jotka kuljettavat ne muutaman sadan kilometrin päähän Japaniin, Singaporeen ja Etelä-Koreaan.

Kuljetusyhtiö Nurminen Logistics on tekemässä Kotkasta Japaniin suuntautuvasta reitistä säännöllisen. Seuraavajuna lähtee heinäkuussa ja lokakuun alkuun mennessä junia on Kotkasta Japanin suuntaan lähtenyt jo 20.

Kotkassa päivä on historiallinen, sillä nyt juna lähtee Japania kohjti täältä ensimmäistä kertaa. Aiemmin junia on lähtenyt Helsingin vuosaaresta.

Nyta avattava reitti perustuu ennen kaikkea teollisuuden tarpeisiin.

– Kotkasta lähtevä reitti painottuu erityisesti metsä-, kone- ja kemikaaliteollisuuden käyttöön. Kotkassa meillä on oma kemikaaliterminaali, minkä takia reitillä liikkuu myös vaaralliseksi luokiteltuja aineita, kertoo myyntijohtaja Marjut Linnajärvi Nurminen Logistics -yhtiöstä.

Muutama vuosi sitten läheltä Kouvola yritti luoda junareittiä Kiinaan, mutta se osoittautui kannattamattomaksi. Linnajärvi uskoo, että uusi reitti on pitkäikäinen.

– Miellä on säännöllinen, aikataulutettu reitti edestakaisin. Nämä eivät ole vain yksittäisiä junia, kertoo Linnajärvi.

Tavarajuna Kotkasta Japanin suuntaan lähti tänään perjantaina kello 14.10. Katso junan lähtö tästä ja kuuntele myyntijohtaja Nurminen Logistics oy:n myyntijohtaja Marjut Linnajärven haastattelu. Toimittajana on Vesa Grekula.