Kaatosade piiskasi festivaalialueen parkissa seisovaa autoa. Tuomas Sara istui kuskin paikalla, kuunteli konepeltiä rummuttavia pisaroita ja tasasi hengitystään. Turkulaisen Ilmiö-festivaalin sähköt oli juuri katkaistu ukkosen vuoksi.
Sara työskenteli kaveriporukalla järjestetyn tapahtuman päätuottajana. Hän oli varma, että festivaali oli pilalla ja kaikki sen eteen tehty työ valumassa hukkaan.
Sade jatkui, kun Sara nousi autosta. Keikkapaikalla ei näkynyt ketään.
– Ajattelin, että porukka on lähtenyt kotiin, Sara muistelee.
Lähempänä hän kuuli yllätyksekseen musiikkia.
– Esiintymislavan virkaa toimittaneessa telttakatoksessa olikin kunnon bileet käynnissä. Yleisö ja bändi, joka soitti ilman sähköjä, olivat kaikki hurmoksessa pakkautuneena saman katoksen alle. Kun lopulta saimme sähköjä päälle, porukka bailasi kaatosateessa.
Järjestyksessään kolmas Ilmiö-festivaali vuonna 2011 oli ukkosmyräkästä ja sähkökatkosta huolimatta menestys. Yhden päivän juhlat oli myyty loppuun, ja niin kävi myös tulevina kesinä.
Menestys muutti Tuomas Saran elämän suunnan. Juhlat ideoinut kaveriporukka järjestäytyi osuuskunnaksi, ja Sara alkoi tuottaa kulttuuritapahtumia työkseen, myös kulttimaineeseen noussutta H2Ö-festivaalia Turun Ruissalossa.
Vanhasta tupakkatehtaasta kaavaillaan Taiteiden taloa
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin Tuomas Sara on turkulaisen vaihtoehtokulttuurin keskeisiä hahmoja, puuhamies ja vaikuttaja. Hän pyörittää Ö-kulttuuriklubia Turun ydinkeskustassa Linnankadulla, legendaarisen Dynamon vieressä.
Toisella puolella Aurajokea, Turun historiallisessa vanhassa kaupungissa, kohoaa tupakkatehtailija Hans von Rettigin (1894–1979) palatsi, joka tunnetaan nykyään historian ja nykytaiteen Aboa Vetus & Ars Nova -museona. Sen vieressä seisoo tyhjillään Rettigin vanha tupakkatehdas.
Viime vuodet Turussa on käyty keskustelua siitä, mitä historialliselle kohteelle pitäisi tehdä. Åbo Akademin säätiön omistama rakennus on myynnissä.
Tuomas Sara on mukana työryhmässä, jolla on asiaan ratkaisu: vanhasta tupakkatehtaasta tulisi Turun kaupungin omistama Taiteiden talo. Rakennuksen kymmenelletuhannelle neliömetrille olisi käyttöä, sillä vuoden lopulla Turussa on jäämässä vajaat 250 taiteilijaa ilman työtiloja.
Työryhmän vision mukaan kulttuurikeskus toisi alueelle taidetta, elämää ja kaupunkikulttuuria. Sen luulisi kelpaavan Turun kaupungille, jonka tavoitteena on elävöittää vanhan kaupungin aluetta.
Projekti onkin myötätuulessa.
Turun kaupunginhallitus päätti kuluneella viikolla, että se alkaa valmistella pysyvää tilaratkaisua taiteilijoille. Ensi hätään se vuokraa osan tupakkatehtaasta tiloitta jääville kuvataiteilijoille.
– Se on hieno askel, sillä saamme jalkaa oven väliin, ja ainakaan tilat eivät ole nyt päätymässä yksityiseen omistukseen, Sara sanoo.
Työryhmä on puuhaamassa laajaa selvitystä Taiteiden talosta syksyllä.
– On kartoitettava, mitä se tulisi maksamaan, ja mitä muuta sen perustaminen vaatisi, mutta myös, mitä hyötyä Taiteiden talosta olisi kaupungille. Siitä tulisi mieletön vetovoimatekijä vanhan kaupungin alueelle, Sara painottaa.
Tuomas Sara on festivaaliaddikti
Sara kiertelee vanhan tupakkatehtaan alueella ja viittoo innoissaan eri suuntiin. Tuonne kulmaan tulee esiintymislava, tässä reunalla myydään kaljaa ja pientä purtavaa, kujalle pystytetään dj-klubi, hän luettelee.
Sara yllätti itsensä päätymällä osaksi Taiteiden talo -työryhmää, ja samalla tuli todistettua, ettei hän mahda itselleen mitään: tapahtumaa oli taas järjestettävä.
Heinäkuun puolessa välissä sisäpihalle nousee nelipäiväinen minifestivaali, viisisataa henkeä vetävä kaupunkikulttuuritapahtuma, johon järjestäjät Saran johdolla pyrkivät tuomaan pihajuhlien tunnelmaa.
Lieveilmiöksi ristitty tapahtuma myötäilee edeltäjiensä linjaa. Festivaalilla nähdään monitaidetta ja sellaisia vaihtoehtobändejä, joista useimmat ovat suurelle yleisölle tuntemattomia. Lähimpänä valtavirtaa Lieveilmiön artisteista lienevät M ja Jimi Tenor.
– Tarkoitus on tehdä aluetta tutuksi kaupunkilaisille ja tuoda esiin Taiteiden talo -hanketta, ja samalla tietysti pitää hyvät bileet. On käsittämätöntä, ettei suurin osa edes tiedä tällaisen sisäpihan olemassaolosta, koska se on ollut suljettuna, Sara toteaa.
Järjestäjät bongasivat telakka-alueen Ruissalosta
Tuomas Saralla on tapana katsoa paikkoja ja tiloja sillä silmällä. Hän "skannaa" jatkuvasti, millaisen tapahtuman uudessa, mielenkiintoisessa miljöössä voisi järjestää.
Kun Ilmiö-festivaali myi kerta toisensa jälkeen loppuun, työryhmä alkoi pohtia uuden, isomman festivaalin perustamista. Ensin he iskivät silmänsä Kakolan entiseen vankila-alueeseen, mutta kun projekti ei edennyt, Sara suuntasi katseensa Ruissalon saarelle. Sieltä he olivat bonganneet vanhan telakka-alueen, joka Kakolan tapaan vaikutti ainutlaatuiselta alueelta vaihtoehtofestivaalille.
Lupa-asiat olivat työn ja tuskan takana, mutta lopulta asiat lutviutuivat. Sara ja kumppanit saivat tiedottaa uuden festivaalin perustamisesta keväällä 2014.
H2Ö oli Ilmiön tapaan tarkoituksellisen epäkaupallinen monitaidetapahtuma, erikoisia bändejä ja mielikuvituksellista oheisohjelmaa tarjoava elämysmatka.
– Parasta on fiilis, kun näkee tuhannet ihmiset bailaamassa ja pitämässä hauskaa. Se on ollut itselleni se isoin palkinto näiden järjestämisestä.
Tapahtumat herättävät kaupungin eloon
H2Ö:stä tuli valtakunnallisesti merkittävä vaihtoehtofestivaali, joka veti päivässä parhaimmillaan vajaat 5 000 ihmistä juhlimaan ja ihmettelemään rosoista telakkaympäristöä. Tunnelmassa oli jotain erityistä, kun venevajassa veivattiin autotallipunkkia ja suuressa veistämöhallissa paahdettiin aikansa puhuttavinta jazzia.
Kolmantena kesänä, vuonna 2016, Tuomas Sara huomasi itsessään loppuunpalamisen oireita. Kun festivaalilla meni myös taloudellisesti aiempaa heikommin, se jäi viimeiseksi H2Ö-kesäksi. Mutta Ruissalon telakasta on sittemmin kehittynyt elävä osa kaupunkia ravintoloineen, liikehuonestoineen ja tapahtumatiloineen.
– Venetelakasta on tullut tapahtumatelakka. Telakan omistaja on kertonut, että paikan potentiaali nähtiin meidän innoittamana.
Sara on elävä todiste siitä, että vapaan kentän kulttuuritapahtumat voivat parhaimmillaan synnyttää kaupunkiin uutta värinää.
– Turku on sen kokoinen paikka, ettei tarvitse tehdä edes mitään hirveän massiivista, jotta sillä on vaikutusta.
H2Ö, vaan ei Flow
H2Ö-festivaalia on kutkuttavaa verrata Helsingissä järjestettävään Flow'hun. Tuomas Sara myöntää, että lähtökohdissa oli jotain samaa, mutta molemmilla on ollut silti eri suunta. Flow kasvoi kymmenien tuhansien ihmisten kaupalliseksi tapahtumaksi valtavirtafestivaalien rinnalle, kun H2Ö piti omana paikkanaan marginaalia.
– Kieltämättä käväisimme risteyksessä. Jos viimeinen vuosi olisi mennyt paremmin, olisimme ehkä kuitenkin päätyneet ponnistamaan uudelle tasolle. Mutta meiltä loppuivat voimavarat kesken, Sara myöntää.
– Meillä kiersi silloin järjestäjäporukassa vitsi, että aina, kun joku mainitsee H2Ö:n yhteydessä Flow-festivaalin, pitää ottaa hörppy kaljaa.
Sara myöntää, että osuuskunnassa pohdittiin toisinaan sitä, mitä H2Ö:stä olisi tullut, jos se olisi järjestetty Helsingissä.
– Puolet meidän yleisöstä oli nytkin Helsingistä. Jos festivaali olisi ollut siellä, se olisi vetänyt todella paljon porukkaa. Toisaalta ei käynyt koskaan mielessäkään, että olisimme siirtyneet pääkaupunkiseudulle.
Musisoivasta kauppatieteilijästä tuli festivaaliguru
Pianoa ja kuorolaulua harrastanut Tuomas Sara huomasi jo nuorena, ettei hänestä ole ammattimuusikoksi. Kulttuurikentälle hän päätyi Kauppakorkeakoulun kautta.
– En tosin ollut hirveän aktiivinen opiskelija, vaan lähinnä soittelin bändeissä ja järkkäilin pieniä keikkoja. Taisi mennä yhdeksän vuotta, että sain kandin paperit ulos, Sara naureskelee.
Noin kolmekymppisenä Tuomas Sara tuli oman elämänsä tienristeykseen.
– Minulla ei ollut oikein suunnitelmaa tulevaisuuden varalle. Päätimme vähän puolivahingossa kavereiden kanssa järjestää festivaalin ja kuin varkain minusta tuli tapahtumatuottaja.
Sittemmin Saran kyky persoonallisten tapahtumien järjestäjänä on huomattu laajemmin. Hän on luennoinut kulttuurituottajaopiskelijoille ammattikorkeakoulussa ja ollut puhujana kulttuurialan ammattilaistapahtumissa.
– H2Ö:tä olen joskus luonnehtinut niin, että se vastasi työmäärältään ja budjetiltaan omakotitalon rakentamista viidessä päivässä – ja sitten oli kolme päivää aikaa purkaa se.
Tapahtumien tuottaminen vaatii siis ennen kaikkea valtavasti työtä. Vaihtoehtofestivaalien kohdalla tilanne on lisäksi se, että järjestäjän palkan suhteen on niin ja näin.
Osittain siksi Sara ryhtyi tuottajan töidensä ohessa ravintoloitsijaksi ja kulttuuriklubin pitäjäksi. Kulttuuriklubin hän haaveilee perustavansa sitten aikanaan myös Taiteiden taloon.
Taiteiden talo ei nimittäin Saran määritelmän mukaan ole taiteiden talo niin kauan, kun siellä ei ole elämää, siis yksittäisten taiteilijoiden lisäksi vaikkapa teatteria, kaupunkikulttuuria ja ennen kaikkea yleisöä.
"Kulttuurielämä on kaupunkeja määrittävä tekijä"
Koronapandemia toi karulla tavalla esiin sen, kuinka vapaan kentän taiteilijat ovat pitkälti oman onnensa nojassa. Yhteiskuntana Suomi epäonnistui, kun moni taiteilija putosi tukiverkostojen väliin.
Julkisuudessa on kuulunut vähätteleviä puheenvuoroja kulttuuri- ja tapahtuma-alan töistä. Joidenkin mielestä on kulttuuritöitä, ja sitten on "oikeita töitä". Tapahtuma-ala tosin työllistää suomessa 200 000 ihmistä, ja rahaa liikkuu miljardeja euroja.
Panostus kulttuuriin palaa tutkitusti moninkertaisesti yhteiskunnalle. Taiteiden talon kaltaiset ratkaisut elävöittävät aluetta ja tuovat rahavirtoja.
Erityisesti on pidettävä kiinni vapaan kentän taiteilijoista, joiden projektit ovat tulevaisuuden kulttuuria, Sara huomauttaa. Instituutiotkin nimittäin syntyvät vapaan kentän tuottamasta ja hiljalleen vakiintuvasta kulttuurisisällöstä.
Aihe on ajankohtainen Suomen kaikissa kaupungeissa, sillä uusi laki kuntien kulttuuritoiminnasta määrää, että kaupunkien on tarjottava kulttuurin tekijöille edellytykset harjoittaa toimintaansa.
Jos kaupungit eivät ole aktiivisia, vapaan kentän taiteilijat siirtyvät sinne, missä heillä on varaa maksaa vuokria – esimerkiksi kaupungin laitamille teollisuusalueille. Tai sitten he muuttavat muualle tai jopa lopettavat toimintansa.
– Silloin kulttuuritoiminnan kaupunkia elävöittävä vaikutus jää käyttämättä hyväksi, Sara sanoo.
Tuomas Saran mukaan yhteiset kokemukset ovat perimmäinen syy sille, että kaupunkeja ylipäänsä on olemassa. Ajatusta korostaa nykypäivän trendi, jossa ostoksilla käydään marketeissa ja verkkokaupassa.
– Mitä muutakaan sinne keskustoihin jäisi, ellei kulttuuria ja sen tuomaa elämää. Jos kulttuuri katoaa keskustoista, jäljelle ei jää mitään. Kulttuurielämä on kaupunkeja määrittävä tekijä, Sara painottaa.
Jäljelle jää viidenkymmenen euron seteli
Saran johtaman, tapahtumia tuottavan Umlaut-osuuskunnan toimiston seinällä on kehystettynä viidenkymmenen euron seteli, johon on piirretty sydämiä ja kirjoitettu sana Ilmiö.
Käsiala kuuluu pohjoisirlantilaiselle artistille Dolbro Danille, joka esiintyi osana maineikkaan brittiläisen The Future Sound of London -yhtyeen livekokoonpanoa Ilmiössä vuonna 2012 ja soolona 2013.
Sara pitää FSOL:n visiittiä piskuisella turkulaisella festivaalilla yhtenä mieleenpainuvimmista kokemuksistaan tapahtumatuottajana.
Ilmiötä varten kasatulle kokoonpanolle järjestettiin studio treenitilaksi, ja hotellin virkaa toimitti Saran ystävän asunto Pohjolan puutaloalueella junaradan varressa.
– Sana vain ei ollut kantanut perille saakka, vaan kun menimme paikan päälle, talossa oleili satunnaisia hippejä, eikä siellä oltu siivottu lainkaan. Siinä oli kuuraamista, että saimme kämpän sellaiseen kuntoon, että sen kehtasi luovuttaa bändille. Kaikkeen sitä tuottajana joutuu.
Jos puutaloasunto ei olisi kelvannut, yhtyeen keulahahmo Garry Cobain ja kumppanit olisi majoitettu varasuunnitelmana Saran vanhempien asuntoon.
Muusikot olivat kuitenkin tyytyväisiä, ja kun bändi oli lähtenyt, pöydällä odotti Dolbro Danin signeeraama viisikymppinen.
– Emme pystyneet pienenä festarina antamaan heille totuttuja liksoja esiintymisestä, mutta sen sijaan hän halusi antaa meille jotain erityisestä kokemuksesta.
Viisikymppinen on nostettu seinälle symboliksi. Se pysyy paikallaan niin kauan kuin Sara ja kumppanit jaksavat kamppailla kulttuurin puolesta.
– Olemme ajatelleet, että kun kaikki muu on pistetty matalaksi, niin sitten me juodaan se viisikymppinen.