Eri puolilla Lappia sitoutumattomat ryhmät ovat saamassa vaalivoiton. Politiikantutkija Petri Koikkalainen Lapin yliopistosta sanoo, että sitoutumattomien menestys kertoo pettymyksestä perinteisten puolueiden harjoittamaan politiikkaan.
– Kyllä meillä nyt vanhat valtapuolueet keskusta ja vasemmistoliitto ovat ottaneet rytinällä takkiinsa. Sitoutumattomien menestys Lapissa on huomionarvoista, sillä menestys on ollut moninkertainen muuhun maahan verrattuna, luonnehtii Koikkalainen.
Oikeudenmukainen Kittilä ryhmälle neljä valtuustopaikkaa
Kittilässä Oikeudenmukainen Kittilä on jaetulla kakkostilalla yhdessä vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kanssa, joilla on kaikilla neljä valtuutettua. Oikeudenmukainen Kittilä menetti kuitenkin kannatustaan edellisiin vaaleihin verattuna, sillä sen ääniosuus jäi 13,8 prosenttiin.
Vuoden 2017 kuntavaaleissa Oikeudenmukainen Kittilä sai 20,8 prosenttia äänistä ja kuusi valtuutettua. Yhden valtuustopaikan sai Kuntalaislista -yhteislista, joka sai 6,1 prosenttia äänistä. Kuntalaislista osallistui vaaleihin ensimmäistä kertaa.
Kemijärvellä kolme valtuutettua on menossa läpi sitoutumattomien listalta
Kemijärvellä ennakkoäänistä on laskettu 70 prosenttia ja sen perusteella Tulevaisuuden Kemijärvi yhteislista on saamassa 12,2 prosenttia äänistä ja saamassa läpi kolme valtuutettua.
Yhteislistan ääniharavaksi on nousemassa Pekka Iivari.
– Meitä yhdistää halu saada Kemijärvelle päätöksentekoon avoimuutta, yhdenvertaisuutta, rehellisyyttä ja tätä meidän sanomaa on ihan selkeästi kuultu, sanoo Pekka Iivari Tulevaisuuden Kemijärvi -yhteislistalta.
Listalla on mukana jo politiikassa olleita, mutta myös sellaisia jotka eivät ole ennen olleet politiikassa.
– Olemme kokeneet, että tämän yhteislistan kautta saamme kanavoitua sitä vaikuttavuutta, jota ihmiset nyt haluaa päätöksentekoon. Meidän katse on nyt tulevaisuudessa, sanoo Pekka Iivari.
Keskusta on Kemijärvellä odotetusti suurin ryhmä 29,2 prosentin äänisaaliilla ja yhdeksällä valtuutetulla. Valtuustoon valitaan yhteensä 27 valtuutettua.
Kolarissa sitoutumattomat ovat ottaneet vaalivoiton
Kolarissa suurimmaksi ryhmäksi on noussut Kolari 21 yhteislista, joka on saanut valtuustoon peräti kuusi valtuutettua. Ryhmän ääniosuus on 24,2 prosenttia.
Kolari 21 yhteislistan ääniharavan Unto Frimanin mukaan ryhmän syntymisen taustalla on kunnanjohtajan erottaminen, joka jakoi poliittiset ryhmät. Kolari 21 yhteislista sai kannattajia muun muassa vasemmistoliitosta ja keskustasta. Frimanin mukaan ryhmää yhdistää halu saada kolarilaisille töitä.
– Kolari 21 tekee töitä, että saataisiin kuntaan kaivos- ja matkailutyöpaikkoja. Meillä lappilaisilla on mahdollisuus pitää nämä kunnat asuttuina, jos saadaan luonnonvarat käyttöön, sanoo Friman.
Kylät ja tunturit yhteislista on saanut valtuustoon viisi valtuutettua ja on Kolarin toiseksi suurin ryhmä uudessa valtuustossa. Kylät ja tunturit yhteislistan äänisaalis on 24,1 prosenttia.
Friman on luotttavainen siihen, että yhteistyö kahden suurimman ryhmän kanssa pelaa.
– Sanotaan näin, että yhteistyötä on oltava kaikkien kanssa. Tavoitteet yhdistää, mutta kyllä täytyy sanoa, että ehkä meillä on auto, jossa on neliskanttiset renkaat. Kuntalaiset on toivoneet muutosta, joten nyt on ratkaisun paikka, miten tästä eteenpäin.
Enontekilöllä sitoutumattomille ryhmille yhteensä seitsemän valtuustopaikkaa
Enontekiöllä on kaksi sitoutumattomien yhteislistaa. Yhteislista Enontekiöläisten ääni on nousemassa selkeästi suurimmaksi valtuustoryhmäksi. Yhteislista sai 29,6 prosenttia äänistä. Se tuo viisi valtuustopaikkaa. Ryhmä on Enontekiön valtuuston suurin.
Saamelaisten oma lista Johtti Sápmelaccat rs:n yhteislista sai 9,9 prosenttia ja on saa kaksi valtuutettua. Kokoomus sai toiseksi eniten ääniä eli 19,8 prosenttia ja se tuo kolme paikkaa valtuustoon.
Pelkosenniemellä on useita yhteislistoja
Pelkosenniemellä on peräti kolme yhteislistaa. Pelkosenniemen kylät -yhteislista saa uuteen valtuustoon neljä valtuutettua 29 prosentin ääniosuudella. Pyhä-Pelkoseniemi -yhteislistalta valtuustoon ponnistaa kolme valtuutettua ja Yhteinen Pelkosenniemi -yhteislistalta yksi valtuutettu.
Ylitorniolla Ylitorniolaisten parhaaksi -lista on saamassa viisi paikkaa 25 prosentin ääniosuudella. Keminmaassa Keminmaalaisten parhaaksi -ryhmä vaikuttaa tässä vaiheessa säilyttävän seitsemän paikkaansa 23,8 % ääniosuudella.
Kemissä entisten perussuomalaisten perustama Kemiläisten parhaaksi ei ole tässä vaiheessa saamassa yhtään ehdokasta läpi. Simossa ensimmäistä kertaa ehdokkaita asettanut Avoin puolue ei ole saamassa ainoaa ehdokastaan läpi.
Posiolla Ryhmä 2008 on saamassa valtuustoon kaksi valtuutettua. Ryhmän äänisaalis on tässä vaiheessa 10,5 prosenttia.
Ranualla on puolueiden lisäksi yksi sitoutumattomien ryhmä. Parempi Ranua ryhmän yhteislista on samassa 4,6 prosenttia. Tämä osuus ei ole tuomassa kuitenkaan omaa valtuustopaikkaa.
Sodankylässä on yksi puolueisiin sitoutumattomien ryhmä. Kuntalaiset yhteislista on toiseksi suurimpana ryhmänä 15,8 prosentin osuudella äänistä. Se toisi neljä valtuustopaikkaa. Sodankylän äänistä on laskettu 15,3 prosenttia. Keskusta on suurin 37,7 prosentin äänisaalilla.
Lue myös:
Korjattu juttua 14.6 klo 11.52 Kittilän vaalitulosta siten, että neljään valtuustopaikkaan ylsivät Oikeudenmukainen Kittilä -ryhmän lisäksi myös perussuomalaiset ja vasemmistoliitto.