– Päivää Vieno! huikkaa lähihoitaja Emilia Vilokkinen kerrostalon ovenkolosta.
Vieno, 95, ei kuule, sillä hän katsoo televisiota, mutta Vilokkisen näkeminen nostaa hymyn hänen kasvoilleen.
– Mikäs hätä minulla täällä, hyvä päivä on ollut, sanoo Vieno ja nousee tv-tuolista ylös, kun Vilokkinen pyytää häntä keittiöön syömään.
Kutsumme Vienoa omaisten pyynnöstä poikkeuksellisesti vain etunimellä.
39-vuotias Vilokkinen käy Vienon luona työvuoron aikana kahdesti. Kiireisimpinä päivinä hän vierailee jopa 15 jyväskyläläisen ikäihmisen kodissa.
Kotona asuvia ikäihmisiä yli kymmenen vuotta hoitanut Vilokkinen tekee usein tuplavuoroja, koska hoitajia on jatkuvasti liian vähän.
– Jos joku on sairaana, työt jaetaan. Varahenkilöitä ei yksinkertaisesti ole, hän sanoo.
Jos joku työvuoron asiakaskäynti venyy tai käynnit ovat päällekkäin niin kuin usein on, ajoista on pakko nipistää. Omista tauoista on silti pidettävä kiinni, koska muuten ei jaksa.
Vilokkinen on tottunut siihen, että hän on jatkuvasti aikataulusta jäljessä.
Vanhustenhoito kärsii vakavasta, valtakunnallisesta hoitajapulasta. Hoitajien palkkausongelmia on ollut jo pitkään, mutta vanhustenhoidossa tilanne alkoi pahentua tänä vuonna.
Hankalin tilanne on kotihoidossa, jossa pelätään, että tilanne vain pahenee, kun ympärivuorokautisen palveluasumisen hoitajamitoitus asteittain kiristyy vuoteen 2023 mennessä.
Kukaan ei jaksa loputtomia tuplavuoroja
Vilokkinen toistaa sanomisiaan Vienolle kovaan ääneen ja lukemattomia kertoja. Vieno hieroo korviaan ja ihmettelee, miksei hän kuule.
– Se on tämä maski. Monen ikäihmisen on vaikea saada puheesta selvää, kun ei näe kasvoja, sanoo Vilokkinen.
Vieno syö keittiössä Vilokkisen mikrossa lämmittämää kirjolohikiusausta ja ottaa lääkkeet. Sitten mitataan happisaturaatio ja laitetaan silmätipat.
Ennen kiirehtimistä seuraavaan paikkaan Vilokkinen kiertää vielä Vienon asunnon läpi, avaa makuuhuoneen ikkunan rakoselleen ja huomaa sängyssä turvarannekkeen.
– Vieno, sinä et saa ottaa tätä pois kädestä.
Vieno pahoittelee. Ranneke on painanut ja hän on ottanut sen nukkumaan mennessä pois. Ja unohtanut laittaa takaisin.
Jyväskylän keskustan ja Viitaniemen ikäihmisiä hoitava Vilokkinen ja hänen kollegansa liikkuvat polkupyörillä. Se sopii urheilulliselle Vilokkiselle: siirtyminen toisen asiakkaan luo raittiissa ulkoilmassa on samalla tauko.
Vilokkinen on hyvässä kunnossa myös siksi, että hän purkaa työpaineita juoksemalla Laajavuoren mäkeä ylös ja alas.
– Silti kenenkään fysiikka ei kestä loputtomiin 14,5 tunnin työpäiviä. Lisäksi meillä on myös minua vanhempia hoitajia, eikä voi olettaa, että he jaksavat tehdä pitkiä päiviä.
Esimiehen aika menee sijaisten soitteluun
Vanhustenhoidon työvoimaongelmista on tiedetty pitkään, mutta ne ovat kärjistyneet tänä vuonna. Vaikeus palkata hoitajia koettelee niin pieniä kuntia kuin suuria kaupunkia.
Ammattijärjestö Tehyn työvoimapoliittisen asiantuntija Mervi Flinkman sanoo, että kärjistyminen näkyy yhteydenotoissa Tehyyn.
– Esimiehen työajasta merkittävä osa menee siihen, että hän soittelee iltavuoroon tekijöitä, eikä hän välttämättä edes löydä ketään. Sitten hän alkaa kysellä, voisiko kukaan päivävuorolaisista jatkaa päivää tai kysellä vapaalla olevia töihin. Pahimmassa tapauksessa hän jää itse tekemään vuoron.
Flinkman uskoo, että moniin yksiköihin joudutaan palkkaamaan opiskelijoita tehtäviin, joita he eivät vielä hallitse. Esimerkiksi lääkkeitä ei saisi jakaa ilman lääkehoidon koulutusta.
– Vanhustenhoidon ongelmien juurisyy on siinä, ettei alalla ole yhteiskunnallista arvostusta ja rahoitus on riittämätön. Yksi hoitaja mielestäni tiivisti tilanteen hyvin: hän sanoi, että ammatti on ihana, mutta työ on ihan kamalaa, koska resursseja ei ole
Alan erityinen ilmiö on, että kesäsijaiset saattavat aivan viime tipassa perua tulonsa saatuaan paremman tarjouksen. Tilanteesta seuraa hankaluuksia yksikköön, joka menettää odottamansa kesätyöntekijän.
– Nyt on hoitajien markkinat. He voivat valita, minne he menevät, sanoo Turun vanhus- ja vammaispalveluiden palvelualuejohtaja Sari Ahonen.
Ahonen on huolissaan, miten ympärivuorokautisen palveluasumisen kiristyvä hoitajamitoitus vaikuttaa jo nyt vaikeaan tilanteeseen.
– Kotihoito on vaativaa, itsenäistä työtä, rinnalla ei ole työkaveria, sanoo Ahonen.
Kotona asuvan itsemääräämisoikeus
Vilokkista kotihoidossa kiehtoo sen haastavuus. Jyväskylän kotihoidon ikääntyneiden ikähaarukka on 65-100 vuotta.
– Siihen mahtuu 35 vuotta elämää. Monenlaisia sairauksia ja elämänkokemuksia. Heidän hoitamisensa ja kohtaamisensa vaatii hoitajalta osaamista, sanoo Vilokkinen.
Vilokkinen uskoo, että moni hämmästyisi, kuinka huonokuntoisia ihmisiä kotona hoidetaan. Hän pitää silti mahdollisuutta hyvänä, koska kotihoito on monen ikäihmisen oma toive ja se on yhteiskunnallekin laitoshoitoa huomattavasti halvempaa.
Lisäksi Vilokkinen näkee kotona asumisessa ikäihmisen kannalta eettisiä puolia, kuten sen, että kotona asuvalla on vielä vahva itsemäärämisoikeus.
– Hoito on silloin keskustelevaa ja rinnalla kulkevaa. Se on tämän työn paras puoli – ja pitää minut tässä työssä.
Puoliso näkee pinnan alle
Äiti, kuunteletko sinä? on lause, johon Vilokkinen usein työvuoron jälkeen havahtuu.
– Tarvitsen kotiinpaluun jälkeen hetken, ennen kuin voin antaa itsestäni perheelle.
Omasta mielestään hän ei jää kotona murehtimaan työasioita, mutta sanoo puolison ehkä näkevän asian toisin.
Ainakin aviomies näkee pinnan alla väsymyksen, jota hän ei itse huomaa.
Vilokkinen tekee kesällä pitkiä työputkia. Niin pitkiä, ettei kesän ajan hänen mukanaan kulkeva lähihoitajaopiskelija voi samanlaisia tehdä.
Osaksi pitkät työputket ovat Vilokkisen omaa toivetta: siten hän ehtii viettää kesää myös perheen kanssa.
Osaksi ne ovat pakollisia, sillä Jyväskylän kotihoidossa on 15 vakituista lähihoitajan paikkaa täyttämättä. Pelkästään kesäksi tarvittaisiin 30 lähihoitajaa ja 10 sairaanhoitajaa lisää.
Vielä karmeampi kesä oli tulossa Etelä-Savoon, sillä alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymältä puuttui maalis-huhtikuun taitteessa vanhustyöstä yli 60 hoitajaa.
Määrä on valtava, sillä heikoin tilanne ei ollut Mikkelin kaupungissa, vaan etenkin kuntayhtymän pienissä kunnissa, erityisesti Kangasniemellä, Mäntyharjulla ja Pertunmaalla
Vastuualuejohtaja Niina Kaukosen mukaan ei auttanut kuin kääntää kaikki kivet ja kannot hoitajien löytämiseksi. Esimerkiksi kesäsijaisille luvattiin palkanlisää, esimiehiä tuli apuun kenttätöihin, lisäksi hankittiin hoitajia ostopalveluna.
Kesäkuussa osastojen sulkusuunnitelmista voitiin luopua ja enää hoitajia puuttuu muutamia.
Tulevaisuudesta Kaukonen on silti huolissaan: miten kunnille saadaan perusteltua, että ympärivuorokautisen palveluasumisen ohella myös kotihoito tarvitsee lisää hoitavia käsiä?
Työntekijöitä vailla hoitajakoulutusta
Myös Kainuussa kotihoidossa saatetaan joutua tekemään kesällä tuplavuoroja. Palvelupäällikkö Marja Heikkinen Suomussalmelta myöntää, että tilanne on tukala ja kesä pikkuisen pelottaa.
– Meillä on töissä ihmisiä, joilla ei ole lainkaan hoitajakoulutusta. Siitä tietysti seuraa, että esimerkiksi lääkeluvat ovat rajalliset: heillä on esimerkiksi perehdytyksen jälkeen lupa antaa vain valmiiksi jaettuja lääkkeitä.
Laukaassa vanhustenhoidon tilanne ei ole juuri nyt niin hankala kuin voisi olla, sanoo vanhus- ja vammaispalvelun vs. johtaja Maarit Engelberg. Silti Laukaassakin tehdään tuplavuoroja ja lomia on siirretty.
Engelbergin mukaan tilanteessa auttaa loistava porukka, joka miettii usein itse, että pitäisikö siirtää omaa lomaa, kun työkaverit ovat joutuneet niin koville.
– Sopimuksia tehdään yhteisymmärryksessä ja vapaaehtoisesti. Silti esimiehen pitää muistaa tarjota kunnon porkkanoita ja ennen kaikkea huolehtia henkilöstön hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Joskus pitää jarrutella, ettei vuoroja oteta liikaa.
Engelberg myöntää, että välillä on totista työtä saada väki riittämään seuraavan päivän työvuoroihin.
Hoitajien pitäisi olla oman alansa vilkkuvia mainoskylttejä
Vanhustenhoito kärsii vetovoimaongelmista. Palkkakaan ei houkuttele.
Esimerkiksi Jyväskylän kaupungin kotihoidon lähihoitajien lähtöpalkka on 2248 euroa.
Jyväskylän kaupunki korotti palkkoja sadalla eurolla kuukaudessa huhtikuun alussa. Muutamia hoitajia palasi töihin kaupungille.
Korotuksia on tehty myös muualla maassa, mutta riittäviä tuloksia ei ainakaan vielä ole syntynyt.
Engelbergin mielestä alan pitäisi katsoa kriittisesti myös omaan pesään.
– Meidän jokaisen pitäisi olla vilkkuvia mainoskylttejä. Tämä työ on hienoa, ja meidän pitäisi näyttää se myös ulospäin, eikä kertoa vain kurjuudesta. Kotihoidon työ on lähimmäisenrakkautta parhaimmillaan.
Hän muistuttaa, että vanhuspuoli on opiskelijalle erinomainen ala harjoitella, koska työ on monipuolista.
Vilokkinen myöntää, että hänelläkin oli asennevamma vanhusalaa kohtaan. Hän jätti opiskellessaan kotihoidon harjoittelun viimeiseksi. Jo ensimmäinen päivä avasi silmät.
– Ikäihmiset eivät ole mikään massa, vaan ihan mahtavia, elämän muovaamia persoonia. Aika harvoin hekään tuntevat itseään ikäisekseen. Monen kanssa ajatusmaailmat kohtaavat niin, että he voisivat olla hyviä ystäviäni.
Vilokkinenkin toivoo, että jokainen hänen kollegansa ymmärtäisi oman työnsä arvon ja muistaisi hehkuttaa sitä myös muille.
Omalta kohdaltaan hän ei osaa sanoa,tekeekö hän loput työurastaan hoitajana.
– Kyllähän sitä välillä miettii, että tätäkö tämä on? Mutta sitä ei voi miettiä, että kauanko jaksan, koska onhan tämä hirveän rankkaa. Elän kolmen viikon työvuoron suunnittelusyklissä, muuten alkaa ahdistaa.