Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Metsähallitus joutuu tekemään tarkemmat Natura-selvitykset, jos se haluaa hakata Oulujärven saarimetsiä

Metsähallitus jätti joulukuussa metsänkäyttöilmoituksen hakkuista, mutta ne asetettiin kieltoon ennen jatkoselvityksiä. Ne ovat nyt valmistuneet, mutta ympäristöviranomainen vaatii edelleen täsmennyksiä ja uutta analysointia luontovaikutuksista.

Kaarresalon metsää 26.9.2017.
Metsähallitus on aiemmin suunnitellut Kuostonsaarelle ja Kaarresaloon yhteensä yli 200 hehtaarin hakkuita. Kuva: Risto Degerman / Yle
  • Risto Ukkonen

Oulujärven kahteen Natura-saareen suunniteltujen hakkuiden ympäristövaikutukset pitää arvioida tarkemmin. Näin toteaa Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus lausunnossaan.

Jos Metsähallitus aikoo jatkaa hakkuuaikeitaan, sen on selvitettävä Kuostonsaaressa ja Kaarresalossa etenkin metsätöiden välillisiä vaikutuksia luontoon, kertoo ely-keskuksen yksikön päällikkö Eero Melantie.

Myös Natura-alueen ekologiset kokonaisuudet on otettava paremmin huomioon kuin toistaiseksi on tehty. Saaret sijaitsevat Vaalan kunnassa, Manamasalon pohjoispuolella. Täydennettyjä Natura-selvityksiä on jo aiemmin edellyttänyt asiaa käsitellyt korkein hallinto-oikeus.

Oulujärven saarten Natura-alueen kaksi keskeisintä suojeluperustetta ovat harjumetsät ja boreaaliset luonnonmetsät, joita löytyy juuri Kuostonsaarelta ja Kaarresalosta.

Metsähallitus suunnittelee saarihakkuita, jotka ovat nyt metsänkäsittelykiellossa Natura-vaikutusten arvioimiseksi.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.