Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Lapuan suosittu maauimala ei avaa oviaan tänä kesänä, syynä heikko viime kesä

Kymmenen vuotta sitten valmistuneeseen maauimalaan olisi pitänyt tehdä myös korjaustöitä ennen avaamista. Heikko viime kesä ei tuonut luottamusta valmistella maauimalaa käyttövalmiiksi alkanutta kesää varten.

Lapuan maauimala 17. kesäkuuta 2014
Lapuan maauimala ei avaa oviaan tänä kesänä. Kuva: Anne Rahjola / Yle
  • Tuomo Mäenpää

Lapuan keskustassa sijaitseva suosittu maauimala ei avaa tänä kesänä oviaan asiakkaille.

Maauimala kertoo Facebook-sivuillaan, että viime kesä oli maauimalalle katastrofaalisen huono koronan takia. Vielä kevättalvella näytti vahvasti siltä, että tästä kesästä saattaisi tulla samanlainen.

Näin maauimalassa ei ryhdytty valmistelemaan uutta kautta esimerkiksi henkilökunnan hankkimisella. Edessä olisi ollut myös välttämättömiä tekniikkaan liittyviä korjaustöitä ennen avaamista.

Maauimala valmistui vuonna 2011 Lapuan uimahallin taakse.