Eräällä tanssitunnilla osallistujien täytyi hypätä spagaattiin ja siitä ylös. Taru Mänttäri yritti liikettä siinä onnistumatta.
– Tällä painolla en pysty siihen. Ohjaaja laittoi minut erikseen harjoittelemaan liikettä ajatellen, että kyse on vain asenteesta. Siinä itkua tihrustaen purin hammasta, että perkele minä näytän, että minä treenaan.
Mänttäri on somevaikuttaja, joka puhuu tileillään lihavuusvihasta ja kehopositiivisuudesta. Hän on lihava, mutta ei anna sen viedä liikunnan iloa. Tanssiharrastuksessa hän on kuitenkin törmännyt siihen, kuinka lihavuus voi olla monella tavalla este liikunnalle.
Edes liikunta-alan ammattilaiset eivät aina tiedä, miten ohjata lihavaa ihmistä, vaikka yhä useampi työikäinen on ylipainoinen
Mänttärin kokemukset eivät ole yksittäisiä poikkeuksia. Yhteiskuntaa vaivaa vieläkin läskiviha, joka kannustaa isompikokoisia pysymään poissa kuntosaleilta ja uimahalleista.
Lihavuustutkija: "Lihavat eivät saa näkyä"
Mänttäri on tanssinut jo vuosia. Tanssi on hänelle tapa ilmaista itseään. Se antaa hänelle myös hyviä tunteita omasta kehosta.
Harrastus vaatii myös vahvaa itseluottamusta, sillä Mänttäri on usein esiintymislavalla ainoa lihava tanssija.
– Kun olimme jossain esiintymässä, huomasin katseista, että pompsahdin ihmisten silmään. Minulle on ihmetelty, että tosi hienoa, että lavalla on isompikokoinenkin.
Kommentti saattaa tuntua monesta viattomalta. Nuorempana Mänttärikin ajatteli niin. Kommenttiin kätkeytyy silti läskivihaa. Kehu sisältää piiloviestin, ettei lihavien kuulu olla lavalla tanssimassa. Se on jotain kummallista.
Mänttäri selventää: esimerkiksi salilla pidettäisiin outona, jos hän menisi kehumaan fitness-naista, että hienoa, että sinäkin olet täällä. Miksi toisinpäin se olisi hyväksyttävää?
Paino ei Mänttärin mielestä estä liikkumasta, jos jokainen saa tehdä asioita oman kehonsa mukaan.
– En haluaisi sanoa, että paino rajoittaa, mutta toki se tekee liikkeistä hitaampia. Ne eivät ole välttämättä niin räjähtäviä. Ja jos ajatellaan esimerkiksi jotain jooga-asentoja, voi paino rajoittaa niin, ettei pääse kaikkiin asentoihin.
Vaikka Mänttäri on yrittänyt aina parhaansa, ei sekään ei ole tarpeeksi. Kerran hän ei päässyt mukaan tanssiryhmään, koska hänelle ei löytynyt sopivan kokoista esiintymisasua. Taidot olisivat kyllä riittäneet.
Mänttärin kokemukset ovat tuttuja Jyväskylän yliopiston lihavuustutkija Hannele Harjuselle. Hän on lukenut tuhansien ihmisten kokemuksia liikunnasta.
Aineistosta käy ilmi, kuinka paljon yhteiskunta rakentaa esteitä lihavien liikkumiselle: heitä ei oteta huomioon ohjauksessa, eikä heille edes ole tarjolla vaatteita tai liikuntavälineitä. Liikuntamainoksissa yleensä poseeraavat vain täysin tikissä olevat urheilijat. Lopulta jos lihava uhmaa näitä esteitä, häntä saatetaan jopa pilkata.
– Ilmapiiri on, että lihavat ihmiset eivät saa näkyä. Ikävää kommentointia, naureskelua tai huutelua voi tulla kanssaliikkujien taholta. Ikävimmissä tapauksissa ammattilaiset ovat suhtautuneet väheksyvästi tai jopa pilkallisesti.
Onko siis ihme, jos moni lihava tuntee jopa pakokauhua ajatuksesta, että hän tulisi kuntosalille tai uimahalliin?
Lihavien ajatellaan olevan laiskoja ja moraalittomia
Moni ajattelee huomaamattaan lihavuuden kertovan siitä, millainen persoona ylipainoinen on. Hannele Harjusen mukaan lihavuus on stigma, joka leimaa moninkertaisesti.
– Katsotaan, että ihmisen ulkomuoto on epänormaali ja johdetaan syyt sisäiseen minään. Ajatellaan, että lihavuus ei ole vain yksi ominaisuus vaan jotain syvempää – että hän tekee vääriä valintoja, on laiska, itsekontrolloimaton ja jopa moraaliltaan vajavainen, lihavuustutkija selittää.
Stigma on sen taustalla, etteivät lihavat tunne itseään tervetulleiksi liikkumaan. Harjunen pitää erityisen tärkeänä, että liikunnan ja terveysalan ammattilaiset tiedostaisivat asian ja saisivat koulutusta kohdata lihavia ihmisiä. Näillä aloilla toimivat ovat tärkeässä roolissa määrittelemässä ja sanoittamassa lihavuutta, ja vaikuttamassa miten siihen suhtaudutaan.
– Aloilla lähestytään pääasiassa lihavaa vartaloa muutettavana ja jopa pois pyyhittävänä. Lihavuus on ikään kuin välitila, josta ihmisten on jatkuvasti pyrittävä pois sen sijaan, että pohdittaisiin millä tavoin lihava ihminen voisi olla parhaassa mahdollisessa kunnossa ilman tarvetta jatkuvasti laihduttaa.
Harjunen kertoo, että kansainvälisten tutkimusten mukaan liikunnanohjaajilla on jopa vahvimmat asenteet lihavia kohtaan, vaikka heidän täytyisi olla luomassa turvallisia tiloja liikkua.
Suurimmalle osalle liikunnanohjaajista liikunta on ollut aina helppoa ja kivaa sekä tärkeä osa elämää. Heidän voi olla vaikea ymmärtää ihmisiä, joilla liikuntaan liittyy negatiivisia ajatuksia ja kokemuksia.
– Se ei välttämättä ole tiedostettua pahantahtoisuutta. Pikemminkin halutaan, että kaikki ihmiset voivat tulla liikkumaan. Mutta niin kauan kuin asialle ei tehdä mitään tai ongelmaa ei edes tunnisteta, tehdään helposti päinvastoin.
Lihavien tanssitunnit muistuttavat, ettei maailma ole täydellinen
Somevaikuttaja Taru Mänttäri ohjaa XXL dance -tanssituntia, joka on tarkoitettu naisille, joiden painoindeksi on yli 30. Tuntien tarkoitus on luoda turvallinen tila, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä joutuvansa pilkan tai katseiden kohteeksi.
Kaiuttimista raikaa menevä kappale. Tanssisalissa ihmiset poseeravat musiikin tahtiin. Tunnelma on rento, ja puna nousee poskille liikkuessa.
Ohjaaja ei paasaa kalorien polttamisesta, vaan liikunnan ilosta. Jokaisella saa olla omat syynsä tulla tunnille. Tunnilla ei myöskään missään nimessä saa kommentoida kenenkään ulkonäköä.
Lihavien omat liikuntatunnit ja kuntosalit ovat monelle pelastus. Ne muistuttavat samalla siitä, ettei maailma ole täydellinen.
Jotkut yritykset ovat tajunneet, että lihavia liikkujia on paljon. Yhä useammista urheiluvaatteista löytyy myös pluskokoja. Markkinataloudesta ei voi silti odottaa pelastusta.
Monet aktivistit levittävät kehopositiivisuuden sanomaa, mutta lihavuus ei vieläkään ole hyväksyttävää. Läskiviha on niin syvällä kulttuurissamme, että sitä vastaan tarvitaan joukkovoimaa.
Harjusen mielestä tarvitaan ainakin lisää julkista keskustelua laihdutuskulttuurista sekä lisää koulutusta liikunnan ja terveydenhuollon aloille. Myös median olisi syytä katsoa sisältöään itsekriittisemmin.
– Meillä on ohjelmagenrejä, jotka perustuvat siihen, että lihavat ihmiset ovat spektaakkelinomaisesti katsottavina. Muodonmuutos toisenlaiseksi on viihdettä, Harjunen kertoo.
Mänttäri toivoo myös urheiluseurojen ja valmentajien olevan mukana muutoksessa. Heidän tulisi pitää huoli siitä, että kaikenkokoisilla on samanlaiset mahdollisuudet edetä lajissa, ja että hekin saisivat näkyvyyttä.
– En haluaisi erottaa lihavia erikseen. Haluaisin, että kaikki olisivat kaikilla tanssitunneilla. Sellainen maailma olisi kiva.
Voit osallistua keskusteluun aiheesta 4.7. kello 23.00 asti.
Lue lisää: