Kuluva kesä on harvinaisen hieno suomalaisen elokuvan kansainvälisen menestyksen kannalta. Maailman tärkeimmillä elokuvajuhlilla Cannesissa esitetään kaksi kotimaista pitkää elokuvaa. Sellaista ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin.
Juho Kuosmasen ohjaama Hytti nro 6 valittiin festivaalin kilpasarjaan. Ainoa suomalainen ohjaaja, joka on yltänyt samaan kymmeniin vuosiin, on Aki Kaurismäki.
Cannesin toinen pitkä suomalainen fiktioelokuva on Khadar Ayderus Ahmedin ohjaama Guled & Nasra, kansainväliseltä nimeltään The Gravedigger’s Wife. Guled & Nasra valittiin Semaine de la Critique -esityssarjaan, eli arvostettuun kriitikoiden viikon kilpailuun, jossa se saa ensi-iltansa tänään keskiviikkona.
Sarjassa ei ole koskaan ennen ollut suomalaista pitkää elokuvaa.
Hienoltahan se tuntuu, mutta hirveästi jännittää, pohtii ohjaaja.
– Se on ihan järjetöntä. En ole vieläkään uskoa todeksi, että ollaan maailman isoimmalla festivaalilla ja vielä kriitikoiden viikolla. He katsovat varmaan tuhat elokuvaa ja valitsevat vain seitsemän. Tämä on jokaisen esikoisohjaajan – ylipäätään elokuvaohjaajan –unelmien täyttymys.
Ahmed on onnellinen siitäkin syystä, että pääsee viimein näyttämään elokuvansa katsojille. Kuvaukset tehtiin itäafrikkalaisessa Djiboutissa loppuvuodesta 2019, ja ensi-illan piti olla viime vuoden syksyllä. Sitten tuli koronapandemia.
Suomessa elokuva nähdään syksyllä.
– Tuntuu ihanalta päästä viimein näyttämään elokuva maailmalle ja katsomaan se yhdessä yleisön kanssa. Traileri valmistui juuri, ja se sai todella hyvän vastaanoton, toivottavasti samoin käy elokuvalle.
Ainoa huono puoli tässä sirkuksessa on toimittajien kiinnostus. Ahmed ei halunnut suostua haastatteluun millään, etenkään kameran kanssa. Mieluummin hän antaisi muiden puhua, esimerkiksi pääosaa esittävän helsinkiläisen Omar Abdin.
Varsinkaan hän ei haluaisi puhua itsestään, korkeintaan elokuvasta. Vähitellen ujous kuitenkin sulaa. Tätä lajia on kuitenkin edessä lisää, jos Guled & Nasra menestyy maailmalla.
– Joo, aivan kauheata! sanoo herkästi hymyilevä Ahmed ja nauraa päälle.
Haudankaivaja ei jättänyt rauhaan
Guled & Nasra on paitsi ensimmäinen pitkä suomalaiselokuva kriitikoiden viikolla, myös monella muulla tavalla ensimmäinen.
Se on Ahmedien ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaus; se on ensimmäinen suomalaiselokuva, joka on kuvattu kokonaan Afrikan mantereella ja ensimmäinen täysin somalinkielinen suomalaiselokuva.
Guled & Nasra kertoo haudankaivaja Guledista, joka yrittää epätoivoisesti löytää rahaa munuaissairaudesta kärsivän vaimonsa Nasran leikkaukseen. Leikkauksen hinta on sitä luokkaa, ettei siihen riittäisi edes vuoden palkka, joten Guledin on keksittävä muita konsteja maksaa vaimonsa hengen pelastaminen.
– Elokuva kertoo perheestä, yksinkertaisesta elämästä ja rakkaudesta. Se kertoo uhrautumisesta, ystävyydestä ja oikeasti kaikesta siitä, mitä me ihmisinä koetaan elämässämme, Ahmed kuvailee.
Ahmed on tätä ennen kirjoittanut ja ohjannut useita lyhytelokuvia ja tehnyt käsikirjoituksen Samuli Valkaman ohjaamaan Saattokeikkaan (2017). Se perustui väljästi Ahmedin omiin kokemuksiin nuoruusvuosista Jakomäessä.
Mogadishussa syntynyt Ahmed tuli perheineen Suomeen pakolaisena 16-vuotiaana.
Myös Guled & Nasra on saanut alkukimmokkeen Ahmedin omasta elämästä. Veljen lapsen hautajaisissa kymmenen vuotta sitten lähipiiri ihmetteli, miksi Suomessa islamilaisten hautajaisten järjestämiseen menee yli viikko, kun Somaliassa vainaja haudataan tunneissa.
Siellä sairaaloiden edustalla odottelee aina joukko haudankaivajia mahdollisia työtehtäviä.
– Kun mun mieleen nousi muisto niistä haudankaivajista, ne alkoivat olla mun luona koko ajan. Etenkin yksi heistä oli sellainen hahmo, joka ei jättänyt mua rauhaan ennen kuin kirjoitin hänen elämästään. Hän oli koko ajan mun päässä, kunnes kirjoitin sen pois. Ensin oli vain tämä hahmo, sitten rakensin tarinan sen ympärille.
Ei maahanmuuttajaohjaaja, vaan elokuvaohjaaja
Khadar Ayderus Ahmedista ei oikeastaan pitänyt tulla elokuvantekijää. Hänestä piti tulla sähköasentaja.
Perhe ja ystävät patistivat Ahmedia hankkimaan turvallisen ammatin, josta saa varman leivän. Vuosi ammattikoulussa kuitenkin riitti.
– Ei mun läheisistä kukaan ymmärtänyt elokuvantekoa. Kokeilin sitten ammattikoulua vuoden ja kyllä se tavallaan kannatti: se auttoi ymmärtämään mitä todella haluan. Aika pian kirkastui, että se ei ole mun juttuni, vaan käsikirjoittaminen ja ohjaaminen on se, mitä tahdon tehdä.
Pelkkä vankka tahto ja kiistaton lahjakkuus eivät kuitenkaan avanneet ovia elokuva-alalle. Ahmed pommitti tuotantoyhtiöitä käsikirjoituksillaan pitkään ja jaksoi jatkaa yrittämistä jatkuvista torjunnoista huolimatta.
– Reitti oli todella kivinen ja pitkä. Mä vain uskoin itseeni, opiskelin ja harjoittelin paljon, koska tiesin, että musta on tähän. Tiesin, mitä haluan ja piti vain selvittää, miten se on mahdollista.
Suuri apu ilmestyi paikalle pitkän linjan ohjaajan Auli Mantilan hahmossa. Ahmed lähetti Mantilalle käsikirjoituksen, Mantila kutsui Ahmedin kahville ja ryhtyi tämän mentoriksi.
– Auli näki siinä tekstissä jotain, ja meillä synkkasi tosi hyvin heti kun tavattiin. Hän sanoi, että mussa on potentiaalia ja että hän ryhtyy jeesaamaan mua liittolaisena. Hän auttoi mua saamaan jalkani oven väliin ja piti huolta, että rahoittajat tietävät mun olevan olemassa.
Maahanmuuttajataustaisten ohjaajien elokuvia on tehty toistaiseksi Suomessa vähän, ja vaikka yhteiskunta on muuttunut, ovat valkokankailla näkyvät kasvot edelleen kovin valkoisia.
Ahmed ei mielellään korosta maahanmuuttajataustaansa, koska hän on ja haluaa olla ensisijaisesti elokuvantekijä. Hän suostuu kuitenkin kommentoimaan sen verran, että rohkaisee rahoittajia ottamaan enemmän riskejä.
– Sitä, miksi suomalainen elokuva ja televisio on niin valkoista, pitäisi kysyä valta-asemassa olevilta ihmisiltä, jotka päättävät millaisia elokuvia tehdään, kenen tarinoita kerrotaan ja ketä valitaan rooleihin. Tekijöitä kyllä löytyy käsikirjoittajista näyttelijöihin ja ohjaajiin. Päättäjät eivät vain halua lähteä mukavuusalueeltaan. Asiasta puhutaan kyllä, mutta ei se muutos vieläkään kunnolla näy.
Seuraava elokuva on ranskankielinen
Khadar Ayderus Ahmed kirjoittaa parhaillaan seuraavaa pitkää elokuvaansa. Sen tuottaa omintakeisista elokuvistaan tunnettu Bufo, samoin kuin Guledin & Nasran.
Ahmedin tueksi haastatteluun tullut tuottaja ja Bufon toinen omistaja Mark Lwoff tekee humoristisesti kurkunkatkontaeleen, kun Ahmedilta kysytään tulevasta tuotannosta.
Lupa kertoa heltiää, mutta ohjaaja ei itse tahdo vielä paljastaa paljoa.
– Se on ranskankielinen komedia, että kansainvälisellä linjalla jatketaan. Mutta en mä halua tai voi enempää sanoa, koska se on kirjoitusvaiheessa vasta.
Ranska on muutenkin Ahmedin sydäntä lähellä. Hän pääsi Guledia & Nasraa kirjoittaessaan Cannesin elokuvajuhlien sponsoroimaan mentorointiohjelmaan. Se tarkoitti viiden kuukauden täyttä ylläpitoa Pariisissa kovan luokan ranskalaisten elokuvantekijöiden sparrattavana.
– Pääsin sinne käsikirjoituksen ensimmäisellä versiolla, mikä oli todella hienoa, koska sinne hakee ihmisiä ympäri maailmaa. Kaikki palaute oli tosi antoisaa, ja sain valtavasti inspiraatiota. Oli tosi antoisaa myös asua Pariisin ydinkeskustassa ihan Moulin Rougen vieressä, Ahmed muistelee ja nauraa taas.
Nykyisin Ahmed sukkuloi Helsingin ja Pariisin välillä.
– Rakastuin Pariisiin ja sen kulttuuriin ja jäin residenssin jälkeen kokonaan sinne vähäksi aikaa.
Kaikkein hienoin kokemus kirjoittajaresidenssissä oli kuitenkin se, että osallistujat pääsivät käymään Cannesin elokuvajuhlilla.
– Se oli niin järjettömän iso, isoin festivaali mulle ikinä, todella hienoa! Se sai mut todella ihailemaan tätä työtä, mitä me elokuvantekijät tehdään. Se oli maailmanlaajuista celebration of cinemaa!
Ja nyt Ahmedin oma elokuva on festivaalin ohjelmistossa.
Jännittäähän se.
The Gravedigger's Wife -elokuvan Cannesia varten tehty traileri
Maahanmuuttajien tekemiä elokuvia on Suomessa yhä enemmän – tukipäätökset kaksinkertaistuneet
Khadar Ahmedin ensimmäinen pitkä käsikirjoitus oli Saattokeikka