Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Syyttäjä antoi ensimmäisen ratkaisunsa Pohjolakodin rikosepäilyistä – kuusi muuta koulukodin juttukokonaisuutta on edelleen syyteharkinnassa

Muhoksella toimivan koulukodin syyteharkinta etenee. Ensimmäisestä juttukokonaisuudesta on tehty syyttämättäjättämispäätös. Koulukodissa työskentelevää neljää henkilöä epäiltiin virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Pohjolakodin sisäänkäynti Muhoksella
Poliisi ja nyt syyttäjä ovat tutkineet Pohjolakodin toimintaa vuosina 2013-2019. Ensimmäisinä ratkaistuista rikosepäilyistä ei nosteta syytteitä. Kuva: Arto Veräjänkorva / Yle
  • Risto Ukkonen

Muhoksella toimivan Pohjolakodin rikosepäilyissä on tehty syyttämättäjättämispäätöksiä.

Syyttäjän ratkaisu koskee yhtä juttukokonaisuutta, jossa virka-aseman väärinkäyttämisestä epäiltyinä olivat koulukodin johtaja ja kolme työntekijää. Ratkaisun mukaan tapauksessa ei ole todennäköisiä syitä epäillä rikosta.

Syyteharkinnassa on vielä kuusi muuta rikoskokonaisuutta. Poliisi on esitutkinnan aikana tutkinut Muhoksella toimivan Pohjolakodin neljän yksikön toimintaa ja nuorten kohtelua niissä vuosina 2013–2019.

Kyse on siitä, onko Pohjolakodissa käytetty rajoittamistoimenpiteitä lastensuojelulain sallimalla tavalla. Poliisitutkinnan aikana rikosnimikkeitä ovat olleen muun muassa kunnianloukkaus, pahoinpitely ja vapaudenriisto.

Tutkintapyynnön teki eduskunnan apulaisoikeusasiamies kolme vuotta sitten sen jälkeen kun hän oli tehnyt tarkastuskäynnin Pohjolakotiin.

Lue lisää:

Yllätystarkastus paljasti lukuisia epäkohtia koulukodissa – Pohjolakodin johtajan mukaan ongelma on osin laissa, lapsiasiavaltuutettu varoittaa lain yläpuolelle asettumisesta