Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kainuun Kalevalan virtuaalimatka kutsuttiin Japaniin vientitapahtumaan

Tokion Metsäpaviljongin vientitapahtumassa esitellään syksyllä pilotoitavaa, kahden tunnin mittaista digitouria, joka on kuvattu Kainuun maisemissa. Tapahtumassa Kainuuta markkinoidaan matkailukohteena japanilaisille.

Lasse Lyytikäinen lukee kirjaa pöydän ääressä sekä  kameran edessä.
Virtuaalimatkaa kuvattiin Kajaanissa kesäkuun alussa. Kuva: Timo Sihvonen / Yle
  • Tiia Korhonen

Kainuun Kalevalan virtuaalimatka on kutsuttu Japaniin Tokion Metsäpaviljongin vientitapahtumaan. Lokakuussa järjestettävässä tapahtumassa on tarkoitus esitellä Kainuussa kuvattua, kahden tunnin mittaista virtuaalimatkaa.

Matka alkaa Tokion lentokentältä ja etenee Helsingin kautta Kajaanin ja Kuhmoon. Kajaanissa matkaa on kuvattu Elias Lönnrotin yrttimaalla sekä Linnanraunoiden läheisyydessä rantapuistossa.

Kainuun liitosta kerrotaan, että Kainuuta markkinoidaan tapahtumassa matkailukohteena japanilaisille, ja heille esitellään kalevalaisia juuria, luontoa, saunaa, marjoja ja paikallisia herkkuja.

Digitaalisen matkan kumppaneita ovat Kainuun liitto, Wild Taiga, Hotelli Kalevala, Kuhmon kaupunki, Juminkeko ja Elias Lönnrot seura.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.