Turun Teatterisillan pintaan maalattu sateenkaaritähti on joutunut ilkivallan kohteeksi. Teoksen päällä on ilmeisesti poltettu kumia sähköpotkulaudalla, tai muulla kulkuvälineellä
Sillan pinnassa olevan Jan-Erik Anderssonin ympäristötaideteoksen tähti maalattiin sateenkaaren väreihin keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Sateenkaariteoksen suunnitteli Andersson ja maalasi turkulainen graffititaiteilija Mr. Oddity.
– Sanotaan näin, että hienoja kaaria on tähän saatu aikaiseksi, mutta ne olisivat voineet ottaa kiinni tästä Valpuri Innamaan hiuskuviosta, joka tulee tähän sillan toiselta puolelta, Andersson naurahtaa sillalla.
Teatterisillan pinnassa olevassa teoksessa Turun Linnatontun tonttulakki ja 1500-luvulla eläneen turkulaisen kauppiaan Valpuri Innamaan hiuskiehkura kulkevat sillan poikki sen keskelle.
Turun kaupungin viestintäjohtaja Saara Malila kertoo, että tähti maalataan uudelleen.
Sillan maalaus sai alkunsa poistetusta sateenkaarisuojatiestä
Teatterisillan tähden maalaamiseen päädyttiin sen jälkeen, kun sillan edustalle, Itäiselle Rantakadulle maalattiin suojatiehen sateenkaaren värit. Värien oli tarkoitus olla paikalla kesän ajan.
Suojatien maalaus jouduttiin kuitenkin poistamaan poliisin pyynnöstä, sillä poliisin tulkinnan mukaan eri väreillä maalattu suojatie oli tieliikennelain vastainen. Sen jälkeen maalaus päätettiin tehdä sillalle.
Ilkivallasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.
Lisää aiheesta:
Sateenkaarisuojatie maalattiin Turkuun – ilmiö vielä harvinainen Suomessa