Jyväskylän salmonellaepidemian syyksi on varmistunut salaattinäyte, joka sisältää ulkomaista jäävuorisalaattia sekä kotimaista kurkkua ja hernettä.
Kylän Kattauksen toimipisteellä 18.6. valvontanäytteenä pakastettu, salaattinäyte on perjantaina todettu salmonellapositiiviseksi myös viljelymenetelmällä ja varmistustestisarjalla.
Edelleen on kuitenkin varmistamatta, levisikö salmonella kotimaisen kurkun tai herneen vai ulkomaisen jäävuorisalaatin kautta. Kaupungin mukaan todennäköinen lähde on ulkomainen jäävuorisalaatti.
Jyväskylän seudun ympäristöterveyden tutkimukset jatkuvat ensi viikolla sen varmistamiseksi, mikä kolmesta tuoretuotteesta on ollut salmonellan lähde.
Esimerkiksi pussitetun jäävuorisalaatin valmistaja on lähettänyt Jyväskylään päätyneestä valmistuserästä laboratorioon varmistusnäytteen, jonka tulos ei vielä ole tullut.
Ainakin 450 ihmistä sairastui
Salmonellakanta on lähtenyt Ruokavirastolle virallista varmistusta ja tyypitystä varten. Lopullinen tyypitystulos saadaan ensi viikolla.
Kaupungin tekemän selvityksen perusteella Jyväskylässä sairastui juhannuksen tietämillä vatsatautiepidemiaan ainakin 450 ihmistä, joista suurin osa oli päiväkoti-ikäisiä lapsia.
Jyväskylässä on päätetty, että Kylän Kattaus -liikelaitos ei käytä toistaiseksi ulkomaalaista jäävuorisalaattia.