Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus pyytää lisäyksiä Perhon Kokkonevan tuulivoimapuiston YVA-ohjelmaan.
YVA eli ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta jätettiin 27 lausuntoa, mielipidettä ja asiantuntijakommenttia, joiden perusteella Ely-keskus tarkastelee uudestaan muun muassa tuulivoimapuiston sijaintia.
Ohjelmassa esitetty tuulivoima-alue poikkeaa osittain maakuntakaavassa osoitetusta tuulivoimaloiden alueesta.
Osa alueista sijoittuu ympäristövaikutuksiltaan herkille alueille, kuten lähelle Perhon keskustaa ja Oksakosken kyläaluetta sekä lähelle luonnonsuojelualueita.
Myös hankkeen melu- ja välkehaittojen arviointia pidetään haasteellisena, koska teholtaan ja korkeudeltaan vastaavia voimaloita ei ole vielä käytössä. Ely myös vaatii, että tuulivoimapuiston vaikutukset petolintujen reviireihin ja metsäpeurakantaan sekä muihin läheisiin suojelualueisiin tulee selvittää.
Suomen Hyötytuuli suunnittelee noin 45:n voimalan rakentamista Perhon Kokkonevalle Oksakosken kylän itäosaan.
Tuulivoimapuiston selvitysalueen pinta-ala on noin kolme tuhatta hehtaaria. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä, ja hankkeen arvioitu kokonaisteho on 270–380 megawattia.