Lasipajassa on kesähelteellä lämmin. Ikkunoita ja ovia ei voi pitää auki, sillä pölyä ja hiekkaa ei voi sinne päästää.
Tässä iittiläisessä pajassa Kotkan kirkon yli satavuotias ruusuikkuna on matkalla kohti alkuperäistä kukoistustaan. Lasitaiteilija ja -konservaattori Marjut Kalin on ottanut hoitaakseen mieleisen, mielenkiintoisen ja ison urakan. Ikkuna on halkaisijaltaan kuusi metriä.
Tavoitteena on palauttaa ikkuna alkuperäiseen kuosiinsa ja lisäksi saada se kestämään taas pitkän aikaa eteenpäin. Konservointityöstä on vielä jäljellä yli puolet.
– Tämän vuoden loppuun mennessä tämä pitäisi saada valmiiksi, kertoo Kalin.
Konservointiin varattu yli 400 000 euroa
Ruusuikkuna koostuu monista eri paloista. Ennen ikkunapalojen purkamista Kalin kävi tutkimassa ikkunan kuntoa tarkkaan Kotkan kirkossa.
– Piti varmistaa, ettei sieltä pääse tippumaan lasipaloja alasoton aikana, kertoo Kalin.
Kotka-Kymin seurakunnan talousjohtajan Jari Pekka Väisäsen mukaan konservointityöhön oli varattu rahaa 415 000 euroa. Summa ylittyy, sillä rakenteista löytyi vaurioita, joita ei kaikilta osin pystytty havaitsemaan ennakkoon.
Ikkuna kunnostetaan kolmen tahon voimin. Kalin konservoi lasimaalauksen, puuosat kunnostaa Restaurointiosuuskunta Kymen Karmiini ja töiden pääurakoitsijana toimii Rakennustoimisto Insinöörilinja oy.
Lue lisää: Kotkan kirkon suuri lasimaalausikkuna menee remonttiin – työt kestävät noin yhdeksän kuukautta
Mitään ei vaihdeta, ellei ole pakko
Kalin on kokenut konservaattori. Hän on työskennellyt erilaisten kohteiden parissa 25 vuoden ajan eri puolilla Suomea ja myös ulkomailla. Konservoituja kohteita ovat esimerkiksi Tampereen tuomiokirkon Hugo Simbergin ja Magnus Enckellin lasimaalaukset, Emil Wikströmin työt Visavuoren taiteilija-ateljeessa sekä useiden yksityisasuntojen ja julkisten tilojen vanhat lasityöt.
– Periaate on se, että tehdään niin vähän tai niin paljon kuin tarve vaatii. Mitään ei vaihdeta, ellei se ole välttämätöntä, sanoo Kalin.
Ruusuikkunassa kaikki alkuperäinen pyritään säästämään. Edes haljenneita laseja ei vaihdeta, ellei se ei ole tarpeellista koossa pysymisen kannalta.
Tarvittaessa Kalin maalaa uudet lasipalat alkuperäisten kaltaisiksi valopöytänsä äärellä. Sitten lasipala menee polttouuniin noin vuorokaudeksi.
Silikonia pursotettu ympäriinsä
Satavuotiaille töille on Kalinin mukaan tyypillistä, että ne ovat jo aika huonossa kunnossa ilman aiemmin tehtyjä korjauksia. Kotkan kirkon ruusuikkunaa on korjattu 80- ja 90-luvun taitteessa. Siitä muistuttaa valtava määrä silikonia, jota on pursotettu moneen paikkaan.
– Silikonin ja liiman purku on hidasta puuhaa ennen kuin pääsee tekemään varsinaisen työn, sanoo Kalin.
Varsinaiseen työhön kuuluu lasien ja lyijyjen korjaaminen, puhdistaminen ja tarvittavien tukien rakentaminen.
– Lopuksi lyijyn ja lasin välinen sauma kitataan. Se tehdään erityisen huolellisesti, kun näihin ei pysty laittamaan yhdenmukaista siistiä tukirautaa.
Edellisten korjailujen aikana tukirauta on otettu pois.
Pumpulipuikoilla puhdistaminen vie aikaa
Ikkunan palat kuljetettiin helmikuussa Kotkasta Kalinin pajalle Iittiin. Siellä hän ensin kuvasi ne. Sitten valokuvasta rakennettiin viivakaaviot, joihin tehtiin konservointityön merkinnät.
Ikkunalasit kaipaavat huolellista puhdistusta. Ilmansaasteiden mukana ikkunoihin on kertynyt nokea, joka nappaa kiinni karheaan lasipintaan.
– Nämä ovat äärimmäisen likaisia, ihan mustia pinnaltaan.
Kalin käyttää puhdistamiseen kemikaalitonta vettä ja pumpulipuikkoja, joilla hän hankaa pintoja huolellisesti.
– Käyn ostamassa hyvälaatuisia pumpulipuikkoja aina muovikassin kerrallaan.
Puhdistaminen vie aikaa. Kalin on projektin edetessä saanut jo tuntea rasituksen käsissään, sillä kovin montaa tuntia putkeen ei voi puhdistaa.
Pumpulipuikkojen lisäksi käytössä on kuulakärkikynän näköinen lasikuituharja ja hammaslääkäriltä käytettynä saadut sondit. Pitkät ohuet instrumentit sopivat hyvin niin hampaiden kaiveluun kuin lasien puhdistamiseen.
Ikkuna on saksalaista alkuperää
Alun perin ruusuikkuna on valmistettu Saksassa. Kalin ei tiedä, ovatko tammipuitteet kotimaista tuotantoa.
– Voisin kuvitella, että puitteet ja lasit ovat kohdanneet niin, että niitä ei ole päästy sovittamaan toisiinsa.
Kaikki puupuitteet ovat huomattavan erikokoisia toisiinsa nähden. Lasimaalaukset on kiinnitetty puitteisiin niin, että ulkoreunan lyijyjä ei ole juuri missään.
– Se kielii siitä, että puitteita on jouduttu aika rajustikin pienentämään.
Tämä vaikeuttaa entisöintiä, koska täytyy pohtia, puretaanko rakenteita vai korjataanko niin, että lasit ovat puitteissaan kiinni.
Sopiva lasi löytyi omasta varastosta
Lähes kaikki suomalaiset lasimaalaukset on tehty helsinkiläisessä 1890-luvulla perustetussa Salomo Vuorion koristemaalausliikkeessä. Vuorion lasimaalausvarastoa oltiin myymässä pari vuotta sitten.
– Mikään tukkukaan ei halunnut ostaa varastoa, koska se oli niin valtava, sanoo Kalin.
Kalin tarttui tilaisuuteen ja osti koko mittavan lasivaraston. Nyt se täyttää pajasta yhden seinustan, jolle on rakennettu hyllyt varta vasten.
Sattumoisin siellä on sopivaa materiaalia Kotkan kirkon ruusuikkunan konservointiin. On kuin kohtalon johdatusta, ettei Kalinin ole tarvinnut lähteä omaa varastoaan kauemmaksi etsimään.
Kotkan kirkossa on ruusuikkunoiden lisäksi alttarin molemmin puolin suorakulmion muotoiset ikkunat. Salomo Vuorion varastosta löytyi yksi niihin kuuluva pala ja nyt sekin on Kalinilla.
– Ehkä tämä on Saksasta tullut ylimääräinen pala.
Lisäksi varaston mukana tuli Kalinille lasimaalauksia, jotka ovat vanhimmillaan 600-vuotiaita. Kansallismuseo on kiinnostunut näistä.
– Ne pitää jonain päivänä laittaa kuntoon.
Palo on edelleen voimakas
Suomessa on hyvin vähän ihmisiä, joilla on taitoa tällaiseen vanhojen lyijylasi-ikkunoiden konservointiin. Kalin muistaa oman palonsa uransa alkuaikoina eikä se ole sammunut vieläkään.
– Pajallani on silloin tällöin alan ihmisiä ja opiskelijoita työssäoppimassa. Aina odotan, että kävelisi vastaan ihminen, jolla on samanlainen palo. Olisi mahtavaa löytää nuori ihminen, jolle voisi alkaa siirtää sitä tietotaitoa, mitä ei mistään muualta löydy.