Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Hytti nro 6 saa tänään maailmanensi-iltansa Cannesissa – ohjaaja ja pääosanesittäjä kertovat, miltä tuntuu kisata elokuvien raskaassa sarjassa

Ohjaaja Juho Kuosmanen ja näyttelijä Seidi Haarla kuvailevat Ylelle tuntemuksiaan elokuvataiteen paalupaikalta.

Ihmisiä kadulla Cannesissa.
Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjassa nähdään Hytti nro 6:n lisäksi 23 elokuvaa. Niiden ohjaajia ovat muun muassa Jacques Audiard, Apichatpong Weerasethakul ja Sean Penn. Kuva: Juha Nurminen / Yle
  • Janne Sundqvist

Juho Kuosmanen oli jo luopunut toivosta. Hänelle oli kerrottu, että Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjaan oli tunkua. Ohjaajan toinen pitkä elokuva pitäisi ehkä esittää jossakin muualla.

– En itse asiassa osannut odottaa, että pääsisimme tänne. Ajattelin, että koronan takia oli hirveä määrä leffoja jonossa ja mukaan pääseminen vaikeampaa kuin varmaan koskaan, Kuosmanen sanoo nyt Cannesissa.

Hytti nro 6 saa lauantaina maailmanensi-iltansa festivaalin kilpasarjassa. Kultaisesta palmusta ja elokuvajuhlien muista tärkeistä palkinnoista kisaa sen kanssa 23 elokuvaa.

Näyttelijät Seidi Haarla ja Juri Borisov elokuvassa Hytti nro 6
Hytti nro 6 on kuvattu Venäjällä ja elokuvassa puhutaan pääasiassa venäjää. Kuva: Festival de Cannes

Kun Kuosmanen ja hänen työryhmänsä nousevat punaisen maton peittämiä portaita Cannesin festivaalipalatsiin, on uusi luku suomalaisen elokuvan historiassa kirjoitettu. Kuosmanen on itse saanut valita kappaleen, joka punaisella matolla soitetaan. Se on Desirelessin Voyage Voyage.

Matka Cannesin kilpasarjaan on ollut pitkä ja vaiherikas.

Cannesin kultapoika

Maailman tärkeimpänä pidetty elokuvafestivaali on tullut Kuosmaselle tutuksi vuosien varrella. Hänen lyhytelokuvansa Taulukauppiaat voitti vuonna 2010 festivaalin opiskelijaelokuvien sarjan. Palkintona oli lupaus siitä, että ohjaajan ensimmäinen pitkä elokuva esittettäisiin Cannesissa.

Viisi vuotta sitten Hymyilevä mies ylitti kaikki odotukset. Se valittiin Cannesin kakkossarjaan Un Certain Regardiin ja voitti sarjan pääpalkinnon. Kuosmanen kertoi käsitelleensä elokuvassa omaa epäonnistumisen pelkoaan ja vapautuneensa siitä.

Seidi Haarla ja Juho Kuosmanen
Juho Kuosmanen löysi Seidi Haarlan elokuvaansa Myrskyn jälkeen -tv-sarjasta. "Kaarina Hazard suositteli Seidiä minulle", ohjaaja kertoo. Kuva: Juha Nurminen / Yle

Nyt Kuosmasta ei kuulemma kauheasti jännitä. Hän on siitä itsekin yllättynyt.

Hymyilevän miehen kanssa tuli käsiteltyä paljon sellaisia asioita, jotka tuntuvat auttavan nyt. En ajattele, että minun pitäisi olla tämän huikean paikan arvoinen. Kaikki tämä spektaakkeli on enemmän leikkiä ja hupia. Siihen pystyy suhtautumaan siten, että on mahtavaa, että tällaista on, ohjaaja pohtii.

Kuosmanen kuitenkin myöntää, että paineet eivät ole kokonaan tiessään. Hän sanoo kärsineensä toista elokuvaa tehdessään muusikoille tutusta vaikean toisen albumin tunnelmasta. Paikka Cannesissa kuitenkin helpottaa oloa.

– Vaikka Hymyilevä mies pääsi omilla ansioillaan Un Certain Regardiin, niin se oli kuitenkin osa aiemmin luvattua palkintoa. Nyt Cannesilla ei ollut mitään velvollisuutta ottaa elokuvaa ohjelmistoon. On ihan sen itsensä ansiota, että se on tuolla.

Elokuvataiteen paalupaikalla Cannesin kilpasarjassa kisaavien elokuvien palkinnoista päättää yhdeksän hengen jury, jota johtaa elokuvaohjaaja Spike Lee. Kultainen palmu ja muut festivaalin viralliset palkinnot jaetaan viikon päästä lauantaina festivaalin palkintogaalassa.

Kuosmanen sanoo, että on hyvin vaikea arvioida Leen tai muiden juryn jäsenten tulevaa suhtautumista hänen elokuvaansa.

– Mutta on toi elokuva sen verran crowd-pleaser, että olen pettynyt jos ne ei tykkää siitä.

Ensimmäistä kertaa Cannesissa

Seidi Haarla
Seidi Haarla kilpailee ensimmäisellä pääosaroolillaan monien nimekkäiden näyttelijöiden kanssa. Roolisuorituksesta kertoo jotain se, että Haarla valittiin sen perusteella yhdeksi tulevaisuuden tähdistä tämän vuoden European Shooting Star -tapahtumassa. Kuva: Juha Nurminen / Yle

– Kyllä mua jännittää se, miltä ne penkit tuntuvat kun me istutaan ja mulla on se uskomaton silkkihässäkkä päällä. Miltä tuntuu katsoa ja todeta, että ihmisiä on niin paljon siinä ympärillä. Veikkaan, että tulen itkemään aika paljon ja nauramaan.

Puhuja on näyttelijä Seidi Haarla. Hytti nro 6 on hänen ensimmäinen pääosansa pitkässä elokuvassa. Tuo rooli on tuonut hänet Cannesiin kilpailemaan muun muassa Sophie Marceaun, Elisabeth Mossin ja Léa Seydoux'n kanssa parhaan naisnäyttelijän palkinnosta.

Elokuvayleisölle Haarla on vielä melko tuntematon nimi. Hän on tunnetumpi teatterista ja esitystaiteen parista. Kameralle Haarla on näytellyt muun muassa tv-sarjoissa Myrskyn jälkeen ja Hiljaisten palvelijat. Episodielokuvan Tottumiskysymys jaksossa Juhlatunnelma hän tekee loistavan roolin naisena, joka alkaa firman pikkujouluissa avautua kokemastaan ahdistelusta.

Anonyymiys voi pian olla mennyttä. Tänä keväänä Haarla valittiin yhdeksi European Shooting Stars -esittelytapahtuman eurooppalaisista tulevaisuuden tähdistä. Perusteena oli juuri hänen roolinsa Hytti nro 6:ssa.

– Koska palkinto tuli näyttelijäntyöstä eikä elokuvalle, niin oli pakko hyväksyä, että se tuli minun työskentelystäni eikä vaikka Juhon. En voinut sanoa että tää on väärä osoite, tämä ei kuulu minulle.

Katja ser sig själv i spegeln på firmafesten.
Tottumiskysymys-elokuvan episodissa Juhlatunnelma Seidi Haarla esittää naista, joka alkaa avautua kokemastaan häirinnästä firman pikkujouluissa. Kuva: Tuffi Films

Haarla on ensimmäistä kertaa paitsi Cannesissa, myös ylipäätään Ranskassa. Hän on käynyt uimassa meressä, joka oli yllättävän suolainen, ja kertoo nauttivansa paikan poskettomuudesta täysin rinnoin ja vatsoin. Aiemmin haastatteluihin liittynyt jännityskin loistaa poissaolollaan.

– Joskus olisi jännittänyt niin paljon, että oksettaa ja olisi ollut kaikki defenssit päällä. Nyt mä huomaan, että mun maha on pehmeä ja katson sua silmiin ja olen tosi iloinen siitä.

Värejä, tunteita ja Venäjä

Valinta Cannesin kilpasarjaan tuo mukanaan valtavan huomion. Ohjaaja Juho Kuosmasella työt ovatkin vasta alkamassa. Hän ei ole antanut paljon haastatteluja ennen elokuvan maailmanensi-iltaa. Jonkun verran niitä on kuitenkin tullut tehtyä.

Niitä harvoja, jotka ovat päässeet kurkistamaan hyttiin numero kuusi, on askarruttanut eniten yksi asia.

- Venäjä on tässä se yleiskysymys. Monia kiinnostaa, minkälaista oli ohjata vieraassa maassa ja vieraalla kielellä, Kuosmanen kertoo.

Näyttelijä Seidi Haarla elokuvassa Hytti nro 6
Hytti nro 6 on kuvattu Venäjällä ja melkein kokonaan junassa. Kuva: Festival de Cannes

Elokuvassa puhutaan enimmäkseen venäjää. Se tapahtuu Venäjällä ja on kuvattu viime vuoden keväällä eri puolilla Venäjää. Pietarissa elokuvan kuvaksissa Kuosmanen kertoi, että työryhmä luonnehti elokuvaa venäläiseksi romanttiseksi komediaksi ilman romantiikkaa ja ilman komediaa.

Maailmanensi-illan alla hän sanoo, että elokuva on toista maata kuin Hymyilevä mies.

– Tässä on värit ja tämä on tunteikkaampi. Hymyilevän miehen oli tarkoitus olla kevyt, se oli osa sitä elokuvaa, se vapautus. Tässä on aika paljon samaa vaikka aihe on eri, mutta tämä elokuva on painavampi.

Kaikilta elokuvaan liittyviltä odotuksilta ei Kuosmanenkaan ole voinut välttyä. Myös ne ovat oleellinen osa Cannesin elokuvajuhlia. Ne ovat kuitenkin se osa, jota hän yrittää olla ajattelematta.

– Tuo kilpailuhan on sillä lailla vähän ärsyttävä, että se luo synkän varjon tämän iloisen elokuvan juhlan ympärille. Tänne pääsy on jo itsessään valtavan iso asia. Niin sitten jos täältä tulee kotiin sillä asenteella, että voi ei me hävittiin, niin se on kyllä tyhmä ongelma, Kuosmanen sanoo.