Huuhkajien historiallisesta avausottelusta tuli dramaattinen
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelasi historiallisen arvokisadebyyttinsä Tanskaa vastaan 12. kesäkuuta. Ottelusta tuli varsin dramaattinen, sillä Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksenin sydänpysähdyksen takia ottelu oli keskeytyksissä lähes kaksi tuntia.
Suomen joukkue kunnioitti Tanskan päätöstä siitä, että ottelu pelattiin loppuun vielä samana iltana ja Suomi voitti sen 1–0.
Suomen kannattajat saivat ottelun jälkeen ylistystä käytöksestään. Suomalaisfanit muun muassa aloittivat katsomossa “Christian” -huudot, johon tanskalaisfanit vastasivat “Eriksen”. Suomalaiskannattajia kiitti jopa Tanskan ulkoministeri Jeppe Kofod Twitter-tilillään.
Pohjanpalo teki EM-historian ensimmäisen maalin
Tanska-ottelu oli varsinainen tunteiden vuoristorata Christian Eriksenin sairauskohtauksen takia. Suomalaiskannattajille suurta ilonaihetta tarjosi kuitenkin Joel Pohjanpalo, joka teki Huuhkajien arvokisahistorian avausmaalin.
Pohjanpalo puski Jere Urosen keskityspallon Tanskan maaliin ottelun 60. minuutilla. 1–0-osuma riitti Suomelle voittoon.
Ensimmäisen puoliajan järkyttävien tapahtumien takia ei Pohjanpalo eikä muukaan Suomen joukkue tuulettanut osumaa. Myös ottelun jälkeen maalintekijä totesi, että ainoa asia, joka hänen mielessään pyörii, on Eriksenin kunto.
Pohjanpalon maali Venäjää vastaan hylättiin paitsiona
Suomi sai Venäjä-otteluun unelma-alun, kun Joel Pohjanpalo puski jo parin minuutin pelin jälkeen palloon vastustajan maaliin.
Huuhkajat ehti juhlia vain hetken, sillä pian tämän jälkeen päätuomari Danny Makkelie kosketti korvaansa ja totesi, että videotarkistuksen jälkeen maali hylätään paitsiona.
Tämän jälkeen Suomi ei enää onnistunut maalinteossa ja Venäjä vei ottelun 1–0. Tappio tiesi sitä, että Suomi sijoittui lohkossaan kolmanneksi ja sijoittui lohkokolmosten vertailussa viidenneksi. Jatkoon pääsi neljä parasta lohkokolmosta.
Hradecky ei pystynyt pysäyttämään Belgiaa – “Minkäs teet”
Maalivahti Lukas Hradecky oli Suomen joukkueen tukipylväs, joka venyi ajoittain mahdottomissakin tilanteissa pallon eteen. Belgiaa vastaan Hradeckykaan ei pystynyt ihmetekoihin, vaikka torjuikin monta avopaikkaa.
Ottelu ratkesi 74. minuutilla, kun pallo meni epäonnisesti Hradeckyn kautta omaan maaliin.
– Maali tietenkin harmittaa, mutta minkäs teet, Hradecky sanoi ja höysti kommenttiaan vielä voimasanalla.
Belgian toisen maalin kohdalla Hradecky oli suorastaan voimaton, sillä Romelu Lukakun viimeistely oli pilkun tarkka.
Tshekin tähtihyökkääjä teki EM-historiaa
Patrik Schick oli joukkueensa sankari, kun Tshekki upotti Skotlannin 2–0 D-lohkon kohtaamisessa. Schick viimeisteli molemmat Tshekin osumat, mutta etenkin hänen toinen maalinsa oli huikea.
Schick potkaisi pallon verkkoon noin 45,5 metristä ja The Analyst -sivuston mukaan EM-kisojen historiassa ei ole koskaan tehty maalia yhtä kaukaa.
– Poikkeuksellinen tapa tehdä maali. Upea suoritus, ihasteli Yle Urheilun asiantuntijana toiminut Palloliiton huippujalkapallopäällikkö Juho Rantala.
Lukas Hradeckyn seuratoveri Bayer Leverkusenista oli EM-kisojen suurimpia läpimurtopelaajia. Schick teki Cristiano Ronaldon kanssa EM-kisojen kovimman maalimäärän. Kumpikin osui viisi kertaa turnauksessa.
Hallitseva maailmanmestari Ranska suli huimien maalien jälkeen
Hallitseva maailmanmestari Ranska kuului EM-kisojen ennakkosuosikkeihin ja onnistui ihastuttamaan upeilla maaleillaan, mutta tästä huolimatta tulos oli tyly: Ranska putosi jatkosta jo neljännesvälierissä.
Ratkaisevaa Sveitsi-ottelua Ranska johti jo 3–1. Maajoukkueeseen palannut Karim Benzeman tarjoili silmäkarkkia maalillaan ja Paul Pogba osoitti maagisella osumallaan teknistä yksilötaitoaan. Sveitsi kuitenkin venyi ja vei ottelun aina rangaistuspotkukilpailuun.
Antisankarin rooliin joutui Ranskan tähtihyökkääjä Kylian Mbappe, joka epäonnistui ratkaisevalla hetkellä rankkareiden viidennessä parissa. Yle Urheilun asiantuntija Juho Rantalan mukaan Mbappesta näki, että hän oli koko turnauksen vähän eksyksissä.
– Toki siihen vaikutti, että Ranska ei hyökännyt kovin hyvin, Rantala sanoi.
EM-kisojen suursuosikki Belgia sukelsi taas
Belgia lähti näihin EM-kisoihin yhtenä suurimmista voittajasuosikeista, mutta lohkovoittajan juhlat päättyivät jo puolivälieriin. Italia oli parempi 2–1.
Belgialla oli ongelmia jo ennen kisoja, sillä joukkueen tärkein pelaaja Kevin De Bruyne loukkaantui vain pari viikkoa ennen kisoja. Lisäksi toinen tähtipelaaja Eden Hazard oli puolikuntoinen, eikä joukkueen puolustus ollut timanttia.
Yle Urheilun asiantuntija Erkka V. Lehtola muistutti, että vaikka Belgialla riittää laadukkaita pelaajia, se tarvitsee tähtiään.
– Eihän Belgia näyttänyt terveeltä, raikkaalta ja iskunkestävältä tässä turnauksessa, Lehtola sanoi.
Sveitsiläisfanin reaktio kertoi kaiken
Jos ennakkosuosikit Ranska ja Belgia epäonnistuivat tärkeimmällä hetkellä, samaa ei voi sanoa Sveitsistä. Sveitsi pääsi jatkopeleihin parhaiden lohkokolmosten mukana ja tarjoili EM-kisojen suurimman yllätyksen pudottamalla hallitsevan maailmanmestarin.
Sveitsi onnistui kääntämään Ranska-ottelun kahdessa minuutissa ääripäästä toiseen ja katsomossa sveitsiläisfanien tunnelmat olivatkin hulvatonta katsottavaa.
Sveitsi ei ollut ennen Ranska-ottelua koskaan voittaneet rangaistuspotkukilpailua, joten syystäkin joukkueen suureksi sankariksi nousi maalivahti Yann Sommer. Sommer oli EM-kisojen lyhyin maalivahti, mutta hänen loistava sijoittumisensa ja hyppytekniikkansa auttoivat senkin edestä.
Sveitsi kiusasi myös puolivälierissä Espanjaa aina rangaistuspotkukilpailuun asti, mutta joutui tunnustamaan kolminkertaisen Euroopan mestarin tällä kertaa paremmaksi.
Englannille katkeraa kalkkia kotikentällä
Englannin miesten maajoukkue on metsästänyt arvokisavoittoa 55 vuotta – ja metsästää edelleen. Nyt näissä jaetuissa kisoissa englantilaisyleisö uskoi vahvasti, että mestaruus tulee kotiin. It's Coming Home oli sanonta ja kappale, jota ei voinut välttää Saksa-voiton jälkeen. Wembleyn stadionille ahtautuneet fanit joutuivat kuitenkin jälleen kerran pettymään, sillä Italia nousi tappioasemasta ja vei mestaruuden rangaistupotkukilpailun jälkeen 3–2.
Englanti selviytyi jatkopeleihin lohkovoittajana kukistamalla Kroatian ja Tshekin sekä pelaamalla Skotlannin kanssa tasan. Neljännesvälierissä se pystyi karkoittamaan apinan selästään voittamalla Saksan 2–0, puolivälierissä Ukraina kaatui 4–0 ja välierissä Tanska 2–1.
Välierien kohutuin tilanne nähtiin jatko-ottelussa, kun Raheem Sterling kaatui rangaistusalueella ja siitä tuomittiin rangaistuspotku. Tanskan maalivahti Kasper Schmeichelia häirittiin laservalollakin, mutta tästä huolimatta hän onnistui torjumaan Harry Kanen rankkarin. Kane oli kuitenkin tilanteessa valppaampi ja murjoi pallon maaliin paluupallosta.
"It's Coming to Rome!"
Siinä missä englantilaiset uskoivat mestaruuden saapuvan kotiin, väänsivät italialaiskannattajat Englannin iskulauseen muotoon It's Coming to Rome. Vuoden 1968 Euroopan mestarin käsittämätön voittoputki saikin vielä finaalissa jatkoa, kun se kukisti Englannin rangaistuspotkujen jälkeen.
Edellisen kerran Azzurri on hävinnyt syyskuussa 2018. Italia eteni loppuotteluun A-lohkon voittajana. Joukkue voitti kaikki alkusarjan ottelunsa, kukisti neljännesvälierissä Itävallan 2–1, puolivälierissä Belgian 2–1 ja välierissä Espanjan rangaistuspotkukilpailun jälkeen 4–2.
Joukkue osoitti yhtenäisyyttä ja suurta sydäntä koko kisojen ajan. Sen huomasi niin hyökkäyksissä kuin puolustustilanteissakin. Kun esimerkiksi Leonardo Spinazzola onnistui estämään Romelu Lukakun maalinteon puolivälieräottelussa, juhlivat pelaajat sitä kuin maalia, ellei jopa enemmän.
– Tässä on esimerkki sitä, miten joukkueen voimaa voidaan vahvistaa ja tulla sitä kautta vahvemmin myös mukaan ottelun voittamiseen, Erkka V. Lehtola kommentoi italialaisten tuuletusta.
Finaalissa joukkueen sankari oli tukun hienoja torjuntoja napannut maalivahti Gianluigi Donnarumma.
– Kun vedät Donnarummaa vastan pilkun, pitää olla yhtä tarkka ja kova kuin oli Harry Kanella, Juho Rantala hehkutti finaalissa.
Italia teki melkoisen nousun siihen nähden, että joukkue karsiutui vuoden 2018 MM-kisoista. Se aiheutti melkoisen kansallisen häpeän. Sen jälkeen vastuun otti Roberto Mancini. Meno on ollut voitokasta Mancinin johdossa.
– Tämä oli valtava kasvutarina joukkueelta ja Roberto Mancinilta, asiantuntija Heidi Pihlaja hehkutti
Juho Rantala hehkutti etenkin Roberto Mancinin ratkaisuja loppuottelusssa puoliajalla
– Mancini sai joukkueen pelaamaan paremmin. Hän teki hyvät vaihdot. Tämä oli huikea nousu, Rantala sanoi.
Lue lisää: