Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Saksan sisäministeriö lakkautti Bandidos-jengin toiminnan useissa osavaltioissa

Kieltopäätöstä edelsi Bandidosin tiloihin tehty suuroperaatio. Lakkautetuksi julistautuneen järjestön tiloista takavarikoitiin aseita, ampumatarvikkeita, huumeita sekä käteistä.

Kansainvälinen Bandidos on Suomen suurin rikolliseksi arvioitu moottoripyöräkerho eli niin sanottu prosenttijengi.
Saksan sisäministeriön mukaan Bandidos on pyrkinyt laajentamaan toiminta-aluettaan käyttämällä voimaa etenkin kilpailevia jengejä vastaan. Kuva: EPA
  • STT

Etenkin läntisessä Saksassa aktiivisen Bandidos-moottoripyöräkerhon alueorganisaation ja sen kymmenien alajaostojen toiminta kielletään, Saksan sisäministeri Horst Seehofer ilmoitti maanantaina.

Asiasta kertovat saksalaismediat, muun muassa Der Spiegel.

Bandidos ilmoitti keväällä itse päättäneensä alueorganisaationsa toiminnan, mutta sisäministeriön mukaan toiminta oli ainakin joissakin alajaostoissa jatkunut. Kieltopäätöstä edelsi Bandidosin tiloihin viiden osavaltion alueella tehty suuroperaatio, johon osallistui lähes 1 800 poliisia.

Sisäministeriö kertoi takavarikoineensa muutaman viikon takaisessa operaatiossa aseita, ampumatarvikkeita, huumeita sekä käteistä.

Saksan sisäministeriön mukaan vuodesta 1999 Saksassa toiminut Bandidos on pyrkinyt laajentamaan toiminta-aluettaan käyttämällä voimaa etenkin kilpailevia jengejä vastaan. Esimerkiksi vuonna 2019 Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa Kölnissä Bandidosin ja Helvetin enkelien voimamittelön epäillään olleen kaupungin keskustassa tapahtuneen laukaustenvaihdon taustalla.

"Kannustaa rikolliseen toimintaan"

Ministeriön mukaan jengin toiminta ei ainoastaan hyväksy rikollista toimintaa, vaan suoranaisesti kannustaa siihen palkitsemisjärjestelmällään.

Ryhmän tunnuksia kantavat ovat ministeriön mukaan syyllistyneet muun muassa henkirikoksiin. Bandidos MC on Suomessakin todettu useissa eri tuomioistuinten ratkaisuissa järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi.

Jengin varat on takavarikoitu. Jatkossa Bandidos-tunnusten kantaminen on viiden osavaltion alueella kielletty.

Rikolliseen toimintaan kytkeytyneiden jengien toimintaa on kielletty esimerkiksi Hollannissa, missä oikeus on määrännyt Bandidosin valtakunnallisen organisaation toimintakieltoon ja Helvetin enkelien toiminta on ollut kielletty vuodesta 2019.

Suomessa on käyty oikeutta vasta United Brotherhood -jengin kieltämiseksi.