Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

EU:n digiverohanke laitettiin jäihin – unioni keskittyy G20-ryhmän tukeman verouudistuksen edistämiseen

Laaja yli 130 valtiota kattava verouudistus halutaan valmiiksi lokakuuhun mennessä.

Googlen konttori Dublinissa.
Hakukoneyhtiö Googlen Euroopan pääkonttori Dublinissa, Irlannissa. Kuva: Artur Widak / AOP
  • STT

Euroopan komissio laittaa digiveroa koskevan valmistelunsa jäihin viikonloppuna G20-maiden kokouksessa saavutetun edistyksen jälkeen. Komission tiedottajan mukaan komissio keskittyy nyt G20-maiden tukemaan suunnitelmaan kansainvälisen yritysverotuksen uudistamisesta eikä edistä EU:n hanketta.

EU-komission oli määrä esitellä uusi digiverosuunnitelma myöhemmin tämän kuukauden aikana. Ilmoitus unionin digiverovalmistelun keskeyttämisestä tuli päivä sen jälkeen, kun Yhdysvallat kehotti EU-maita harkitsemaan hankettaan.

Veron pääkohteena olisivat olleet amerikkalaiset suuryritykset, kuten Google, Amazon, Facebook ja Apple, jotka tehokkaan verosuunnittelun avulla maksavat vain hyvin vähän veroja voitoistaan.

Esitys koskisi tuhansia yrityksiä

Komission mukaan esitys olisi koskenut tuhansia yrityksiä, myös eurooppalaisia.

Venetsiassa tavanneet G20-maiden valtiovarainministerit kertoivat lauantaina tukevansa OECD:n suunnitelmaa, johon on sitoutunut jo 132 maata. Se puuttuu etenkin monikansallisten yhtiöiden, mukaan lukien amerikkalaisjättien, verotukseen.

– Tämä oli erityislaatuinen tulos vuosien neuvottelun jälkeen, komission tiedottaja Danien Ferrie luonnehti.

OECD:n suunnitelmaan sisältyy myös sopiminen yritysverojen 15 prosentin alarajasta, joka haluttaisiin voimaan jo vuonna 2023. EU-maista Irlanti, Viro ja Unkari eivät ole ainakaan toistaiseksi halunneet sitoutua tähän.

G20-maat kehottivat osapuolia verouudistuksen viimeistelyyn lokakuuhun mennessä.

Lähde: STT-AFP

Lue lisää:

EU esittää digijäteille uutta veroa: Facebookin, Googlen ja muiden nettiyritysten myyntiä halutaan verottaa