Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Luokkakokous 3 -elokuvan tuottaja Markus Selin vie ensi-illan pois Helsingistä koronarajoitusten takia – syyttää avin toimintaa ankarin sanoin

Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily -elokuvan ensi-ilta toteutetaan imatralaisessa Bio Vuoksessa.

elokuvan päähenkilöt antti, tuomas ja nippe tuotantoyhtiön kuvassa
Elokuvan päähenkilöinä nähdään Antti (Sami Hedberg), Tuomas (Jaajo Linnonmaa) ja Nippe (Aku Hirviniemi). Kuva: Solar Films / Juho Korpela
  • Ilona Pesu

Renny Harlinin elokuva Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily saa ensi-iltansa Imatralla Etelä-Karjalassa.

Tuottaja Markus Selin Solar Filmsiltä sanoo tiedotteessa, että koronarajoitukset estävät maailmanensi-illan ja kutsuvierasensi-illan järjestämisen Helsingissä. Hän arvostelee tiedotteessa aluehallintoviraston päätöksentekoa mielivaltaa läheneväksi ja perusteettomaksi.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston yleisötapahtumia koskevat rajoitukset ovat tällä hetkellä voimassa pääkaupunkiseudulla, mutta eivät Imatralla. AVI edellyttää muun muassa, että sisätiloissa yli 10 henkilön tilaisuuksissa täytyy pystyä tosiasiallisesti välttämään lähikontaktit osallistujen välillä.

Solar Filmsin mukaan Imatra valikoitui ensi-iltakaupungiksi, sillä elokuvan tunnuskappaleen Hauskaa (siirryt pois Ylen palvelusta) esittää imatralaisbändi Osmo's Cosmos.

Koronarajoitusten lisäksi tuottaja Selin perustelee paikkakuntavalintaa sillä, että tapahtumia voi järjestää muuallakin kuin Helsingissä.

– Luokkakokoukset ovat myös suuren yleisön maakuntaleffoja, hän sanoo.

Luokkakokous 3:n ensi-ilta järjestetään Imatran Bio Vuoksessa perjantaina 23. heinäkuuta. Paikalle ovat ennakkotietojen mukaan tulossa Renny Harlin ja Markus Selin sekä muita elokuvan tekijöitä. Bio Vuoksen omistajan Sanna Ilosen mukaan elokuvateatteriin voidaan ottaa tällä hetkellä reilut sata katsojaa niin, että turvavälit toteutuvat.

Komedian päärooleissa nähdään Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Renny Harlin ja Mari Perankoski ja tuottaneet Markus Selin ja Jukka Helle.

Elokuvateattereihin se tulee keskiviikkona 28. heinäkuuta, elleivät koronarajoitukset muuta tilannetta.

Korjattu 19.7. klo 10.15 jutun loppua: Elokuva tulee elokuvateattereihin 28. heinäkuuta, ei elokuuta.

Lue myös:

Luokkakokous on yleisön suosikki! – Taneli Mustosen komedia sai Yleisön suosikkielokuva-palkinnon

Luokkakokous 2 ei juuri naurattanut kriitikoita pressinäytöksessä – elokuva paljastaa kahtiajakautuneen Suomen