Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Muusikot pystyttivät ilmakitaroista Riihimäellä näkymättömän taideteoksen – hillitön tempaus kiertoliittymässä on samalla vakava kannanotto

Parinkymmenen kitaristin taideteos on muistutus tapahtuma-alan karuista kokemuksista pandemian aikana. Katso videolta, kuinka muusikot asettelivat näkymättömät kitarat paikoilleen.

Humoristisen tempauksen keksinyt kitaristi Hannu Eskman toteaa, että näkymättömässä teoksessa on selkeästi tietty rauha.
  • Miki Wallenius

Ammatti- ja amatöörikitaristit ovat pystyttäneet Riihimäelle kiertoliittymän keskelle ilmakitarateoksen.

Ammattimuusikko Hannu "Have" Eskmanin kutsusta 18 riihimäkeläistä tai sieltä kotoisin olevaa kitaransoittajaa toivat keskiviikkona paikalle oman ilmakitaransa.

Mies iskee ilmakitara pystyyn nurmikolle
Ilmakitaroita aseteltiin kiertoliittymään nousseeseen taideteokseen eri tavoin, tässä kitaraa isketään maahan pystyyn. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Näkymättömät kitarat aseteltiin näyttävästi Pohjoisen Rautatiekadun ja Oravankadun kiertoliittymään yksi kerrallaan. Viranomaisilta oli kysytty luvat, mutta poliisia kiinnosti vain soiko tilaisuudessa musiikki. Ei soinut.

Humoristisella tempauksella kitaristit halusivat saada huomiota myös koronarajoituksista kärsineelle musiikki- ja tapahtuma-alalle.

– Teoksessa on selkeästi tietty rauha ja toivon, että se saa olla siinä mahdollisimman pitkään, totesi Hannu Eskman tarkastellessaan lopputulosta, jossa on kuulemma ”energiaa ja partikkeleita”.

– Kaupunki tulee sen varmasti jossain vaiheessa siirtämään, mutta toivottavasti kertoo minne, Eskman pohti.

Ilmakitarataideteoksen tekijät ryhmäkuvassa teoksen ympärillä
Kaikkiaan Hannu Eskmanin netissä esittämään kutsuun vastaisi 18 kitaristia. Leikkimiellisellä tempauksella haluttiin kiinnittää huomiota myös koronan kurittaman tapahtuma-alan huonoon jamaan. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Italialainen näkymätön teos myytiin

Hannu Eskman keksi idean ilmakitarateoksesta pari viikkoa sitten luettuaan uutisen italialaisesta taiteilijasta, joka myi olemattoman teoksensa hyvään hintaan. Samalla syntyi kiista amerikkalaistaiteilijan kanssa siitä, kumman näkymätön teos mahtoikaan olla maailmassa ensin.

Koska muusikot tuntevat toisensa, kollegat innostuivat heti Eskmanin verkossa esittämästä ideasta. Mutta paikallisten ihmisten performanssiksi yltyneellä tempauksella oli vakavampi viesti.

– Tapahtuma-alan ahdinko on ollut ihan karseaa. Se on koskettanut isoa osaa suomalaisia muusikoita, muitakin kuin kitaristeja. Tämä on hiljainen kannanotto tähänkin tilanteeseen.

Alimmat ilmakitarat aseteltiin huolella

Riihimäeltä Hyvinkäälle muuttanut Seppo Nietula kävi asettelemassa oman ilmakitarakilpailuissa käytetyn instrumenttinsa ensimmäisten joukossa.

Seppo Nietula haastattelussa
Hyvinkäällä nykyisin asuva Seppo Nietula ei epäröinyt lähteä rakentamaan näkymätöntä taideteosta. Kuva: Miki Wallenius / Yle

– Minulle oli tärkeää asettaa omani tukevasti sinne alimmaiseksi, koska sen päälle kasattiin parikymmentä kitaraa. Nietula sanoi pohtineensa tempaukseen mukaan lähtöä vain hetken.

Vankilaan ja Riihimäen varuskuntaan vievän alikulun tuntumassa nököttävä muusikoiden näkymätön taideteos joutunee siirtymään syrjään viimeistään silloin, kun kuvataiteilija Jussi Gomanilta tilattu teos valmistuu.