Kokkolassa mietitään kuumeisesti, miten viikonvaihteessa Cannesin elokuvajuhlilla kansainvälistä menestystä nauttinutta elokuvaohjaaja Juho Kuosmasta ja hänen työryhmäänsä voitaisiin onnitella tuoreesta palkinnosta.
Kokkolalaislähtöisen Kuosmasen elokuva Hytti nro 6 voitti lauantaina juhlien arvostetun Grand Prix -palkinnon. Kuosmasen lisäksi elokuvan tuottaja, Jussi Rantamäki on syntyisin Kokkolasta.
Merkittävä palkinto on myönnetty suomalaiselle elokuvalle tätä ennen vain kerran, 18 vuotta sitten, jolloin Aki Kaurismäen ohjaama Mies vailla menneisyyttä palkittiin vuonna 2002.
Kuosmanen vastaa puhelimeen maanantaiaamuna vielä Ranskasta. Cannesin matka venähti tällä kertaa pariviikkoiseksi.
– Yleensähän festivaaleilla käydään vain oman elokuvan näytöksessä ja antamassa parit haastattelut. Halusimme tällä kertaa kuitenkin juhlia vähän pidemmästi ja nähdä itsekin elokuvia sekä elokuvantekijöitä, joita en ole päässyt tapaamaan pitkään aikaan. Samalla on vietetty perheen ja työryhmän kanssa vähän lomaa, Kuosmanen kertoo.
Hämmennystä ja suurta iloa
Lauantain päätösjuhla oli Cannesissa täynnä jännitystä ja suuria tunteita.
– Oletimme, että saamme varmaan jonkin palkinnon, koska meidät oli pyydetty erikseen tulemaan paikalle gaalaan. Kun palkinnot oli jo miltei kaikki jaettu ja julkistettiin, että Grand Prix -palkinto meni iranilaisohjaaja Asghar Farhadin elokuvalle mietin, että no niin, ehkä meidät pyydettiin tänne vain siksi, koska olimme vielä kaupungissa.
Amerikkalaisohjaaja Spike Lee paljasti pääpalkinnon Kultaisen palmun voittajan vahingossa jo juhlan alkuvaiheessa. Koska palkintoa oli povattu ennakkoon myös Kuosmasen elokuvalle, ehti ohjaaja työryhmineen jo ajatella, ettei palkintoa tullut ollenkaan.
Hetken kuluttua kuitenkin kerrottiin, että Grand Prix jaettaisiin tänä vuonna kahden elokuvan kesken. Toinen niistä oli Kuosmasen Hytti nro 6.
– Siinä oli hyvä draaman kaari, pieni vedätys ensin, että ette saakaan mitään, Kuosmanen naurahtaa.
Katso video ilon juhlasta: Ohjaaja Juho Kuosmanen loisti onnesta Cannesissa
Voiton varmistuttua työryhmän tunnelmat olivat Kuosmasen mukaan hyvin onnelliset, riemukkaat ja myös sekavat. Voittajien pyöritys alkoi heti palkintojenjaon jälkeen.
– Minut vietiin takahuoneeseen odottamaan haastatteluita ja kuvauksia. Seuraavat puolitoista tuntia oli aika hämmentynyt olo, en ollut ihan varma mitä tuli sanottua ja missä kaikki ihmiset ovat. Puhelinkin jäi toiselle puolelle lavaa, Kuosmanen kertaa lauantai-illan tapahtumia.
Kun Kuosmanen palasi takaisin mediapyörityksestä, pääsi koko työryhmä juhlimaan voittoa yhdessä. Vielä eilen Kuosmanen antoi muutamia haastatteluja ja sen jälkeen rumba alkoi hieman hellittää.
– Sitten keräiltiin kamat, käytiin syömässä ja aloitettiin laskeutumaan palmun latvasta kohti Maunulaa, Kuosmanen kertoo.
Elokuva-alan taitelijaresidenssi kaupunkiin?
Kuosmasen entisessä kotikaupungissa Kokkolassa on jo aloitettu pohdinnat siitä, miten Kuosmasta ja hänen työryhmäänsä voitaisiin palkita menestyksestä. Kuosmasella on itselläänkin jo useampia ideoita takataskussa.
Yksi niistä on syyskuussa neljättä kertaa järjestettävät Kokkolan Kinojuhlat, joiden taiteellinen johtaja Kuosmanen on.
– Joka vuosi olemme kamppailleet sen rahoituksen kanssa, päästäänkö kuiville vai ei. Toistaiseksi ollaan, mutta jonkinlainen pitkäjänteinen suunnitelma sen festivaalin rahoituksen takaamiseksi olisi elokuva-alan ja kaupungin juttu, mikä hyödyttäisi useampaa tahoa, Kuosmanen pohtii.
Lisäksi Kuosmanen nostaa esille taiteilijaresidenssit, joiden avulla kaupunkiin voitaisiin houkutella kansainvälisiäkin elokuvantekijöitä. Hän uskoo, että Kokkolasta löytyisi hyviä tiloja residenssikäyttöön.
– Residenssimalli olisi hyvä tapa saada sinne alan ihmisiä Suomesta ja myös ulkomailta, Kuosmanen sanoo.
– Meillähän on tekeillä Ykspihlajaan matkustajakoti Ykspihlaja, jonka vieressä on upea kalastajien talo. Se kaipaisi nopeasti pelastusta ja luulen, että elokuvantekijät viihtyisivät siinä kirjoituskoneidensa kanssa ihan ympäri maailmaa, hän jatkaa.
Hytti nro 6 on jo hyvällä matkalla kohti maailmanvalloitusta. Perjantaina kerrottiin, että Sony Classics on ostanut elokuvan Yhdysvaltojen esitysoikeudet. Se tarkoittaa elokuvalle merkittävää teatterilevitystä Yhdysvalloissa.
Lue lisää: Cannesissa kilpaileva suomalainen Hytti nro 6 pääsee elokuvateatterilevitykseen Yhdysvalloissa
Hytti nro 6 Kokkolan Kinojuhlille
Entäkö nähdäänkö elokuva Kokkolan Kinojuhlilla syyskuussa? Kuosmanen pitää sitä todennäköisenä.
– Sen eteen on tehty kovasti töitä ja nyt näyttää siltä, että kyllä se siellä tullaan näkemään ja mahtavaa niin, koska olisi se hienoa itsellekin näyttää siellä omaa elokuvaa. Lisäksi koronan vuoksi työryhmämme Venäjältä ja Virosta eivät päässeet Cannesiin ja olisi hienoa saada heidät juhlimaan Kokkolaan.
Suomeen palaamisen jälkeen edessä on ensin karanteeni ja sitten koittaa kesäloma.
– Minulla on Kokkolassa vene, jonka ostin vuosi sitten enkä ole vieläkään saanut sitä veteen asti. Toivon, että pääsisin sitä edes vähän kastelemaan kuun lopussa. Elokuussa alkavat taas työt osin Helsingissä ja osin Kokkolassa Kinojuhlien merkeissä. Samalla asustellaan veneessä ja nautitaan siitä.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun tiistaihin 20.7. kello 23 saakka.