Kangasalan jäähallin rakennustyöt ovat valmistuneet ja uusi laajennusosa on otettu käyttöön. Jäähallin luovutuskatselmus oli 12. heinäkuuta, syyskausi päästään käynnistämään uudistetussa hallissa.
Lokakuussa 2020 aloitettu laajennus on suuruudeltaan noin 3400 neliömetriä.
Tuliterässä harjoitushallissa on juoksurata, kaksi kaukaloa ja kuntosali. Halliin kuuluu myös noin 120 neliömetrin harjoittelualue, joka tuo hallille lisää jääaikaa jopa 500 tuntia.
Hallin moderni tekniikka säästää energiaa ja ehkäisee kosteusvaurioita: nykyaikainen lauhdetekniikka pitää jäähallin ilman samaan aikaan sekä kuivana, että kylmänä.
– Se varmistaa, ettei kosteushaittoja tule. Lisäksi tässä kohteessa lämminvesijärjestelmässä hyödynnetään hukkalämpöä, kertoo vastaava työnjohtaja Mika Rajahalme rakennusliike J. Malmilta.
Samankaltaisia harjoittelualueita ei Suomesta muualta juuri löydy. Alue on ympäriverkotettu ja sieltä löytyy muun muassa maalimiesmaali.
Jäätä vaille valmis
Kentän käyttöönotto vaatii malttia. Pohjan betonilaatta jäähdytellään ja lämpötilaa hiljalleen lasketaan rataputkessa kiertävällä ammoniakkivedellä.
Lämpötilaa putoaa vain kaksi astetta päivässä, jolloin noin kymmenen päivän kuluttua lämpötila on nollassa. Tämän jälkeen kenttää vielä kypsytellään nollassa asteessa hetken aikaa.
Lue lisää: Kangasalan jäähalli laajenee – merkittävä parannus alueen seuroille
Jäähdytys on kova rasite käytetylle betonilaatalle, ja hidas jäähdytys varmistaa sen, ettei laatta esimerkiksi pääse halkeamaan.
Rajahalmeen mukaan hallin koekäyttö on sujunut hyvin, eikä matkan varrella ole sattunut yllätyksiä.
– Yllättävintä oli, miten paljon rataputkea kului – kaiken kaikkiaan 19 kilometriä!
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi hankkeelle 750 000 euron avustuksen. Työmaan kokonaishinnaksi tuli noin 3,5 miljoonaa euroa.
_ Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla._
Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.