Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kainuuseen houkutellaan kirjallisuusmatkailijoita mobiilisovelluksella – testasimme uuden sovelluksen, katso video

Kainuu on kirjallisuuden maakunta. Esimerkiksi nimikkoseuroja eri kirjailijoille on poikkeuksellisen paljon. Nyt Kainuuseen houkutellaan kirjallisuudesta kiinnostuneita matkailijoita mobiilisovelluksen avulla.

Kainuuseen houkutellaan kirjallisuudesta kiinnostuneita matkailijoita – testasimme uuden sovelluksen
  • Tanja Heikkonen
  • Sipe Myllyniemi

Kainuun kirjallisuusmatkailua markkinoidaan mobiilisovellusten avulla. Tänä kesänä julkaistut Kainuun kuntien Visit-sovellukset avaavat Kainuun kirjallisuushistoriaa matkailijalle kartalla. Tähän mennessä sovellusta on ladattu reilut 10 kertaa, joten ainakaan latausten perusteella sitä ei ole vielä kovin moni löytänyt.

Kirjallisuusmatkailu on osa kolme vuotta sitten alkanutta Spot-lit -hanketta, johon osallistuu alueita Länsi-Irlannista, Pohjois-Irlannista, Itä-Suomesta ja Lounais-Skotlannista. Kainuussa vetovastuussa ovat Kainuun liitto ja Kajaanin ammattikorkeakoulu.

Kirjallisuusmatkailun hankkeen laittoi Kainuussa alulle sotkamolainen Helena Aaltonen.

– Kainuu on aivan erityinen paikka kirjallisuusmatkailukohteena, koska Kalevala on kirjoitettu Kainuussa. Meillä on myös viiden kirjailijan nimikkoseuran keskittymä. Sellaista ei ole näin pienellä väestöalueella missään muualla.

  • Katso jutun alussa olevalta videolta, kun toimittajamme Sipe Myllyniemi testaa sovelluksen.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.