Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kaksi Iranin sotalaivaa saapui Itämerelle – alusten uskotaan olevan matkalla Pietariin

Yhdysvallat on seurannut tarkasti aluksia, joiden se alun perin pelkäsi vievän aseistusta Venezuelaan. MarineTraffic-sivuston mukaan laivat olivat puolenyön aikaan Itämeren lounaiskulmassa matkalla itään.

Sotalaiva merellä.
Iranin laivaston Sahand-fregatti seilasi Persianlahdella huhtikuussa 2019. Kuva: Morteza Nikoubazl / EPA
  • STT

Kaksi iranilaista sotalaivaa on saapunut Itämerelle, kertoi uutiskanava CNN myöhään torstai-iltana Suomen aikaa. Laivojen uskotaan olevan matkalla Venäjälle, jossa ne mahdollisesti osallistuvat sunnuntaina Pietarin suureen laivastoparaatiin.

Maailman laivaliikennettä seuraavan MarineTraffic-sivuston mukaan laivat olivat puolenyön aikaan Itämeren lounaiskulmassa, Ruotsin ja Saksan rannikoiden välissä, ja matkasivat itään.

Toinen aluksista on Makran-niminen yli 200-metrinen entinen öljytankkeri, joka on muunnettu kelluvaksi tukikohdaksi. Toinen on Sahand-niminen fregatti.

Kartta sotalaivojen sijainnista.
Kuva: Tiina Jutila / Yle

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on seurannut kyseisiä laivoja jo noin kahden kuukauden ajan. Alusten pelättiin alun perin olevan matkalla Venezuelaan, mikä huoletti Yhdysvaltoja, joka ei olisi halunnut iranilaisia aseita lähialueilleen.

Keväällä otetuissa satelliittikuvissa Makranin kannella nähtiin seitsemän hyökkäysvenettä, joita Iran käyttää usein Persianlahden operaatioissaan.

Laivat eivät kuitenkaan Afrikan kierrettyään lähteneetkään ylittämään Atlanttia, vaan jatkoivat Afrikan länsirannikkoa pohjoiseen kohti Eurooppaa. Yhdysvaltain hallinnon lähteiden mukaan Venezuela päätti olla ottamatta laivoja vastaan Yhdysvaltojen diplomaattisen painostuksen takia.

Pentagonissa oli sen jälkeen pidetty todennäköisenä, että alukset matkaisivat Venäjälle, koska paluu Välimeren kautta Iraniin olisi näyttäytynyt Iranin epäonnistumisena.

Lue lisää:

Iranin sota-alukset saapuivat Englannin kanaaliin – Mahdollinen määränpää Pietarin laivastoparaati