Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ari-Pekka Liukkonen avautuu rajuista ahdistusoireistaan Tokiossa: "Viimeinen viikko oli jotain, mitä kenenkään ei tarvitsisi joutua kokemaan"

Keväällä Euroopan mestaruuden voittanut Ari-Pekka Liukkonen jäi Tokion olympia-altaassa kauas tasostaan. Stressi on pilannut suomalaisuimarin jokaisen olympiamatkan.

Ari-Pekka Liukkonen i bassängen, iklädd vit simmössa.
Euroopan mestari Ari-Pekka Liukkonen jäi Tokiossa molemmilla matkoillaan alkueriin vastoin odotuksia. Kuva: Lehtikuva
  • Emma Hyyppä

Kaiken Tokion olympialaisista löydät Yle Urheilun kisaoppaasta täältä.

Tokion olympialaisissa karvaasti pettynyt uimari Ari-Pekka Liukkonen avautui sosiaalisessa mediassa vaikeasta valmistautumisestaan uransa kolmansiin olympialaisiin.

Suomen lippua avajaisissa kantanut Liukkonen muun muassa paljasti, että hän oli epävarma osallistumisestaan vielä pari päivää ennen Japaniin lähtöä.

– Kesäkuu oli raskas. Stressi ja ahdistus olivat enemmän tai vähemmän läsnä arjessa. Pari päivää ennen kisoihin lähtöä istuttiin vielä lääkärin ja psykologin kanssa alas ja mietittiin, onko kisoihin järkevää lähteä, Liukkonen kirjoittaa Instagram-julkaisussaan.

Liukkonen jäi Tokiossa sekä 100 metrin että 50 metrin vapaauinnissa yllättäen alkueriin. Päämatkallaan 50 metrillä Liukkonen hyytyi aikaan 22,25 ja jäi 26. sijalle. Miehen oma Suomen ennätys on 0,67 sekuntia nopeampi.

Tokioon hän lähti yhtenä Suomen olympiajoukkueen suurimmista menestystoivoista. Hän oli kuitenkin jo ennen kisoja kertonut Ylen haastattelussa tunteneensa itsensä väsyneeksi ja jumiseksi läpi kesän, eikä valmistautuminen ollut siksi mennyt aivan suunnitelmien mukaan.

Vielä toukokuussa Liukkosen, 32, asiat olivat ulkopuolelta katsottuna hienosti. Hän voitti toukokuun lopussa EM-kultaa 50 metrin vapaauinnissa.

Liukkonen kuitenkin kertoo, että hän on kärsinyt useissa arvokisoissa ahdistuksesta. Lontoon olympialaisissa vuonna 2012 hän kertoo tulleensa "flunssan" yllättämäksi, ja Riossa 2016 kokeneensa samankaltaisia oireita.

Menestyksekkäissä EM-kisoissa keväällä oireet pysyivät Liukkosen mukaan paremmin kurissa.

– Tokioon lähtiessä oli jo tiedossa, että stressi ja ahdistus olivat edellisten kisojen oireiden taustalla. Viimeiset 1,5 vuotta ongelmaan rakennettiin ratkaisua. Testattiin työkaluja, joilla homman saisi rullaamaan. EM:ssä tuo lähinnä alkueräuintia kohti kiristyvä solmu pysyi jo melko löysällä, vaikka omat haasteensa oli sielläkin.

Tokion reissu oli monen päivän taistelu

Liukkosen mukaan hänen hermostonsa ja mielensä "kävivät välillä omaa vääntöään" Tokiossa. Kaikki oli kuitenkin hyvin, kunnes ahdistus otti vallan eikä Liukkonen muistanut jälkikäteen 100 metrin avauskisastaan juuri mitään.

– Seuraavat kolme vuorokautta yritin yksin ja yhdessä tiimin ammattilaisten kanssa pitää ajatukset kasassa ja valmistautua (50 metrin) kisaan. Hartioissa kiristi, vanha nivusvaiva muistutti olemassaolostaan ja kroppa tuntui tukkoiselta ja voimattomalta.

Liukkonen pyrki keskittymään päämatkaansa, vaikka joutui taistelemaan ikäviä tuntemuksia vastaan.

– Riossa en edes tiennyt, mitä ahdistus on. Nyt taistelin sitä vastaan kaikin voimin, ja kun omat voimat loppuivat, oli aina joku auttamassa joko vierellä tai puhelimen päässä. Alkuerään lähdin taistelemaan päättäväisesti, sillä tiesin, että kun siitä selvitään, tie on taas auki vaikka mihin, Liukkonen kertailee.

Liukkonen ui 50 metrillä sadasosalleen saman ajan 22,25 kuin Riossa viisi vuotta sitten. Suomalaisen Budapestin EM-altaassa kellottama voittoaika 21,61 olisi riittänyt tämänaamuisessa olympiafinaalissa viidenneksi.

– Kaikki kivet käännettiin, mitä löydettiin, ja matkaan tarttui monenlaista oppia, joka varmasti kantaa hedelmää muussa elämässä. Viimeinen viikko oli jotain, mitä kenenkään ei tarvitsisi joutua kokemaan, mutta olympiaunelman eteen halusin tuon polun katsoa loppuun saakka.

Mielenterveysasiat ovat olleet Tokion olympialaisissa tapetilla sen jälkeen, kun voimistelun supertähti Simone Biles vetäytyi useasta lajista henkiseen hyvinvointiinsa vedoten. Biles kertoi kokevansa pelkoa voimistelusuorituksia kohtaan.

Lue myös:

Rajusti pettynyt Liukkonen lyhytsanaisena: "Ihan hirvittävän raskaat neljä-viisi päivää"

Suomalaisvalmentaja selasi nettiä yöllä ja huomasi ällistyttävän uutisen – soitti pizzalla olleen Fanny Teijonsalon takaisin olympia-altaaseen

Mielenterveytensä kanssa kamppaileva Simone Biles kertoi pelottavaa tietoa tilanteestaan – avaa, kuinka vaarallista kilpaileminen olisi

Olympiasankari Matti Mattsson palasi kotiin – katso Maiju-vaimon pitkä hali ja herkkä suudelma: "Mahdollisimman nopeasti kotiin lasten luo"

Olympiasankari Matti Mattsson pelasi upporikasta ja rutiköyhää – Ylen videot näyttävät kovan riskin, ällistyttävän kehityksen ja kämmenen eron ME-mieheen