FC Barcelona pudotti uutispommin torstai-iltana, kun se kertoi, ettei supertähti Lionel Messi jatka seurassa. Barca ja Messi olivat jo päässeet sopuun viisivuotisesta jatkosopimuksesta, mutta Messin rekisteröiminen on mahdotonta seuran taloustilanteen takia.
Seuran tiedotteessa todettiin muun muassa näin:
– Molemmat osapuolet ovat syvästi pahoillaan, etteivät pelaajan ja seuran toiveet lopulta toteudu.
Joku voisi kutsua tätä bluffiksi.
Tunteikas ulostulo on Barcelonan viimeinen yritys vedota julkisesti Espanjan liigan järkkymättömään talouspolitiikkaan. Sen politiikan takana on lakimies Javier Tebas, joka aloitti liigan puheenjohtajana vuonna 2013.
Tebasin valtakaudella espanjalaisseurojen taloutta on valvottu aiempaa tiukemmin. Seuroille on muun muassa asetettu palkkakatto, jonka alle vuoden palkat ja pelaajaostoksiin menevä raha on saatava.
Barcelonan ja Messin tilanteessa on kyse siitä, että seura ei saa rekisteröidä uusia pelaajia, jos niiden palkat eivät mahdu palkkakattoon. Eikä tilanne rajoitu vain Messiin: Barcan on saatava kuluja alas ennen kuin se voi rekisteröidä kesän muut hankintansa Sergio Agueron, Erik Garcian ja Memphis Depayn joukkueeseensa.
Palkkakatto on jokaisella seuralla eri summassa. Se lasketaan vähentämällä seuran liikevaihdosta sen vuosittaiset kiinteät kulut ja lainamaksut. Ennen koronapandemiaa Barcelonan palkkakatto oli 671 miljoonaa euroa. Viime kaudelle se romahti muun muassa pääsylipputulojen menettämisen takia 347 miljoonaan.
Amerikkalaismedia ESPN:n mukaan palkkakattoa olisi laskettu alkavalle kaudelle entisestään, noin 200 miljoonaan euroon. Barcelona tai La Liga eivät ole vahvistaneet tietoa, mutta tiedote kertoo, että seura on ongelmissa.
Kuinka paljon katalonialaisseuran sitten pitäisi säästää? Tuoreimpien arvioiden mukaan summa on noin 100 miljoonaa euroa.
Kulujen leikkaaminen onnistuisi helpoiten kallispalkkaisia pelaajia myymällä. Esimerkiksi noin 30 miljoonaa euroa kaudessa tienaavan ranskalaishyökkääjä Antoine Griezmannin myyminen helpottaisi, mutta vielä sekään ei ratkaisisi koko tilannetta.
Myös ranskalaispuolustaja Samuel Umititin (palkka noin 12 miljoonaa euroa) ja keskikentän brasilialaisen Philippe Coutinhon (noin 20 miljoonaa euroa) myyminen saattaa olla vaihtoehto. Barcelonan tilannetta neuvottelupöydässä ei kuitenkaan helpota, että muut tietävät seuran olevan epätoivoinen.
Pelaajien myymisen tai lainaamisen lisäksi Barcelonan on pitänyt saada uudet pelaajat, myös Messi, suostumaan aiempaa pienempiin palkkoihin. Viime kaudella Messin palkka rasitti Barcelonan palkkakattoa noin 72 miljoonalla eurolla.
Toinen vaihtoehto on saada La Liga tekemään poikkeus tiukoissa taloussäännöissään. Se ei kuitenkaan vaikuta kovin todennäköiseltä, jos puheenjohtaja Tebasin kommentteja on uskominen.
The Athleticin mukaan Tebas on sanonut, ettei La Ligan arvo ole kärsinyt, vaikka Cristiano Ronaldon ja Neymarin kaltaiset tähdet ovat siirtyneet muualle viime vuosina. Todisteena hän pitää muun muassa viime vuonna tehtyä kahdeksanvuotista tv-sopimusta ESPN:n kanssa.
– Barcelona on tällä hetkellä palkkakattonsa yläpuolella. Toivon, että he voivat mahduttaa Messin palkan, mutta sen tehdäkseen heidän on säästettävä muualta. Emme voi tehdä yhtä sääntöä Messille ja toista (Erling Braut) Hålandille, Tebas kommentoi.
Ennakkotapaus vuodelta 2014
Tilanne ei ole täysin uusi La Ligassa. Vuonna 2014 Getafen espanjalaispelaaja Pedro Leon joutui olemaan sivussa samasta syystä. Tuolloinkin Tebas vetosi siihen, että seura on liian velkaantunut ja säännöt ovat kaikille samat.
Leon ei suostunut palkanalennukseen ja vei asian oikeuteen. Hän sai aluksi peliluvan, mutta myöhemmin oikeus käänsi jutun La Ligan hyväksi. Taistelu oikeussalissakaan ei siis näytä hyvältä vaihtoehdolta Barcelonan kannalta.
Barcelona velkaantui rajusti puheenjohtaja Josep Maria Bartomeun aikakaudella. Vuosina 2015-2020 seuran velat kasvoivat 125 prosentilla ja ylittivät miljardi euroa. Liikevaihto kasvoi yli 50 prosenttia, mutta holtiton pelaajien hankkiminen ja palkkakulujen kasvaminen johtivat talouskurimukseen.
Messi ilmoitti vuosi sitten lähtevänsä seurasta Bartomeun surkean johtamisen takia. Kun supertähti saatiin maaniteltua jäämään, hän piiskasi Bartomeuta kuvailemalla seurajohtoa katastrofiksi.
Lokakuussa Bartomeu ja koko seuran hallitus erosivat. Alkuvuodesta Bartomeu pidätettiin, koska hänen epäiltiin palkanneen sosiaalisen median yritys mustamaalaamaan muun muassa seuran pelaajia.
Barcelonan johtoon on palannut myös vuosina 2003-2010 puheenjohtajana ollut Joan Laporta. Katalonialaisjuristi on vähintäänkin haastavan tehtävän edessä, jos kesän hankinnat ja Messi aiotaan saada rekisteröityä. Ensi töikseen hän neuvotteli seuran ottamaan 525 miljoonan euron lainan taloustilanteen hoitamiseksi.
Laporta on jo pyytänyt Barcelonalle erityiskohtelua Tebasilta vedoten "maalaisjärkeen" koronapandemian keskellä. Tebasin aikakauden raudanlujan talousjohtamisen tietäen on mielenkiintoista nähdä, miten Barcelonalle käy.
On vaikea uskoa, että tunteikas tiedote jäisi kuitenkaan katalonialaisseuran viimeiseksi yritykseksi saada supertähtensä jäämään kotiin.
La Ligan kausi alkaa 13. elokuuta. Barcelona kohtaa avausottelussaan Real Sociedadin 15. elokuuta.
Lue myös:
Jättipaukku: Lionel Messi ei jatka Barcelonassa
ESPN: Lionel Messi jatkamassa FC Barcelonan paidassa viisivuotisella sopimuksella