FC Barcelona ei ole aikaillut sen jälkeen, kun supertähti Lionel Messin lähtö katalonialaisseurasta on tullut selväksi. Seuran kotistadionin seinän jättimäisestä julisteesta aloitettiin tiistaina repiä juuri sopivasti pois Messin kasvot, kun argentiinalaisen siirrosta pois uutisoitiin. Myös muut Messi-julisteet stadionin läheisyydessä vietiin pois.
FC Barcelona ilmoitti viime viikolla, että Messi ei enää jatka joukkueessa. Seuraikonin lähdön syyksi ilmoitettiin "taloudelliset ja rakenteelliset esteet." Barcelona ilmoitti, että seura ja Messi olisivat halunneet tehdä jatkosopimuksen.
Jatkosopimuksen tekeminen Messin kanssa olisi kuitenkin ollut Barcelonalle taloudellisesti liian raskasta. Espanjan pääsarjan La Ligan taloudelliset säännöt rajoittavat velkaantuneen Barcelonan toimintaa. Seura ei olisi saanut Messin sopimusta palkkakaton alle.
Messi piti sunnuntaina Barcelonassa mediatilaisuuden, jossa hän kertoi kyynelehtien jättävänsä FC Barcelonan 21 kauden jälkeen. Messi on kiistatta yksi Barcelonan seurahistorian suurimmista pelaajista, mutta nyt hänen uransa katalonialaisseurassa sai tylyn lopun.
Tiistaina ranskalaislehti L'Equipen uutisen jälkeen Lionel Messin Jorge-isä vahvisti, että hänen poikansa tekee tiistaina sopimuksen ranskalaisen jättiseuran PSG:n kanssa.
Messin repiminen pois julisteista on toki luontevaa, kun tuskin Barcelonakaan haluaa enää mainostaa stadionillaan PSG:n tähtipelaajaa. Julisteiden repiminen aloitettiin uutistoimistojen välityksellä Messistä ja samalla todennäköisesti uusitaan myös muutenkin julisteet kotistadionilla Camp Noulla. Julisteessa olivat myös maalivahti Marc-André ter Stegen, puolustaja Gerard Piqué ja keskikenttäpelaaja Antoine Griezmann.
Päivitetty kello 16.20. Taustoitettu juttua ja lisätty muut Barcelonan pelaajat revityssä julisteessa ja korostettu julisteen repimisen ajankohtaa juuri samana päivänä, kun Messin siirrosta PSG:hen uutisoidaan.
Lue lisää:
Lionel Messi teki kahden vuoden sopimuksen PSG:n kanssa, pelaa jatkossa numerolla 30