Ennätyslämpimän kesän vaikutukset alkavat näkyä Hämeenlinnan A-klinikalla. Kesä oli klinikalla hiljainen, mutta jo elokuussa ovi on käynyt tiuhempaan.
Perinteisesti syksyllä moni haluaa saada juomaputken poikki, jos janoa on helpotettu liian usein alkoholipitoisilla virvokkeilla.
Hämeenlinnan A-klinikan palveluesimies Johanna Kinnunen kertoo, että apua alkoholin käyttöön kannattaa hakea heti, jos itse jollakin tavalla huolestuu juomisestaan.
— On ehkä päättänyt salaisesti, että huomenna en juo ja kuitenkin on ajautunut taas juomistilanteisiin eli alkoholin määrä lisääntyy. Tai jos on jättänyt jotain tekemättä alkoholin käytön takia, sanoo palveluesimies Johanna Kinnunen.
Riskirajat ovat melko matalalla
Kohtalaisen riskin raja on naisilla seitsemän alkoholiannosta viikossa ja miehillä neljätoista annosta viikossa. Korkean riskin rajat ovat naisilla 12–16 alkoholiannosta viikossa ja miehillä 23–24.
– Ne rajat ovat aika pienet, sanoo Kinnunen.
Alkoholin ja huumeiden lisäksi apua A-klinikalta haetaan nyt myös peliongelmiin,
– Peliriippuvuus on lisääntynyt erityisesti nuorten aikuisten parissa. Viikottain tulee uusia asiakkaita, joiden kanssa pohditaan omaa pelaamista ja sitten nostaisin esiin erityisesti nuoret aikuiset. Siinä huolestuttaa erityisesti rahasta pelaaminen, sanoo Kinnnunen.
A-klinikka on saanut Hämeenlinnassa uudet tilat kaupungin ydinkeskustasta, Raatihuoneenkatu 28:sta.
Entisessä Koulukadun toimipisteessä jatkavat korvaushoitoa tarjoava K-klinikka sekä matalan kynnyksen terveysneuvonta. Hämeenlinnan A-klinikka palvelee myös Hattulan ja Janakkalan asukkaita.