Afganistanissa on 20 vuoden ajan kannettu vettä kaivoon. Ja heti kun ulkomaalaiset lopettivat veden kaatamisen, kaivo kuivui.
Nykyhistorian massiivisin kriisinhallintaoperaatio ja jälleenrakennustyö osoittautui viimeistään tänä viikonloppuna äärimmäisen turhauttavaksi ja kalliiksi epäonnistumiseksi, jonka kitkeriä opetuksia sulatellaan vielä pitkään.
Yritettiinkö liikaa? Loppuiko ulkomaiden kärsivällisyys kesken? Vai oliko koko hanke Afganistanin uudistamiseksi haihattelua alusta asti?
Kaikki johtopäätökset maistuvat joka tapauksessa jälkiviisaudelta. Meillä ei ole kokemusta vaihtoehtoisesta historiasta. Emme tiedä, olisiko parempia vaihtoehtoja edes ollut.
Soraäänet olivat harvassa, kun Yhdysvaltain johtama liittouma hyökkäsi Afganistaniin syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen vuonna 2001.
Talibanin kukistaminen tuntui silloin moraaliselta velvollisuudelta, maksoi mitä maksoi. Ja sehän maksoi. Paljon enemmän kuin kukaan uskalsi kuvitella.
Mutta kuinka kalliit ja karmeat seuraukset olisi ollut sillä, että Afganistan olisi säilynyt kansainvälisen terrorismin tukikohtana? Emme tiedä, joten emme voi verrata.
USA:n aseet talibaneille
Demokratia jäi haaveeksi, ja ääri-islamilaisen Taliban-liikkeen hirmuhallinto on taas astumassa valtaan.
Se tapahtuu ärsyttävän helposti. Talibanin on tarvinnut vain näyttäytyä hallituksen joukoille, ja hallituksen sotilaat kokevat tilanteen toivottomaksi.
Pikamarssi piiritettyyn Kabuliin kielii kapinallisten motivaatiosta ja itseluottamuksesta. Salamasodan seurauksena Taliban on saanut itselleen myös roimasti sotakalustoa.
Yhdysvallat jätti Afganistanin turvallisuusjoukoille miljardien arvosta aseita ja varusteita, jotka ovat nyt päätymässä Talibanin haltuun. 20 vuoden aikana Yhdysvallat käytti Afganistanin hallituksen joukkojen aseistamiseen yli 70 miljardia euroa – pari tonnia jokaista afganistanilaista kohti.
Ei olisi ihme, jos samoja aseita käytettäisiin vielä joskus amerikkalaisia ja muita ulkomaalaisia vastaan.
Tuskin kuitenkaan ihan pian. Juuri nyt Talibanille on tärkeintä vakiinnuttaa valtansa Kabulissa, ja siksi sen kannattaa esiintyä sovittelevasti.
Suomalaiset odottavat evakuointia Kabulista
Afganistan on nyt menetetty Talibanille, mutta neuvottelut vallanvaihdon järjestelyistä ovat kesken.
Sodan loppunäytös voi pahimmillaan äityä rumaksi, kuten aikoinaan Etelä-Vietnamin Saigonissa. Vuonna 1975 viimeiset amerikkalaiset ja heidän etelävietnamilaiset tukijansa evakuoitiin helikoptereilla katoilta, kaaoksessa ja kiireessä.
Kabulin antautuminen tulee koskettamaan suomalaisia selvästi Saigonia enemmän, sillä Kabulin saartorenkaan sisällä on myös suomalaisia sekä suomalaisten hyväksi työskennelleitä afganistanilaisia.
Afganistanin varjo tulee ulottumaan kauas. Vaikka koko läntinen maailma rahoitti operaatiota avokätisesti, se ei riittänyt.
Suomelle Afganistanin operaatio on tähän asti maksanut noin 850 miljoonaa euroa.
Kun Kabulin tomut on karistettu, Suomenkin pitää arvioida uudelleen, miten Suomen suurinta kehitysavun saajaa kannattaa tai edes voi jatkossa auttaa.
Afganistanin kaaos ja länsimaiden turhautuminen ovat erittäin huonoja uutisia kaikille niille maille, jotka eivät pysy tolpillaan ilman ulkopuolista apua.
Afganistanin traumaattisten kokemusten jälkeen mitä tahansa apua annetaan entistä kitsaammin. Afganistan antoi propagandavaltin niille, joiden mielestä kehitysmaat setvikööt omat ongelmansa.
Vaikka kuulostaisi helpolta pestä kädet muiden ongelmista, se ei ole mikään ratkaisu. Maailmamme on yhä tiiviimmin yhtä kylää, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Afganistanin ja muiden maiden romahdus näkyy meilläkin viimeistään silloin kun epätoivoiset siirtolaiset pyrkivät turvaan Suomeen. Siksi Afganistania ei voi jatkossakaan jättää vain Talibanin mielivallan armoille.