Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

"Olisin mullan alla ilman lääkekannabista", sanoo itsemurhapäänsärkyä sairastava nainen – pian hän ei saa toivomaansa lääkettä ehkä mistään

Yksittäinen lääkäri Turussa oli lääkekannabiksen lähde kenties jopa sadoille kipupotilaille. Valviran mukaan lääkäri on vaarantanut potilaidensa turvallisuuden. Moni potilaista kuitenkin puolustaa lääkäriä.

Nainen pitää lääkekannabispurkkia kädessään.
Pirjo Koski on yksi monista, jotka kokevat saaneensa apua vaikeisiin kipuihin lääkekannabiksesta. Hänen mielestään kipupotilaita kohdellaan väärin, kun lääkekannabiksen saaminen tehdään niin vaikeaksi. Kuva: Paula Collin / Yle
  • Veli-Pekka Hämäläinen

Valvira on rajoittanut oikeuksia lääkäriltä, joka on yksistään vastannut huomattavasta osasta Suomen kaikkia lääkekannabisreseptejä.

Turun Mehiläisessä yksityisvastaanottoa pitänyt neurologi on Valviran mukaan hoitanut potilaitaan lähes pelkästään määräämällä heille lääkekannabista ilman muuta hoitosuunnitelmaa.

Viranomaiset olivat saaneet lääkäristä useita kanteluita hänen kollegoiltaan. Yhdessä niistä sanotaan, että mies on määrännyt potilaalleen toistuvasti lääkekannabista, vaikka tämä on saanut "ainakin kaksi psykoosia kannabiksen käytön seurauksena".

Valviran mukaan lääkäri on vakavasti vaarantanut potilaiden turvallisuuden. Tämän vuoksi hän ei saa enää määrätä kannabinoideja apteekista toimitettavaksi. Muilta osin hän saa jatkaa ammatissaan.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Valvira on kieltänyt yksittäistä lääkäriä määräämässä lääkekannabista.

Lääkekannabiksen käyttäjät lähes epätoivoisia

Tapauksesta on noussut vilkas keskustelu lääkekannabista käyttävien piireissä, koska Valviran rankaisemalla lääkärillä on ollut potilaita kautta maan.

Ylen selvityksen mukaan lääkärille on myönnetty kuuden viime vuoden aikana yhteensä 926 erityislupaa lääkekannabisreseptien kirjoittamiseen. Määrä on erittäin suuri siihen nähden, että koko maassa on myönnetty tuona aikana yhteensä 1 500 kannabislupaa.

Lääkekannabista voi määrätä ilman erityislupaa MS-taudin aiheuttamaan spastisuuteen. Esimerkiksi kipupotilaiden tapauksessa reseptiin on haettava Fimeasta erityislupa. Yksi lupa koskee yhtä potilasta ja yhtä reseptiä ja on voimassa yhden vuoden. Fimea vastaa lääketurvallisuudesta, mutta ei valvo sitä, miten lääkäri määrää lääkkeitä. Se on Valviran vastuulla.

Tänä kesänä lääkäri on lähestynyt potilaitaan kirjeellä, jossa hän ilmoittaa, ettei hänelle kannata enää varata aikaa kannabisreseptin uusimiseksi. Tieto on saanut osan hänen potilaistaan suorastaan epätoivoon. Moni kokee tarvitsevansa lääkekannabista kipuihin eikä tiedä, mistä sitä voi enää saada.

Vain harva lääkäri suostuu kirjoittamaan reseptejä lääkekannabikselle kipuun. Valviran linjauksen perusteella niin ei tulisi yksityisellä vastaanotolla juuri tehdäkään. Lääkekannabista tulisi määrätä lähinnä kipuklinikoilla ja sielläkin vasta viimeisenä keinona vaikean hermokivun hoidossa.

Kipupotilas: "Olen sanonut lääkärille, että olet pelastanut elämäni"

Pirjo Koski on yksi Valviran rankaiseman lääkärin potilaista. Hän kokee lääkekannabiksen parantaneen elämänlaatua niin paljon, että ulkopuolisten on sitä vaikea ymmärtää.

Laitilalainen Koski sairastui luukuolioon 11 vuotta sitten. Siitä alkoi vaikeiden oireiden ja raskaiden hoitojen kierre, joka johti kolmoishermosäryn ja Hortonin syndrooman puhkeamiseen. Kummatkin aiheuttavat erittäin voimakkaita kipuja.

– Tämä sairaus todellakin opettaa toivomaan kuolemaa. Kun kohtaus iskee, tuntuu, ettei siltä matkalta ole enää paluuta.

Pirjo Koski istuu kiviportailla.
Kolme lääkäriä on määrännyt Pirjo Koskelle kannabista lääkkeeksi erittäin koviin kipuihin. Viranomaiset ovat rankaisseet kaikkia kolmea lääkäriä. Kuva: Paula Collin / Yle

Koskea hoidettiin pitkään voimakkailla kipulääkkeillä. Kun niistä tuli pahoja sivuvaikutuksia, eräs terveyskeskuslääkäri ehdotti kokeilua lääkekannabiksella. Siihen Koski suhtautui ristiriitaisesti – hän kuvaa olleensa kannabisvastainen.

– Pelkäsin ihan hysteerisesti. Minua varoitettiin, että lääke pitäisi nauttia kotona jonkun toisen seurassa. Siitä voi tulla ahdistusta, Koski kertoo.

Mitään sellaista ei tullut. Kosken mukaan ensimmäiset annokset lääkekannabista "kihahtivat hattuun", mutta sivuvaikutukset olivat sittenkin lievempiä kuin kolmiolääkkeillä.

Ennen kaikkea uusi lääke auttoi. Se ei poistanut kipua kokonaan, mutta Kosken sanoin "leikkasi siitä pahimman terän pois". Hän ei tarvinnut vahvoja opiaattipohjaisia lääkkeitä yhtä paljon kuin ennen ja pystyi aloittamaan uudelleen liikunnan. Sen avulla Koski pudotti painoa lähes 60 kiloa.

– Olisin mullan alla ilman kannabista. Olen sanonut lääkärilleni, että olet pelastanut elämäni. Oikeasti.

Erikoinen piirileikki viranomaisten, lääkärien ja potilaiden kesken

Ylen selvityksen perusteella kannabista käyttävien kipupotilaiden, heidän lääkäriensä ja viranomaisten kesken on ollut käynnissä eräänlainen piirileikki.

Potilaiden on vaikea löytää lääkäriä, joka suostuu kirjoittamaan lääkekannabista kipuihin. Kun sellainen lääkäri löytyy, hän saa puskaradion kautta nopeasti uusia asiakkaita. Silloin viranomaiset saattavat kuitenkin puuttua lääkärin toimintaan.

Esimerkiksi Pirjo Koski sai reseptin ensin yhdeltä lääkäriltä. Tämä sai Valviralta kirjallisen varoituksen ja ohjasi Kosken toiselle lääkärille. Toinen lääkäri sai Valviralta huomautuksen ja ohjasi Kosken kolmannelle lääkärille. Sama reitti on ollut monella muullakin kroonisella kipupotilaalla.

Kolmas lääkäri sai Valviralta ensin kirjallisen varoituksen, mutta jatkoi. Lopulta häntä kiellettiin määräämästä kannabinoideja ollenkaan.

Myös viranomainen on ollut kiinnostunut kannabisreseptejä kirjoittavien lääkäreiden keskinäisistä suhteista. Tämän voi päätellä rivien välistä turkulaislääkäriä koskevasta Valviran ratkaisusta.

– [Lääkäri] ei tiedä, kirjoittaako joku muu lääkäri lääkekannabista, eikä lääkäreillä ole mitään "verkostoa", Valviran ratkaisussa siteerataan lääkärin antamaa vastinetta.

Potilas turhautunut: "Tuntuu, että meitä voidaan pompottaa loputtomiin"

Pirjo Koskella on resepti joulukuulle asti. Hän ei vielä tiedä, mistä saa lääkekannabista sen jälkeen. Hänen nykyinen neurologinsa on ilmoittanut, ettei aio hakea erityislupaa lääkekannabikselle.

– Todennäköisesti hän ehdottaa jotain kovempaa kipulääkettä. En haluaisi alkaa niihin, Koski sanoo.

Tilanne on sama monella muulla kroonisella kipupotilaalla. Lääkekannabiksen käyttäjien Facebook-ryhmissä on kyselty viime viikkoina ahkerasti, mistä löytyisi reseptin uusiva lääkäri.

Sellaista ei välttämättä löydy. Tänä vuonna Fimea on myöntänyt yhteensä 112 erityislupaa lääkekannabikselle. Niistä peräti 78 on myönnetty Turussa toimivalle lääkärille, joka ei enää uusia lupia saa.

Tällä hetkellä kliininen tutkimus ei tue lääkekannabiksen käyttöä kiputilojen hoidossa.

Mervi Koivuniemi, Valvira

Koski on käyttänyt lääkekannabista nyt yhdeksän vuotta osana muuta kipulääkitystä. Hänelle siitä on ollut korvaamaton apu, eikä haittavaikutuksia ole ollut. Siksi häntä turhauttaa, miten vaikeaksi kannabiksen saaminen kipuun on tehty.

– Tuntuu, että minut ja muut on jätetty heitteille. Ettei meillä ole enää ihmisarvoa ja meitä voidaan pompottaa loputtomiin, Koski sanoo.

– Kivunhoidossa on kyse siitä, että saadaan potilaalle elämänlaatu takaisin. Minulla elämänlaatu on mennyt kohdilleen kannabiksen ansiosta. Olen kokeillut kemiallisia lääkkeitä ja todennut, että ne eivät sovi.

Valvira: Emme kiellä kannabiksen määräämistä kipuun

Valvira rajoitti Turun Mehiläisessä yksityisvastaanottoa pitävän lääkärin oikeuksia kesäkuussa 2021. Sama lääkäri oli saanut jo kirjallisen varoituksen vuonna 2018.

Viranomaisen mukaan lääkärin toiminnassa on ollut useita ja toistuvia puutteita, virheellisyyksiä ja epäasianmukaisia hoitokäytänteitä. Kaikki kietoutuu kannabiksen ympärille.

Usein lääkäri on määrännyt potilailleen lääkekannabista ensikäynnillä ilman moniammatillista arviota tai laajempaa hoitosuunnitelmaa, ratkaisussa todetaan. Toiminnallaan lääkäri on vaarantanut vakavasti potilaidensa turvallisuuden.

Bedrocan-merkkinen lääkekannabispurkki maassa.
Valviran mukaan tutkimusnäyttö ei tue kannabiksen käyttöä kipulääkkeenä. Bedrocan on yksi lääkekannabisvalmisteista. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi polttamalla tai ruokaan sekoittamalla. Kuva: Paula Collin / Yle

Ryhmäpäällikkö Mervi Koivuniemen mukaan Valvira ei tee hoitolinjauksia. Se ei siis sinänsä kiellä lääkäreitä kirjoittamasta lääkekannabisreseptejä kipupotilaille. Hoitokokeilut tulisi kuitenkin tehdä harkiten.

– Tällä hetkellä kliininen tutkimus ei tue lääkekannabiksen käyttöä kiputilojen hoidossa. Sitä pidetään kokeellisena hoitona, minkä vuoksi lääkärin täytyy pystyä hyvin perustelemaan, miksi sitä lähdettäisiin kokeilemaan, Koivuniemi sanoo.

Viranomaiset ovat saaneet lääkäristä ainakin kolme kantelua hänen kollegoiltaan viime vuosina. Yksi koski kannabiksen määräämistä "epätyypillisillä käyttöaiheilla" ennen vuotta 2018. Lääkäri oli määrännyt kannabista muun muassa ADHD-potilaille, joilla on päihdetaustaa. Tämän hän sanoo sittemmin lopettaneensa.

Maaliskuussa 2020 tulleen ilmoituksen mukaan yksi lääkärin potilaista oli saanut "ainakin kaksi psykoosia kannabiksen käytön seurauksena". Kolmas ilmoitus ei koskenut kannabista, vaan keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, joita lääkäri määräsi ilmoittajan mukaan "varsin liberaalisti".

Lääkäri Valviralle: En tee bisnestä tällä

Yle pyysi Valviran rankaisemalta lääkäriltä kahteen otteeseen haastattelua hänen sopimuskumppaninsa Mehiläisen kautta. Lääkäri kieltäytyi kummastakin. Näin hän on tehnyt aiemminkin.

– [Lääkäri] ei ole markkinoinut itseään missään kannabiksen ympärillä, [on] kieltäytynyt haastatteluista ja kannanotoista. Hän ei tee "bisnestä tällä", Valviran vuonna 2018 antamassa kirjallisessa varoituksessa sanotaan.

Valviran annetuista vastineista kuitenkin selviää myös asianosaisen lääkärin näkökulma asiaan. Hän on kiistänyt, että potilaat saisivat häneltä kannabisreseptin pyytämällä.

Tuntuu, että minut ja muut on jätetty heitteille.

Pirjo Koski

Lääkäri vetoaa siihen, että lähes kaikkien potilaiden kohdalla diagnoosit on tehty julkisessa terveydenhoidossa. Lääkekannabis on tullut kysymykseen, kun mikään muu ei auta. Hän kertoo seuranneensa muun muassa sitä, pystyykö potilas vähentämään muita lääkkeitä.

– Jos näin ei käy, kannabis ei toimi ja se lopetetaan.

Lääkärin mukaan hänen potilaansa kärsivät pääsääntöisesti kroonisesta kivusta. Hän kokee, että muualla heidät "niputetaan potentiaalisiksi lääkkeiden väärinkäyttäjiksi". Osa potilaista on pyrkinyt kipupoliklinikalle, mutta päätynyt takaisin perusterveydenhuoltoon, jossa hoito on aloitettu jo kerran kokeilluilla lääkkeillä.

Juttua korjattu 26.8.2021 kello 9.23: Toisin kuin artikkelin alkuperäisessä versiossa luki, Mehiläinen ei ole jutussa mainitun lääkärin työnantaja vaan sopimuskumppani.

Lue myös:

Lääkekannabis jakaa ammattilaisten mielipiteet jyrkästi – Markku Knuutila: Lääkärit vaarantavat urakehityksensä määrätessään sitä