Ihmiset ovat edelleen epätietoisia, mitä vastaan punkkirokote toimii. Asia selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kyselytutkimuksesta.
Tutkimuksessa suomalaisilta kysyttiin viime vuoden puolella puutiaisten välittämistä taudeista ja niiltä suojautumisesta. Tutkimusta ei ole vielä julkaistu ja vertaisarvioitu.
Lähes kaikki vastaajat olivat kuulleet aiemmin TBE:stä eli puutiaisaivokuumeesta ja borrelioosista. Melkein puolet vastaajista kuitenkin oletti, että TBE-rokote antaa suojan myös borrelioosia vastaan.
Lisäksi noin kolmannes uskoi, että se estää punkkia tarttumasta ihoon. Rokote suojaa siis vain puutiaisaivotulehdusta vastaan.
– Tämä voi johtua siitä, että TBE-rokotteesta puhutaan mediassa ja kansan kielessä punkkirokotteena. Tästä syystä voi mennä sekaisin se, mitä vastaan se antaa suojaa, THL:n tutkija Henna Mäkelä arvelee.
Kyselyyn vastasi lähes 500 satunnaisotannalla valittua ihmistä jokaisesta sairaanhoitopiiristä ympäri Suomea.
"Ei kannata rajoittaa liikkumista luonnosta puutiaisten levittämien tautien pelossa"
Ihmiset myös arvioivat kyselyssä riskin sairastua puutiaisaivotulehdukseen jopa kymmenen kertaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa on. Puutiaisaivotulehduksen riskialueilla arviolta vain yhdestä kahteen prosenttia punkeista kantaa virusta.
Lisäksi riskin suuruus riippuu siitä, kuinka paljon ja miten luonnossa viettää aikaa. Mäkelä uskoo, että myös kuvitelma paljon todellista suuremmasta riskistä johtuu siitä, miten taudista puhutaan mediassa.
– Missään tapauksessa ei kannata rajoittaa liikkumista luonnosta puutiaisten levittämien tautien pelossa. Kun tiedostaa riskit ja muistaa pukeutua pitkälahkeisiin vaatteisiin, pääsee jo pitkälle.
Mäkelä muistuttaa myös punkkitarkastuksen tärkeydestä luonnossa liikkumisen jälkeen. Se auttaa ehkäisemään etenkin borrelioosia, jonka tarttuminen kestää pidempään.
Esimerkiksi Itä-Suomessa TBE-rokotetta suositellaan tällä hetkellä paljon luonnossa liikkuville Joensuussa, Lapinlahdella ja Tohmajärvellä. Rokotus on maksettava itse.
– Rokotussuositus koskee niitä, jotka liikkuvat yli neljän viikon ajan luonnossa punkkikaudella. Jos lenkkeilee esimerkiksi asfaltti- ja sorateillä, punkin purema on erittäin epätodennäköinen eikä rokotteelle tällöin ole tarvetta.
Lue lisää: