Kesän antoisimpia ja koskettavimpia elämyksiä on ollut Ylen audiodraamasarja Armi Aavikko – Siinä välissä olin elossa.
Pystyin kuuntelemaan jaksoja vain muutaman kerrallaan, sillä etenkin näyttelijä Minka Kuustosen tulkinta on suorastaan pakahduttava. Kati Kaartisen käsikirjoituksessa toistetaan usein, että tämä tarina on vain yksi tulkinta Armin elämästä.
18-vuotiaasta Miss Suomesta tehtiin musiikkibisneksen tuote, joka tuotti rahaa ja mainetta niin laulujen tekijöille, levy-yhtiöille kuin keikkajärjestäjille. Suurin hyötyjä lienee kuitenkin ollut Ilkka Lipsanen, Danny, joka Armin ”löysi”.
Monet kuuntelijat ovat kesän aikana purkaneet sarjan synnyttämiä tunteitaan sosiaalisessa mediassa. Osa Dannyyn kohdistuneista kommenteista ovat olleet niin ala-arvoisia, ettei niitä viitsi toistaa. Armin kohtaloon ja ennenaikaiseen kuolemaan vaikuttivat monet tekijät, mutta jotkut ovat tahtoneet nähdä vain yhden ison D:n.
Oliko Armi jätkien hallitseman musabisneksen uhri?
Seurasin koulutyttönä Armin uraa, ja olin katsomassa Danny ja Armi -show’ta sekä ensimmäisenä kesänä 1977 että myöhemmin 1980-luvun puolivälissä. Dannyn tiukat ohjakset näkyivät katsomoon asti, mutta aikalaisten kertoman mukaan hän komenteli varsin siekailematta kokeneempiakin produktioidensa työntekijöitä.
Armi Aavikon tarinaa on kuunneltu myös #metoo-liikehdinnän näkökulmasta. Oliko Armi jätkien hallitseman musabisneksen uhri?
Draamasarjassa Armi Aavikosta ei ole tehty avutonta tyttöstä, vaan omia unelmiaan toteuttava nainen, jonka välitön luonne ja herkkyys olivat sekä hänen vahvuutensa että heikkoutensa. On selvää, että hänen kokemattomuuttaan käytettiin hyväksi, mutta kouluttamaton Armi myös eittämättä tiesi, että Dannyn kelkkaan kannatti lähteä, jos mieli uraa laulajana.
Tämä naisten avuttomaksi tekeminen on #metoo-puheen kääntöpuoli, josta on lähes mahdoton herättää julkista keskustelua ilman, että tulee tuomituksi hyväksikäytön puolustajaksi.
En pidä ollenkaan siitä, että naisen kehosta tehdään vain miehisen katseen kohde. Mutta ei kehomme tarvitse amerikkalaiselta raamattuvyöhykkeeltä maahantuotua siveysihannettakaan.
Pohjoismaissa kehollisuuteen ja alastomuuteen on suhtauduttu muun muassa saunakulttuurimme takia luontevammin kuin monissa muissa maissa. Mitä arkisemmin ja arvostavammin suhtaudumme omaan ja toisten kehoihin, sitä vahvemmaksi tunnemme itsemme ja sitä vaikeampi meitä on alistaa.
Ankeimmillaan #metoo-puhe on lähellä kirkkoisien saarnoja syntisestä naisruumiista ja miehisestä hallitsemattomasta halusta.
Pahimmillaan hyväksikäyttö ja etenkin seksuaalinen hyväksikäyttö murentavat ihmisen mielikuvan itsestään ja omasta ihmisarvosta. Kuitenkin jatkuva julkinen kauhistelu ja päivittely voi tuottaa etenkin nuorille tytöille ja pojille myös ahdistusta.
Ankeimmillaan #metoo-puhe on lähellä kirkkoisien saarnoja syntisestä naisruumiista ja miehisestä hallitsemattomasta halusta.
#Metoo-liikehdinnän voimakas sukupuolittuminen voi myös johtaa siihen, että poikien ja miesten kokema seksuaalinen ahdistelu jää entistä pahemmin varjoon ja tulee vähätellyksi. Muista sukupuolista puhumattakaan.
Lopuksi on toistettava: harva tasa-arvokeskustelu on vienyt sukupuolten tasa-arvoa enemmän eteenpäin kuin amerikkalaisista elokuvapiireistä alkanut #metoo-liike.
Ulla Järvi
Kirjoittaja on toimittaja, joka vasta tätä kolumnia kirjoittaessaan kuuli Voikkaan paperitehtaan ”enkelien” seksuaalisen ahdistelun synnyttämästä lakkoaallosta vuonna 1904.
Kolumnista voi keskustella 22.9. klo 23:00 asti.