Retrohenkiset ikkunateippaukset tervehtivät tulijaa ulkona. Osta, myy, vaihda, ne kertovat. Sisällä korkeat hyllyt pursuavat elokuvia, musiikkia, videopelejä ja kirjoja. On DVD:itä, CD-levyjä, vinyylejä, jokunen VHS ja jopa muutama beta-kasetti.
Hetkinen.
Fyysisten tallenteidenhan piti hävitä historian havinaan. CD-levyjen kysynnän piti loppua vuosituhannen vaihteessa, kun musiikki alkoi levitä netissä mp3-muodossa. Vähän myöhemmin striimauspalveluiden piti korvata fyysiset leffatallenteet.
Aivan niin ei käynytkään. Ei ainakaan täällä, Jyväskylän Videodivarissa. Bisnes on aikalailla yhtä kannattavaa kuin takavuosina.
Yrittäjä Mika Venäläinen myi esimerkiksi viime vuonna enemmän CD-levyjä kuin ikinä aikaisemmin.
– Enhän minä tietenkään pitäisi tätä, jos en eläisi tällä. Liike ei ole tehnyt yhtään negatiivista vuotta sitten perustamisen, yrittäjä sanoo.
Ei vain vanhusten juttuja
Teiniporukka kävi vinyyliostoksilla haastattelua edeltävänä päivänä. He olivat ehkä viisitoistavuotiaita, Venäläinen arvelee.
Porukka tiesi, mitä etsi. He tunsivat laitteet, juttelivat neuloista ja äänirasioista.
Nuoret hakevat liikkeestä myös vanhoja videopelejä. Heitä kiinnostavat esimerkiksi 8-bittisen Nintendon pelit, jotka ovat ilmestyneet kauan ennen heidän syntymäänsä.
– Nämä eivät ole pelkästään meidän vanhusten juttuja, vaan kiinnostavat nuorempaakin väkeä, Venäläinen sanoo.
Videodivarsissa käy säännöllisesti ostoksilla kaikenikäisiä koululaisista yli kahdeksankymppisiin.
– Asiakkaiden ikäjakauma on yllättävän laaja, ja hyvä niin.
Nostalgia viehättää
Joona Rautiainen, 27, selailee Videodivarin pelivalikoimaa. Keräilyharrastus vetää liikkeeseen yhä uudelleen ja uudelleen.
Juuri eilen hän laskeskeli, milloin kävi liikkeessä ensimmäisen kerran. Siitä on suurin piirtein kuusi vuotta.
Rautiainen kerää vanhoja videopelejä. Erityisesti häntä kiinnostavat PlayStation 1:n ja ensimmäisen xBoxin pelit. Niitä löytyy vain kirpputoreilta, Torista ja Videodivarin tapaisista liikkeistä.
– Tykkään kaikesta retrosta, ja nostalgia viehättää, Rautiainen sanoo.
Hän on viettänyt aikaa lapsena samojen pelien ääressä, joita nyt etsii. Hän muistelee niitä lämmöllä.
– Peliteollisuus on muuttunut. Ennen pelit olivat paljon yksinkertaisempia.
Nyt aikuisena tutut pelit ovat uusia kokemuksia. Ne ymmärtää uudella tavalla. Vanhoista peleistä löytyy myös uusia tuttavuuksia, eikä keräilijän etsintä pääty koskaan.
– Pelejä on tehty hirveä määrä viimeisen 20 vuoden aikana. En olisi voinut pelata kaikkia lapsena.
Keräilijästä yrittäjäksi
Mitä minä teen?
Venäläinen mietti sitä kuukauden.
Hän oli istunut opintojensa ohella illat elokuvaprojektorin hoitajana Finnkinolla. Sitten hän lähti inttiin.
Intin jälkeen hommia ei enää löytynytkään tutusta paikasta.
Lopulta Venäläinen päätti. Hän perusti Videodivarin kesäkuussa 1993.
Venäläinen oli keräillyt videoita ja musiikkia, joten omista kokoelmista löytyi hyvä pohja liikkeen hyllyihin. Yrittäjyyskin kiinnosti tuoretta merkonomia.
Sittemmin Videodivarista on tullut elämäntapa.
– Olen tehnyt tätä reilut 28 vuotta, joten en kai enää tässä iässä keksisi mitään muuta tekemistä, Venäläinen naurahtaa.
Menneisyys ja nykyhetki
Aluksi Videodivari tuntuu loikalta menneisyyteen. Viihde ja populaarikulttuuri elävät näillä hyllyillä edelleen käsin kosketeltavina tallenteina.
Sitten katson tarkemmin.
Paikka ei ole pelkästään hyppy historiaan. Menneisyys ja nykyhetki asuvat täällä sulassa sovussa. Vuoden 1987 Hellraiser ja vuoden 2018 Slenderman majailevat vierekkäin samalla kauhuleffaosastolla. Scifipuolelta löytyy niin Battlestar Galacticaa kuin Avengerseja.
Vain murto-osa Videodivarin valikoimasta on esillä liikkeessä. Loput ovat varastossa.
Laatikot täyttävät monta varastoa lattiasta kattoon. Siellä on säilössä useita kymmeniä tuhansia DVD-levyjä ja yhtä paljon CD-levyjä.
Isossa kuvassa fyysisten levyjen myynti vähenee, mutta se ei juurikaan näy Videodivarissa. Esimerkiksi CD-levyt eivät ole Venäläisen mukaan nyt erityisemmin nosteessa, mutta silti niitä kysytään aktiivisesti divarista.
– Meillä on pitkä historia ja monipuolinen tavararepertuaari. Siinä ovat varmasti suurimmat syyt, miksi liike menestyy. Lisäksi iso joukko ihmisiä arvostaa edelleen fyysisiä levyjä.
Suurin syy fyysisten tallenteiden hankintaan on Venäläisen mukaan keräily. Osa arvostaa myös niiden laatua. Toiset ostavat fyysisiä tallenteita siksi, että haluavat tukea siten bändien ja elokuvantekijöiden työtä.
Yrittäjä salapoliisina
Asiakas toi aamulla figuureita myyntiin.
Paljonkohan näille pitäisi laittaa hinnaksi, Venäläinen pohtii.
Figuurit esittävät pelien sekä japanilaisen mangan ja animen hahmoja. Venäläinen tunnistaa pari peliä nimeltä, mutta ei osaa nimetä hahmoja.
Yrittäjä tekee salapoliisintyötä. Hän selvittää hahmojen nimet ja figuurien kysynnän.
– Se pitää tämän homman mielenkiintoisena. En joudu olemaan koko ajan tekemisissä samojen asioiden kanssa.
Työ pitää yrittäjän ajan hermolla. Hänen täytyy tuntea populaarikulttuuri. Hänen pitää tietää, mikä on arvokasta ja mikä arvotonta.
– Jos joku sanoo, että tietää elokuvista ja populaarikulttuurista kaiken, hän valehtelee. Tässä oppii itsekin uutta joka päivä.
Joidenkin tallenteiden hinnat saattavat kohota nelinumeroisiin summiin. Ne ovat keräilyharvinaisuuksia. Sellainen on esimerkiksi Beatlesin Valkoinen vinyylialbumi originellipainoksena.
Toiset taas ovat täysin arvottomia. Niitä tarjotaan päivittäin. Sellaisia tallenteita saattaa löytyä varastosta kaksi, kolme tai jopa 60 kappaletta. Esimerkiksi FinnHits-vinyylikokoelmat joutavat sen takia yleensä suoraan roskiin.
Venäläinen pitää valikoimassa myös punaista lankaa. Siksi esimerkiksi kirjallisuus rajoittuu kauhuun, fantasiaan sekä elokuva- ja musiikkiaiheisiin teoksiin.
– Siihen on syynsä, miksi minulla ei ole täällä esimerkiksi Aarikan maljakoita, vaikka niistäkin osa on vanhoja esineitä. Ne eivät mene liikkeen punaiseen lankaan, eikä minulla ole mitään tietotaitoa niistä.