Hevosopiston tilanne on ollut otsikoissa viime aikoina henkilökunnan kohtelun ja talousongelmien takia. Sen jälkeen opiston johtoa vaihdettiin ja hallitusta uusittiin. Hevosopisto Oy:n hallituksen puheenjohtaja Laura Airaksinen sanoo, että Hevosopistolla on jo saatu monta asiaa ratkaistua.
Airaksinen ei halua lähteä kommentoimaan muutostöiden yksityiskohtia julkisuuteen. Hän muistuttaa, että kyse on Hevosopiston sisäisistä prosesseista.
– Olemme paneutuneet esimerkiksi työsuojeluun liittyviin asioihin. Haluamme, että henkilöstö tulee kuulluksi. Työsuojelun prosessien toimivuutta on selkiytetty, jotta henkilöstöllä on keino tuoda esille mahdollisia epäkohtia jatkossa. Tavoitteena on saada aikaan avoimempaa keskustelua.
Laura Airaksinen kertoo, että Hevosopistolla on myös arvioitu koko laitoksen toimintaa. Ypäjällä on esimerkiksi varmistettu opettajavoimaa ja opetuksen laatua ja toimintaa.
Hevosopiston toimintoja saatetaan karsia
Hevosopiston kivijalat ovat oppilaitos ja valmennuskeskus. Hevosalaa kehittävä oppilaitos ja opetuksellinen toiminta on Ypäjällä säilytettävä, sanoo Airaksinen.
– Pitää löytää sellainen muoto, joka on kestävällä pohjalla. Tämä kyllä onnistuu.
Airaksinen ei ryhty ruotimaan sitä, mistä toiminnoistaan Ypäjän Hevosopisto voisi luopua. Hän muistuttaa, että yhtiö on luopumassa Vermon ravikoulusta, mikä asia vaatii vielä yt-menettelyn. Jatkossa Ypäjän Hevosopisto on vain ravikoulun kumppani ja Vermo hoitaa itse sen toiminnan.
Hevosopisto Oy on vastikään ryhtynyt etsimään itselleen uutta toimitusjohtajaa. Hakusessa on toimitusjohtaja, joka hallitsee liiketoiminnan ja on verkosto-osaaja. Tämän jälkeen käynnistyy uuden rehtorin etsintä.