TOKIO. Kahden afganistanilaisurheilijan saaminen Tokion paralympialaisiin kilpailemaan oli salaperäisen ja vaarallisen operaation onnellinen lopputulos. Pikajuoksija Hossain Rasoulin ja taekwondoin Zakia Khudadadin oli määrä saapua Japanin pääkaupunkiin jo 17. elokuuta, mutta kaikki muuttui, kun Taliban kaappasi vallan Kabulissa. Tuhannet kansalaiset ryntäsivät lentokentälle toiveenaan päästä pakoon kaaokseen ajautuneesta maasta.
Khudadadi aneli Afganistanin paralympiakomitean Reutersille toimittamalla videolla, että hän pääsisi osallistumaan kisoihin. Tilanne näytti kuitenkin huonolta, ja kisojen järjestelykomitean pomo Toshiro Muto ehti jo ilmoittamaan, ettei kaksikko voi saapua valitettavasti kisoihin.
Tästä käynnistyi tapahtumaketju, joka vetää vertoja jännittävimmällekin elokuvalle. New York Timesille nimettömänä tapahtumia kommentoinut ranskalaistaho on kertonut, että afganistanilaisurheilijat olivat olleet ensin yhteydessä ranskalaisdiplomaatteihin Kabulissa.
Tämän jälkeen yhteen koottu ryhmä ihmisoikeusjärjestöjen edustajia, asianajajia sekä entisiä urheilijoita Australiasta sekä Iso-Britanniasta oli tarjonnut urheilijoille apuaan muun muassa hoitamalla heidän paperiasioitaan kuntoon sekä kertomalla, kuinka he pääsisivät Kabulin lentokentälle.
Kyse ei ollut vain Rasoulista ja Khudadadista, vaan Kabulista oli tarkoitus evakuoida kymmeniä muitakin urheilijoita maanpakoon.
New York Timesille haastattelun antanut australialaisen Human Rights for All -ihmisoikeusjärjestön perustaja Alison Battisson kertoo, että urheilijoita auttanut ryhmä oli vedonnut Australian hallitukseen, jotta maan sotilaat auttaisivat urheilijoita lentokentällä.
Urheilijajoukkiota kehotettiin jakamaan sijaintinsa GPS:n kautta aktivisteille, jotta nämä kentällä apuaan tarjonneet pystyisivät ohjaamaan urheilijat oikeille porteille. Jotta urheilijat pääsivät Taliban-sotilaiden tarkastuspisteen ohi, heitä pyydettiin tunkemaan rahat ja asiakirjat housuihinsa kirkkaaseen huiviin käärittynä. Kun he pääsivät läpi, heidän piti heiluttaa huiveja näkyvällä tavalla, jotta rauhaa sekä evakuointeja turvanneet sotilaat huomaisivat heidät.
Pariisissa salaista valmistautumista
Lopulta operaatio onnistui, ja Afganistanista evakuoitiin kanadalaisen ihmisoikeusjuristin ja entisen olympiaurheilijan Nikki Drydenin mukaan Dubaihin kaikkiaan yli 80 afganistanilaisurheilijaa. Rasoulin ja Khudadadin taival jatkui Pariisiin, jossa he viettivät viikon salassa Ranskan urheiluministeriön harjoituskeskuksessa Tokioon valmistautuen.
Viikon ohjelmaan kuului muun muassa lepoa, harjoittelua, koronatestejä, paperiasioiden järjestelyä matkaa varten sekä psyykkistä valmistautumista paikan päällä odottavaan median huomioon.
– Olin todella onnellinen kuultuani, että he pääsivät Tokioon, koska heidän astuttuaan lentokentälle Kabulissa en tiennyt yhtään, mitä heille tapahtuisi ja missä he ovat, Battisson totesi NYT:n haastattelussa.
Toivoa pidettiin yllä Tokiossakin, sillä paralympialaisten avajaisissa tiistaina 24. elokuuta kisojen vapaaehtoinen kantoi Afganistanin lippua kansallisstadionin juhlallisuuksissa, vaikka urheilijoita ei paikan päällä vielä ollutkaan.
Viimein viime viikon lauantaina 28. päivä Air Francen kone toi Rasoulin ja Khudadadin Tokioon kisapaikalle. Kansainvälisen paralympiakomitean IPC:n puheenjohtaja Andrew Parsons on kertonut, että kohtaaminen urheilijoiden kanssa sunnuntaina kisakylässä oli erittäin tunteellinen.
Monet operaarion yksityiskohdista ovat edelleen hämärän peitossa, ja Parsons on todennut vain sen, ettei IPC osallistunut siihen. IPC julkaisi saapumiseen liittyen lausunnon, ja IPC:n tiedottaja Craig Spence puolestaan on lausunnon tavoin kiitellyt "useita yksilöitä, järjestöjä ja hallituksia korvaamattomasta avusta".
Rasouli hyppäsi lopulta pituutta
Maamiinan räjähdyksessä vasemman kätensä menettäneen Rasoulin, 26, piti osallistua lauantaina päämatkalleen 100 metrille, mutta hän ei ehtinyt kisaan mukaan. Hänelle tarjottiin mahdollisuutta päästä mukaan 400 metrille, mutta IPC:n tiedottajan Spencen mukaan sprintteri kieltäytyi tarjouksesta pitäen matkaa liian pitkänä.
Rasouli ehdotti kompromissia pituushyppyyn osallistumisesta, ja hän oli lopulta mukana tiistaina T47-luokan pituudessa. Maanantaina puolentoista tunnin harjoitussession saanut urheilija oli kisan viimeinen, mutta hyppäsi ennätyksensä 4,46.
Kilpakumppanit arvostivat Rasoulin läsnäoloa.
– Kun ottaa huomioon kaiken, mitä maailmassa tapahtuu juuri nyt, ei voi kuin olla onnellinen hänen puolestaan, kisassa hopealle hypännyt Broderick Townsend iloitsi.
– Tuijotamme elämässä pitkälti omaa napaamme, ja valitan täällä hopeamitalista. Silti joku tulee toiselta puolelta maailmaa tuollaisesta tilanteesta tänne tehdäkseen sitä, mitä me kaikki rakastamme tehdä. Se kertoo, millainen henki paralympialaisissa on.
Ensimmäisenä afganistanilaisnaisena paralympialaisiin sitten vuoden 2004 Ateenan kisojen osallistunut Khudadadi oli torstaina mukana 44-49 kiloisten naisten taekwondossa. Hän hävisi avausottelunsa 12–17, ja keräilyerässä tuli toinen tappio 34–48.
Tulevaisuus vielä auki
Kisojen jälkeen merkittävin kysymys kuuluu, mitä afganistanilaisurheilijoille nyt tapahtuu? IPC suojelee urheilijoita kaikilta häiriöiltä, ja kaksikko ei ole ollut kisoissa millään tavalla median käytettävissä. Haastattelualueet eli mixed zonet he saavat erikoisluvalla kiertää muita reittejä.
Drydenin mukaan kaikki Dubaihin Kabulista evakuoidut urheilijat saavat humanitaarisen viisumin päästä Australiaan. Mikäli Rasouli ja Khadudadi haluavat asettua myös Australiaan, se onnistuu. Dryden kertoo, että Rasouli ja Khadudadi ovat vaikuttaneet kiitollisilta mahdollisuudesta.
Australian viranomaiset eivät ole kommentoineet tietoja.
New York Timesin nimettömän ranskalaislähteen mukaan myös monet muut maat ovat vakuuttaneet, että afganistanilaiskaksikko on tervetullut asettumaan maahan paralympialaisten päätyttyä.
IPC:n tiedottaja Spence on sanonut, että on urheilijoiden itsensä valittavissa, palaavatko he kisojen jälkeen esimerkiksi Pariisiin.
– Meillä on velvollisuus suojella näitä urheilijoita. Se alkaa heidän hyvinvoinnistaan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Viimeinen asia, mitä haluamme tällä hetkellä, on se, että he joutuvat jatkuvasti vastailemaan kysymyksiin tapahtuneesta ja tulevaisuudestaan.
– Tapaaminen heidän kanssaan oli tunteellinen, ja kaikilla oli kyyneleet silmissä. Se, että näki heidät täällä ja he pääsivät tänne oli todella merkittävä asia, Spence iloitsi.
Lue myös: