Suomalaiset ovat hyviä tekemään, mutta huonoja myymään. Niin meille on vuosikausia hoettu, mutta väite ei pidä paikkaansa.
Suomalaisten huono myyntiosaaminen on kansallinen myytti ja vinoutunut omakuva – samaan tapaan kuin vaikkapa suomalaisten erityinen luontosuhde tai suomalaisten poikkeuksellinen kateus.
Kun sanomme, että olemme huonoja myyjiä, se ei ole vaatimattomuutta. Pikemminkin päinvastoin. Suomalaiset eivät nimittäin arvosta myymistä. On pelkkää ylpeilyä ja itsetehostusta väittää, että emme osaa myydä.
Omat kokemukseni loistavista suomalaisista myyjistä ovat peräisin jo nuoruusvuosilta. Parhaita myyjiä ovat olleet, uskokaa tai älkää, poliisi ja puolustusvoimat.
Eräänä iltana puhelin soi. Kuului möreä, vakava ääni. ”Täällä Matti Möttönen rikospoliisista.”
Sydämeni muljahti paikaltaan. Kuka on kuollut? Vai pelkästään pahoinpidelty?
”Tarjoamme teille erikoishintaan kirjaa Rikospoliisi kertoo.”
Myyntipoliisi Möttönen (nimi tietenkin muutettu) odotti varmaan, että tämän kuultuani sydämeni palaisi takaisin omalle paikalleen, jonnekin lompakon tienoille.
Ei palannut. Onnistuin sanomaan kiitos ei.
Se harmittaa, että en huomannut antaa rikospoliisi Möttöselle myönteistä palautetta taitavasta myyntityöstä.
Poliisi ja puolustusvoimat ovat yhä parhaita myyjiä. Vuoden poliisi paljastui menestyksekkääksi huumekauppiaaksi, ja silti poliisi on aina vain Suomen luotetuin organisaatio.
Suoritin varusmiespalveluni Turussa. Sielläkin osattiin myydä.
Koko komppania eli sellaiset 150 arkaa nuorta miestä oli koolla varuskunnan luokkahuoneessa.
Komppanian päällikkö esitteli tuomansa vieraat. Olivat jostakin paikallisesta maanpuolustusjärjestöstä, olisiko ollut peräti kilta. Vieraat olivat myymässä teosta nimeltä Suomen puolustusvoimat. Kirjan myyntituotot menisivät hyväntekeväisyyteen, eli myyjien oman toiminnan tukemiseen.
Komppanian päällikkö, kapteeni Pakkola (nimi muutettu), kertoi teoksen hinnan, joka ei ollut mitenkään vähäinen verrattuna varusmiesten päivärahaan. Kapteeni Pakkola pyysi kaikkia niitä, jotka eivät halua ostaa tätä teosta, nostamaan kätensä ylös.
Vain yksi käsi nousi. Minun käteni.
”Alokas Seppänen, miksi te ette halua ostaa tätä kirjaa?”
149 varusmiestä, kantahenkilökunta ja hyväntekijät tuijottivat yhtä ainoaa alokasta. Tunnelma oli painostava. Mutta kerrankin keksin ajoissa, mitä kannattaa vastata.
”Koska minulla on se jo.”
Tämä oli valhe, hätävalhe. Minulla ei ollut sitä kirjaa.
Armeija tekee kuulemma pojista miehiä, mutta ei tehnyt minusta. Minussa ei ollut miestä kertomaan totuutta. Sitä totuutta, että kantahenkilökunnan painostava myyntitaktiikka oli paitsi nerokas, myös vastoin kaikkia eettisiä ja moraalisia sääntöjä.
Poliisi ja puolustusvoimat ovat yhä parhaita myyjiä. Vuoden poliisi paljastui menestyksekkääksi huumekauppiaaksi, ja silti poliisi on aina vain Suomen luotetuin organisaatio.
Puolustusvoimat taas pystyy myymään poliitikoille melkein kaikki toiveensa uusista kalustohankinnoista, niin maalla, merellä kuin ilmassa.
Suomalaisten myyntiosaaminen ei ole hyödyttänyt vain hyvä veli -piirejä, vaan myös kansantaloutta.
Suomen paperiteollisuus on upea esimerkki. Viime vuosisadalla toiminut paperitehtaiden myyntiyhdistys Finnpap oli käytännössä kartelli. Tavoitteena oli estää suomalaisten paperintuottajien välinen kilpailu ja rahastaa häikäilemättä ulkomaisia paperinostajia.
Suomen teollisuusherrat olivat myyntihenkisiä jo vuonna 1917, kun he vastustivat Suomen itsenäistymistä. Itsenäisyys olisi vaarantanut suomalaisten tuotteiden viennin Venäjälle, niin kuin sitten myöhemmin vaaransikin.
Suomalaiset ovat aivan erinomaisia myös yritystensä myyjinä.
2000-luvun alun it-huumassa espanjalainen matkapuhelinyhtiö osti suomalaisen sähköpostipalvelun Ioboxin 230 miljoonalla eurolla. Hyväuskoiset espanjalaiset totesivat ostoksensa hyvin pian arvottomaksi ja hautasivat sen hiljaa. Ehkä espanjalaiset eivät ostohuumassaan huomanneet, että nimen Iobox voi lausua myös tavalla I owe bucks eli Olen velkaa taaloja.
Tänä keväänä suomalaiset kauppasivat infektiotestejä tekevän Mobidiag-nimisen yrityksen amerikkalaisille yli 600 miljoonalla eurolla. Se on aika paljon yrityksestä, jonka liikevaihto on vähän yli 30 miljoonaa euroa ja tulos tappiollinen.
Sodissa suomalaiset ovat onnistuneet saamaan pelkkiä torjuntavoittoja, mutta bisneksessä näyttää pukkaavan myyntivoittoja.
Pekka Seppänen
Kolumnin kirjoittaja on riippumaton tarkkailija.
Kolumnista voi keskustella 7.10. klo 23.00 saakka.