Metsien lajikirjon ja lisääntyvien hakkuiden yhteensovittaminen on selvitysten mukaan hyvin vaikeaa.
Ympäristö- ja luonnonvaratutkijoiden tekemien mallinnusten mukaan hakkuita on vaikea kasvattaa nykyisestä ja samalla saada metsien lajiston köyhtyminen suojelulla pysähtymään. Metsäteollisuusvaltaisessa Keski-Suomessa jo nykyinen hakkuutaso heikentää metsien luontoarvoja.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) selvityksessä on mallinnettu sitä, riittääkö kotimainen puu teollisuudelle, jos hakkuita lisätään samaan aikaan metsien suojelutoimien kanssa.
Laskelmat ovat ajankohtaisia, sillä EU valmistelee syksyn aikana luontokadon pysäyttämiseen tarvittavia toimia, joista päätetään myös YK:ssa näillä näkymin ensi vuoden alussa. Tämä saattaa lisätä lähivuosina luonnonsuojelun tarvetta metsävaltaisessa Suomessa.
Tutkijoiden laskelmat ovat osa tausta-aineistoa, jolla Suomen hallitus osaltaan valmistautuu luontokadon pysäyttämiseen. Hallitus on myös miettimässä muita keinoja, joilla voidaan estää etenkin Suomen metsissä jatkuva lajien uhanalaistuminen.
Teollisuuden puupula edessä melko nopeasti suojelutoimilla
Tutkijoiden malleissa on ensimmäistä kertaa nykytilanteessa yritetty hahmottaa, minkälaisiin vaikeuksiin törmätään puun saatavuuden kanssa, kun hakkuita, luonnonsuojelua ja muita toimia lisätään talousmetsissä.
Laskuharjoituksessa painotettiin sitä, että Etelä-Suomen metsien suojeluala kasvaa. Metsien suojelussa Etelä-Suomella tarkoitetaan käytännössä aluetta Oulun seudulta etelään. Alueen suojelupinta-alat eivät muutama vuosi sitten julkaistun asiantuntija-arvion mukaan turvaa luonnon monimuotoisuuden tarpeita.
Tutkijat laskivat suojelun lisäämistä kahden hakkuutason kanssa: viime vuosien keskimääräisellä hakkuutasolla ja tasolla, joka on tällä hetkellä arvioitu valtakunnan metsäpolitiikassa suurimmaksi, tulevia hakkuita kestäväksi hakkuumääräksi.
Laskelmista selviää, että teollisuudella tulee pulaa kotimaisesta puusta melko nopeasti. Näin käy jo nykyisillä hakkuutasoilla, jos samaan aikaan lisätään selvästi luonnonsuojelua ja luonnonhoitotoimia. Selvemmin puupula iskee, jos hakkuita nostetaan 80 miljoonaan kuutioon vuodessa ja lisätään suojelu- ja hoitotoimia.
80 miljoonaa kuutiota on kirjattu nykyiseen kansalliseen metsästrategiaan. Myös tason nostosta on keskusteltu ja teollisuus tavoittelee sen merkittävää nostoa.
– Kaksinkertainen suojelupinta-ala, 80 miljoonan kuution hakkuiden ja lisääntyvän talousmetsien luonnonhoidon kanssa johtaisivat puuston tilavuuden voimakkaaseen vähentymiseen 30 vuodessa. Toisin sanoa nämä kaikki eivät ole mahdollisia, jos hakkuumahdollisuudet halutaan säilyttää, summaa erikoistutkija Leena Kärkkäinen Lukesta.
Laskelmista näkyy, että ilman lisäsuojelua hakkuita voidaan jatkaa metsästrategian tasolla ilman, että hakkuumahdollisuudet heikentyvät. Kun strategian tasoisiin hakkuisiin lisätään luonnonsuojelutoimia ja lisätään esimerkiksi lajien kannalta tärkeitä säästöpuita niin, että eteläisimmässä osassa maata suojeluala kaksinkertaistuu, raakapuun saatavuus tippuu jo melko nopeasti.
Teollisuuspuun saatavuus käytännössä romahtaa, kun suojeluala nostetaan 10 prosenttiin metsäalasta etenkin Etelä-Suomessa. Näin käy etenkin tukkipuun saatavuudelle, mikä olisi isku etenkin sahateollisuudelle ja metsänomistajille, jotka saavat etupäässä tulonsa tukkipuun myynnistä.
Laskelmissa ei huomioida metsien mahdollisuuksia sitoa ilmastonmuutoksen hidastamisessa tärkeitä hiilidioksidipäästöjä. Nielujen osalta tutkijat ovat aikaisemmin arvioineet, että jo ennen 80 miljoonan kuution hakkuita ilmastopolitiikan kannalta tärkeät metsänielut heikkenevät selvästi.
Hakkuiden määrän muutos näkyi Keski-Suomessa
Keski-Suomi on metsävaroiltaan ja hakkuillaan laskettuna yksi maan metsäteollisuuden keskittymiä. Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteen laitoksen tutkijat selvittivät, kuinka teollisuuden ja luonnon monimuotoisuuden yhdistäminen onnistuu seudulla.
Tulokset vastasivat Luken vetämän hankkeen valtakunnallisia arvioita.
– On vaikea sanoa, mikä on sopiva hakuutaso. Toisaalta tiedetään se, että nykytilanne ja uhanalaisuusarviot osoittavat, että suojelutoimet eivät ole olleet riittäviä suhteessa hakkuupaineeseen. Jos haluamme luonnonsuojelua edistää, suojelutoimien on oltava nykyistä laajempia, kertoo tutkija Jani Hohti Jyväskylän yliopistosta.
Yliopiston selvityksen mukaan nykyhakkuiden vähentäminen näkyi myönteisesti seuratuilla luontomuuttujilla. Selvityksessä katsottiin muun muassa sitä, miten monille uhanalaisille metsälajeille keskeinen lahopuun määrä kehittyi ja miten esimerkiksi haapaa ja raitaa sisältävissä vanhemmissa kuusimetsissä elävät liito-oravat menestyivät.
Jyväskylän yliopiston tutkijat katsoivat valtakunnallista selvitystä tarkemmin, miten talouskäyttö ja monimuotoisuuden parantaminen voidaan sovittaa yhteen. Kyse on silloin esimerkiksi siitä, hakataanko metsiä aukkohakkuilla samanikäisiksi.
– Yhteensovittaminen vaatii sitä, että käyttötapoja voitaisiin monipuolistaa. Toisaalta täytyy nostaa kissa pöydälle ja pohtia sitä, mikä on se oikea kaikki metsän käyttömuotoja arvostava hakkuutaso. Siihen ei ole yhtä oikeata vastausta, Hohti sanoo.
Jani Hohtin mukaan arvokeskustelua tarvitaan, koska edes hakkuutapoja muuttamalla ei pysäytetä pitkään jatkunutta lajien uhanalaistumista. Hohtin mukaan tietyn tasoisten hakkuiden ja luonnon suojelun välillä on väistämätön ristiriita.
– Näen luonnonsuojelualueiden perustamisen aika keskeisenä luonnonsuojelun keinona. Meillä on lajistoa, joka käytännössä vaatii sitä, että alue saa olla pitkään rauhassa. Ne ovat usein vaateliaampia lajeja, vaativat lahopuustoa, jonka synnyttäminen on hidasta.
Jos hakkuita ja suojelutoimia lisätään, metsät nuorentuvat entisestään
Erikoistutkija Leena Kärkkäisen vetämässä selvityksessä laskelmat tehtiin niin, että teollisuus saa tietyn määrän puuta joka vuosi samalla kun suojelua ja hoitotoimia lisätään.
Jos teollisuuden myllyt pyörivät vähintään entiseen tahtiin ja puumarkkinoilla ei tapahdu suuria muutoksia, edessä voi olla tilanne, jossa puusto on historiallisen nuorta. Metsissä kasvaisi laskelmien mukaan lähinnä kaksikymmenvuotiaita puita, kun puita hakattaisiin enemmän muilla metsälöillä lisäsuojelun ja hoitotoimien takia.
Tällä hetkellä puiden keski-ikä on yli kaksinkertainen, mikä sekin on tilastojen mukaan lyhytikäistä.
– Päätulos oli, että luontokadon kustannustehokas pysäyttäminen edellyttää pinta-alatavoitteiden lisäksi sitä, että voidaan tunnistaa monimuotoisuuden kannalta parhaat kohteet. Toisaalta puuntuotannon kannalta vähämerkityksellisiä alueita voidaan kehittää omistajien kanssa, erikoistutkija Kärkkäinen tarkentaa yhteensovittamisen mahdollisuuksia viitaten vapaaehtoiseen suojeluun ja mahdollisesti metsänomistajille maksettuihin korvauksiin suojelusta.
Myös Hohtin mukaan metsien eriyttäminen talous- ja luonnonhoitoalueiksi voi olla yksi keino sovittaa eri tarpeita yhteen. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei talousmetsien lajien tilanne saa heikentyä muutosten yhteydessä.
Hohti on kuitenkin huolissaan kehityksestä, jossa luonnonsuojelua mietitään liikaa eurot mielessä, ja keskitetään mahdollinen lisäsuojelu ja luonnonhoitotoimet vähäpuustoisiin metsiin.
– Tässä saattaa samalla käydä niin, että suojellaan vähäpuustoisia ja vähemmän tuottoisia alueita, kuten kitumaita, joiden suhteellinen suojelutilanne on parempi verrattuna puuntuotokseltaan parempiin metsämaihin. Silloin lajisto, joka on riippuvainen rehevistä alueista, kuten lehdoista, niiden lajien turvaaminen voi jäädä heikolle tasolla.
Lehdot ja niiden lajit ovat pitkälti hävinneet Suomessa, kun ravinteikkaita alueita on otettu maatalouskäyttöön etenkin Varsinais-Suomessa.
Hohtin ajatuksissa yksi kiireellisimmistä lisäsuojelua vaativista luontotyypeistä ovat rehevät ja runsaspuustoiset lehtoalueet ja vanhat kangasmetsät. Nämä ovat Etelä-Suomen uhanalaisimpia luontotyyppejä.
Laskelmissa suojelutaso nostettiin tasolle, joka on esillä EU:ssa
Luken vetämässä hankkeessa teollisuuspuun määrä romahti, kun laskelmissa käytettiin enimmillään kymmenen prosentin suojelutasoa painottuen Etelä-Suomeen. Suojeluala olisi silloin kitumaat mukaan lukien noin 2 miljoonaa hehtaaria, joista neljännes olisi uutta suojelualaa Pohjois-Suomessa. Kitumaata olisi alasta yli puolet.
Kymmenen prosenttia vastaa tällä hetkellä EU:ssa käynnissä olevia hahmotelmia tiukan suojelun tasosta koko unionin maa- ja vesialueilla. Se, kuinka paljon suojelusta toteutetaan Suomessa, on vielä auki ja selviää mahdollisesti ensi vuoden aikana, jolloin pidetään vastaavia neuvotteluja YK:n tasolla.
Selvityksessä puun saatavuuteen vaikutti myös talousmetsissä tehtävät laajennetut luonnonhoitotoimet. Näitä on muassa lahopuiden kertymän merkittävä kasvattaminen. Luonnonhoitotoimia lisättiin niin, että ne kattoivat suojelun kanssa vähintään kolmanneksen metsäalasta.
EU:ssa ja YK:ssä on puhuttu luontokadon vastaisten suojelutoimien laajentamisesta 30 prosenttiin maa- ja vesialasta. Tällä tasolla suojelulla olisi arvioiden mukaan todellisia vaikutuksia pysäyttää luonnon köyhtyminen.
Laskelmissa lisäsuojelua kohdennettiin luonnontilaisen kaltaisiin ja iältään vanhempiin metsiin, mikä vastaa EU:n luontokadon vastaisen biodiversiteettistrategian tavoitteita. Mallissa ei pystytty huomioimaan tarkasti vanhojen puiden tilavuuden muutoksia laskenta-ajalla.
Luonnonsuojelutekoihin tarvitaan rutkasti enemmän rahaa
Hallituksen tilaamassa selvityksessä arvioitiin myös lisäsuojelun mahdollisia kustannuksia puun myyntitulojen menetyksinä.
80 miljoonan kuution hakkuiden myötä tukkipuutulot tippuvat vuoteen 2051 mennessä riippuen käytetystä korkokannasta enimillään kymmenen miljardia euroa. Alemmalla lasketulla 72 miljoonan kuution tasolla myyntitulot mahdollisesti kasvavat, kun hakkuumahdollisuudet pysyivät melko ennallaan.
Oletuksena oli, että metsänomistajille korvattaisiin täysimääräisesti vapaaehtoinen lisäsuojelu. Lisäsuojelun kustannukset voivat nousta useisiin satoihin miljooniin euroihin vuodessa. Tähän vaikuttaa se, millä hinnalla puista käydään kauppaa puumarkkinoilla.
Esimerkkinä kustannuksista, nykyisin käytössä olevan metsien luonnonsuojelua edistävän vapaaehtoisen METSO-ohjelman korvaustasot pitäisi nostaa yli 200 miljoonaan euroon vuodessa. Tämä olisi yli kymmenen kertaa enemmän kuin nyt. Lisäksi luonnonhoitotoimista tulee vuosittain useiden satojen miljoonien kustannukset.
Suojeluohjelmaa jatketaan näillä näkymin vuoteen 2025 asti, jolloin sillä pitäisi olla suojeltu noin 100 000 hehtaaria metsää.
Etelä-Suomessa, karkeasti Keski-Suomesta etelään, on suojeltu tällä hetkellä noin 3 prosenttia metsä- ja kitumaasta. Keski-Suomesta Oulun korkeudelle määrä on noin 6 prosenttia. Pohjois-Suomessa on suojeltu noin kolmannes metsä- ja kitumaasta.
Lue lisää:
Kaikki Euroopan vanhat metsät täytyy suojella, linjaa luonnon köyhtymiseen puuttuva EU-strategia