Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Terveystalo jakeli kymmenille työterveysasiakkaille vahingossa liian pieniä rokotusannoksia

Lähes kaikki Kokkolassa liian pienen annoksen saaneet on jo kutsuttu uudestaan rokotettavaksi. Virheen syyksi on paljastunut ruiskumallin vaihtaminen. Liian pienen annoksen sai 71 asiakasta.

Pfizerin koronarokotuskia
THL antoi toimintaohjeen, että vajaan kakkosrokotuksen saaneet rokotetaan uudelleen täydellä annoksella. Kuva: Minna Rosvall / Yle
  • Kati Latva-Teikari

Terveystalon Kokkolan toimipisteessä on viikolla 32 annettu 71 työterveyden koronarokoteasiakkaalle liian pieni määrä koronarokotetta. Kyseessä on rokotettavien toinen rokotus.

Vajaita kerta-annoksia annettiin kahtena päivänä eli 10. elokuuta kello 11 jälkeen ja 12. elokuuta.

Terveystalon Kokkolan vastaava lääkäri Arto Kotimaa pahoittelee tilannetta. Hänen mukaansa kyseessä on inhimillinen erehdys.

– Erehdys syntyi, kun rokoteruiskuja on täydennetty erilaisella ruiskumallilla. Malli oli käytössä vain väliaikaisesti näinä kahtena päivänä. Sen jälkeen rokotukset on annettu alkuperäisellä ruiskumallilla.

Virheellisen annoskoon saaneisiin otettiin yhteyttä noin kuukausi rokottamisen jälkeen, tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona.

Myös Pia Heikell-Tastula sai puhelinsoiton.

– Sanottiin, että olen saanut 0,22 millilitraa 0,3:n sijaan.

Arto Kotimaan mukaan erehdys huomattiin toisen rokotuspäivän lopuksi ylijääneiden annosten määrästä.

Jatkotoimia ryhdyttiin selvittämään alueen infektiolääkärin kanssa. Rokotettuihin päästiin ottamaan yhteyttä vasta nyt, koska THL:n toimintaohje saapui vasta viime viikolla.

– Pyysimme asiaan myös THL:n kantaa. Heidän ohjeensa mukaan annamme rokotetuille uuden kerta-annnoksen koronarokotetta, jotta varmistetaan halutun suojan syntyminen, toteaa Kotimaa.

Ylilääkäri Hanna Nohynek Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo, että todennäköisesti 0,22 ja 0,3:n millin annoksien vaikutuksella ei olisi kovin suurta eroa koronalta suojautumisessa.

– Mutta koska tätä ei ole systemaattisesti tutkittu, emme voi olla varmoja, ja sen vuoksi suosittelemme annoksen uusintaa.

"Aion varmistaa, että ruiskussa on riittävästi"

Terveystalo on tällä viikolla tavoittanut lähes kaikki vajaan rokoteannoksen saaneet.

– Olemme tarjonneet uutta rokotusaikaa, ja osa on jo rokotettukin uudelleen, Kotimaa sanoo.

Pia Heikell-Tastula kertoo hämmentyneensä yhteydenotosta, varsinkin kun hän kuuli, että hänet rokotetaan heti uudelleen täysmääräisellä kakkosrokotteella.

– Se jännittää, koska ei ole kuin kuukausi, kun sain [vajaaksi jääneen] toisen rokotteen ja täysi määrä tulee nyt näin pian.

Häntä mietityttää, tuleeko tällä rokotustahdilla ja määrällä jälkiseurauksia. Tähän asti hän on saanut rokotuksista vain vähäisiä jälkioireita.

Ylilääkäri Hanna Nohynek pitää epätodennäköisenä, että uudelleen kakkosrokotteella rokotettavat saisivat aikaisempaa enemmän oireita.

– Ainakin Israelissa tehtyjen ja jo julkaistujen kolmansien annoksien immunogeenisuus ja turvallisuustutkimusten perusteella tiedetään, ettei kolmas koronarokotusannos ole lisännyt haittareaktioita, hän kertoo.

Voivatko tuplasti kakkosrokotteella rokotetut ottaa kenties myöhemmin vielä kolmannen rokotteen normaalissa rokotusjärjestyksessä?

Nohynekin mukaan koko kolmannesta rokotuksesta on vielä liian aikasta sanoa mitään, koska mahdollisen kolmospiikin tarvetta vasta kartoitetaan immunogeenisuustutkimusten ja rokotusten vaikuttavuusseurannan avulla.

Pia Heikell-Tastula saa uuden täysannoksen kakkosrokotetta tänään torstaina.

– Vähän jännittää, mutta luotan siihen, että näin täytyy tehdä. Aion kyllä ennen rokotusta varmistaa, että ruiskussa on nyt riittävästi rokotetta.

Juttua on päivitetty klo 14.47 THL:n osuudella.

Voit osallistua keskusteluun perjantaihin 10.9. kello 23 saakka.