Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Palju kuuluu tosifanin arkeen päivittäin – Tiia Lampelan aamu alkaa pulahduksella: "Katselen maisemia ja mietin, että tästä tulee hyvä päivä"

Palju on valloittanut saunakansan sydämet runsaassa 10 vuodessa. Tiia Lampelalle ja Lea Aittolahdelle paljuun pulahtaminen on arjen luksusta.

Palju on kehopositiivinen paikka, jossa muodot ja mitat menettävät merkityksensä. Siellä myös juttelu lähtee pulppuamaan vapaammin. Video: toimittaja Outi Parikka, kuvaus ja leikkaus Petri Aaltonen / Yle. Kuva: Yle
  • Outi Parikka

Tottijärvelle kolme vuotta sitten rakennettu talo hohtaa uutuuttaan, mutta terassilla paljua ympäröivät lankut ovat jo kuluneet ja vaatisivat uudelleen öljykäsittelyä. Näky kertoo kovasta käytöstä.

Talon asukas Tiia Lampela aloittaa päivänsä paljusta.

Tiia Lampela kylpytynnyrissä.
Vapaaottelua harrastava päiväkodin johtaja Tiia Lampela saa aamuihinsa hyvän lähdön pulahtamalla paljuun ja katselemalla maaseudun luontoa. Kuva: Outi Parikka / Yle

– Teen sellaista työtä, jossa on monta asiaa mielen päällä. Aamulla laitan kahvin tippumaan ja menen kylmään paljuun. Katselen maisemia ja mietin, että tästä tulee hyvä päivä.

Altaan vesi lämmitetään vain talvisin. Tiia Lampelan mukaan palju on hänelle niin tärkeä, että talon suunnittelu lähti saunan ja paljun sijoittelusta.

Omakotitalo, jonka terassilla ihmisiä kylpytynnyrissä, ilmakuva.
Uuden talon suunnittelun lähtökohtana oli, että saunasta on hyvä näkymä maalaismaisemaan ja paljuun. Ja että saunasta on lyhyt matka paljuun. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Tiia Lampela on yksi Ylen minidokkarin viidestä päähenkilöstä, jotka kertovat paljun vetovoimasta.

Lisää aiheesta: Ylen minidokkari kertoo, miten palju vei saunakansan sydämen.

Kymmenisen vuotta sitten Suomeen rantautunut paljuinnostus on vienyt monen muunkin sydämen. Korona-aika on lisännyt paljujen myyntiä entisestään.

Maatilalla ehtii paljuun, jos sijainti on hyvä

Myös Päijänteen rannalla Kuhmoisissa Aittolahden tilalla palju on kovassa käytössä. Maatilayrittäjä Lea Aittolahti pystytti paljun keskelle maatilan pihapiiriä eikä rantasaunalle, vaikka se tuli ensiksi mieleen. Näin hän ehtii käyttää paljua enemmän.

Lea ja Fanny Aittolahti kylpevät kylpytynnyrissä maatalon pihapiirissä.
Maatalon emäntä Lea Aittolahti katkaisee pitkän työpäivänsä paljussa. Tällä kertaa mukana on perheen tytär. Puoliso ei päässyt mukaan. Kuva: Outi Parikka / Yle

Aittolahden perhe tekee kesäisin lähes 14-tuntista työpäivää. Siksi on kätevintä, että taukopaikka on maatilan keskellä.

Tilan päätoimi on 1750 ulkoilevan linnun kanala. Aittolahdet käyvät myymässä munat suoramyyntinä ympäri Etelä-Suomea. Perheeseen kuuluu myös kolmetoista hevosta, joilla emäntä tarjoaa ratsastustunteja ja -leirejä. Elantoa kartuttaa myös pienimuotoinen maatilamatkailu. Emäntä on myös kunnanvaltuutettu.

Maatilan pihapiiri, ilmakuva.
Aittolahden tila ulottuu Päijänteeseen saakka, mutta perhe päätti sijoittaa paljun keskelle pihapiiriä, jotta muistaisi paremmin kiireen keskellä asettua paljuun rauhoittumaan. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

– Tämä palju on paikka, missä olemme pystyneet rentoutumaan ihan keskellä kaikkia töitä.

Paljussa juttelu menee syvemmälle tasolle

Lea Aittolahti saa paljussa kiireettömyyden tunteen keskellä työn tohinaa. Hän on huomannut, että palju auttaa avautumaan.

– Ystävien kanssa on ollut hyviä keskusteluja saunomisen ja paljuttelun yhteydessä. Siinä kaikki ovat tavallaan pysähtyneet samaan tilaan, jota palju kehystää. Syntyy intiimimpi ja läheisempi yhteys kuin pöydän ääressä istuessa.

Lea Aittolahti mittaa veden lämpötilaa kylpytynnyristä, jossa Fanny sukeltaa.
Lea Aittoniemi rakastaa lämpöä. Siksi talvella paljuilu ei maistu. Ajatus siirtymisestä pakkasella lämpimästä paljusta pihasaunaan puistattaa. Hänelle paras paljuiluaika on syksy. Kuva: Outi Parikka / Yle

Myös Tiia Lampela on huomannut, että palju avaa sielun sopukat.

– Tykkään kokkailla ja tehdä asioita yhdessä kavereiden kanssa. Kun kokoonnumme paljuun ja olemme lähellä toisiamme, keskustelu menee nopeammin syvemmälle tasolle.

Palju tukee myös vapaaotteluharrastusta, joka altistaa vammoille. Kuvaushetkellä Lampela oli toipumassa polven ristisiteen leikkauksesta ja haki kylmästä paljusta apua turvotuksen vähentämiseen ja jalan notkistamiseen.

Tiia Lampela ja kaverit kylpytynnyrissä.
Tiia Lampelan seurakaverit vapaaottelijat Verneri Hakkinen, Elmo Peltonen ja Juuso Renfors kyläilevät Tottijärven terassilla. Kuva: Outi Parikka / Yle

Tamperelaisen vapaaotteluseuran jäsenet nauttivat myös silloin tällöin Tottijärven hulppeista puitteista. Sauna ja palju auttavat painopudotuksessa ennen kisoja. Kisojen jälkeen paljuilu vauhdittaa vammoista toipumista ja rentouttaa.

Tiia Lampelan ja Lea Aittolahden lisäksi Ylen paljudokkarissa on mukana sisätautien ja reumatologian erikoislääkäri Kirsti Uoti, joka jatkaa jo neljännessä polvessa ihmisten hoitamista vedellä. Suomalaisten paljurakkauden anatomiaa avaavat myös paljunvalmistaja Mika Rantanen ja pienyrittäjä Kalle Järvelä.

Lue myös:

Paljuhurmos vei alan suurimman valmistajan äärirajoilleen ja johti pörssiyhtiön syliin – “Paljulle ei käy kuten leipäkoneelle”

Lomakeskukset hylkivät kylpypaljuja paloturvallisuuden ja vesivahingon riskin vuoksi – pienyrittäjä kehitti paljun, joka sopii myös mökkikylään