Hymyilevä, pitkätukkainen nainen toivottaa tervetulleeksi uuteen kotiinsa Helsingissä. Takana on vasta ensimmäinen yö vuokrayksiössä, mutta jo nyt se tuntuu uudelta ja ennen kaikkea hyvin turvalliselta kodilta.
Uusi elämä alkaa tyhjästä, mutta ei yksin.
Verhot, kaksi sänkyä, pöytä ja tuoleja – kaikki on saatu lahjaksi ystäviltä sekä järjestöltä, jonka kautta vuokra-asunto löytyi.
– Onko sinulla kaikki OK? Minulla on kaikki OK, nainen osaa jo sanoa lähes virheettömällä suomella, vasta parin tunnin kieliopintojen jälkeen.
Kaikki on niin OK, kuin Afganistanista paenneella nyt voi olla. Aluksi nainen sai tuskin nukuttua öisin, sillä huoli Kabuliin jääneistä sukulaisista painaa yhä.
Kuukautta aiemmin talibanit valtasivat Kabulin. Nainen joutui lopettamaan työnsä ja piileskelemään kotonaan.
Valtauksen jälkeisinä päivinä hän piti Ylen pyynnöstä päiväkirjaa, jossa hän kertoi pääkaupungin dramaattisesti muuttuneesta elämästä ja ahdistuneesta ilmapiiristä.
Päiväkirjansa toisessa osassa hän kertoi pakomatkastaan Suomeen. Viime hetkellä hän sai mukaan tyttärensä, mutta joutui hyvästelemään muut läheisensä.
He saapuivat Suomeen 24. elokuuta.
Yle ei kerro naisen nimeä eikä sellaisia yksityiskohtia, jotka voisivat johtaa hänen henkilöllisyytensä paljastumiseen. Vaikka nainen on päässyt turvaan tyttärensä kanssa, hänellä on Kabulissa useita läheisiä, joilla on työhistoriansa takia syytä pelätä Talibanin kostoa.
Suomessa nainen ja tytär kuljetettiin lentokentältä suoraan maaseudulle vastaanottokeskukseen, jossa heitä pidettiin karanteenissa.
Kabuliin tottuneelle naiselle syrjäinen vastaanottokeskus tuntui erittäin hiljaiselta paikalta.
Hänestä pidettiin hyvää huolta, mutta nainen ei peittele iloaan siitä, että pääsi maalta kaupunkiin ihmisten ilmoille.
– Siellä ei ollut mitään tekemistä. Jotkut afganistanilaiset voivat masentua niissä oloissa. Olin onnekas, että pääsin tähän asuntoon, nainen sanoo.
Nyt Helsingin vilske muistuttaa edes etäisesti Kabulin urbaanista elämästä, jota nainen edelleen ikävöi.
Onneksi täällä ei kuitenkaan ole nurkan takana Talibania vahtimassa, missä nainen liikkuu ja miten hän on pukeutunut.
Talibanin sijaan pukeutumista rajoittaa vain sää. Heti ensimmäisenä syyspäivänä molemmille piti hankkia lämpimämpiä vaatteita viimaa vastaan.
Nainen hankki myös pankkitilin ja pankkikortin, mikä oli hänelle uutta. Afganistanissa pärjäsi käteisellä, jos sitä sattui saamaan.
Nainen on käynyt Suomessa aiemminkin, joten hän ei päätynyt aivan outoon maahan. Hän kertoo opiskelleensa perustietoja Suomesta Wikipedian avulla.
Hänellä on ystäviä, jotka ovat asettuneet pakolaisina eri läntisen Euroopan maihin. Tilanteita vertailtuaan hän uskoo, että Suomi on pakolaisille poikkeuksellisen hyvä maa.
Hänen tyttärensä viihtyy Suomessa. Tytär haaveilee pääsystä elokuviin ja eläintarhaan.
Uudessa kotimaassaan tyttö on leikkinyt äitinsä kanssa hippaa. Äiti on kertonut hänelle myös lapsuudestaan tuttuja tarinoita. Niistä yksi on satu Punahilkasta, joka tunnettiin Kabulissakin.
Haastattelun aikana tyttö näprää äitinsä kännykkää ja valittelee tylsistymistään. Hänen lempikanavansa Youtubessa näyttää amerikkalaista nuorisohuumoria, josta hän on oppinut hiukan englantia.
Tyttären pääsy Suomeen ratkesi vasta viime hetkellä, sillä naisen entinen puoliso ei olisi halunnut luovuttaa lastaan pakomatkalle.
– Kysyin tyttäreltäni, haluaako hän jäädä Suomeen vai palata Afganistaniin. Hän sanoi, että ei halua palata, vaan on onnellinen täällä, nainen kertoo.
Nainen pääsi Suomeen sillä perusteella, että hänen arvioitiin olevan välittömässä vaarassa. Nyt hän odottaa päätöstä turvapaikkahakemukseensa.
– On todella hyvä olla turvallisessa maassa, mutta samalla olen surullinen kotimaani puolesta. Jospa voisimme rakentaa Afganistanista samanlaisen maan kuin Suomi on, nainen haaveilee.
Hän ei usko, että paluusta Afganistaniin kannattaa unelmoida vielä pitkään aikaan.
Tiedot vastarinnasta Talibania vastaan herättivät naisessa hetkeksi toivon muutoksen mahdollisuudesta.
Se sammui kuitenkin nopeasti.
– Taliban on tullut jäädäkseen, mutta minun on vaikea hyväksyä sitä, hän sanoo.
Naisen ystäväpiiri Kabulissa on nyt epätoivoinen, hän kertoo. Työt ovat loppuneet, ja niiden mukana palkanmaksu. Elämää rajoittaa Talibanin pelko.
– En voi tehdä muuta kuin rukoilla. Olen surullinen niiden puolesta, joilla ei ole tätä mahdollisuutta paeta ulkomaille, hän sanoo.
Hän kertoo kuulleensa, että Taliban oli estänyt joitakin hänen ystäviään pääsemästä lentokentälle silloin, kun ilmasilta Kabulista länteen oli vielä käynnissä.
Naisen mukaan talibanit olivat hakanneet ja haukkuneet hänen ystäviään uskottomiksi, koska nämä olivat halunneet lähteä "vääräuskoisten maihin".
– Talibanien mielestä myös suomalaiset ovat uskottomia, mutta jokaisen pitäisi ymmärtää, ettei se ole totta, nainen sanoo.
Nainen kertoo, että hän sai vanhemmiltaan uskonnollisen kasvatuksen, mutta hänen oma maailmankatsomuksensa hioutui vasta aikuisena.
Hänen mielestään on väärin jakaa ihmisiä hyviin ja pahoihin sen mukaan, mihin maahan he ovat sattuneet syntymään ja mihin uskontoon kasvamaan. Kukaan ei ole valinnut niitä itse.
Suomalaisista naisella on vain hyviä kokemuksia.
– Oli todella hienoa, että niin moni suomalainen oli seurannut päiväkirjaani ja oli ollut halukas myös auttamaan minua, nainen kertoo.
Daria äidinkielenään puhuva nainen osaa englannin lisäksi hiukan paštua ja arabiaa, joten uuden kielen opetteleminen ei tunnu ylivoimaiselta.
Hän sai Suomessa heti apua kielen opiskeluun, ja pitää sitä ensisijaisena tehtävänään.
– Kaikkein tärkeintä on nyt opiskella suomea. Ja sitten pitäisi päästä kuntosalille, hän naurahtaa.
Hänellä oli aiemmin tapana käydä Kabulissa salilla melkein joka päivä, mutta viime vuosina työkiireet ovat haitanneet harrastusta.
Naisesta on selvää, että ilman hyvää kielitaitoa hän ei voi pärjätä suomalaisessa työelämässä. Hän toivoo, että voisi jatkaa Suomessa vanhaa ammattiaan.
Kaikkien käänteiden jälkeen hänestä tuntuu joskus siltä, kuin hän eläisi elokuvassa, nainen sanoo.
Miten se elokuva päättyy?
– Toivottavasti onnellisesti.
Lue lisää: