Ensimmäiset somekuvat ilmestyivät jo aamulla varhain. Mitähän sieltä löytyy tällä kertaa?
Tampereen keskustaa halkova Tammerkoski tyhjennetään aika ajoin, mutta se on aina iso paikallinen mediatapahtuma. Tamperelaiset tykkäävät kuvata ja päivitellä, mitä koskeen on heitetty.
Tällä kertaa ainakin sähköpotkulautoja.
– Ravintoloiden ja baarien kohdalla koskesta löytyi tuoppeja, pöytiä ja tuoleja. Lisäksi koskessa oli pyöriä, liikennemerkkejä, ostoskärryt, patosillan kohdalla oli paljon kolikoita ja rakkauslukkojen avaimia ja kaikkea roskaa, koskea kuvannut Ylen mediatoimittaja Matias Väänänen kertoo.
Mistään turhasta paikasta ei ole kyse vaan Suomen kansallismaisemasta, jonka ympärille Tampere alkoi rakentua.
Näsijärven ja Pyhäjärven välillä virtaava koski on Suomen vanhimpiin kuuluvaa teollisuusmiljöötä. Finlaysonin ja Tampellan tehtaat ovat muussa kuin teollisuuskäytössä, mutta kosken varrella on yhä Takon kartonkitehdas.
Pari päivää tyhjänä
Tällä kertaa kosken tyhjennys aloitettiin maanantain vastaisena yönä. Koskea aletaan täyttää uudelleen keskiviikkona puolilta päivin.
Tammerkoskea ei tyhjennetä tietenkään sen takia, että kaupunkilaiset saisivat ilmaisen kansanhuvinsa ja somekuvansa. Tammerkoskessa tehdään useita vedenalaisia korjaus- ja huoltotöitä.
Tampereen Sähkölaitos tekee kunnostustöitä sekä Finlaysonin voimalaitoksella että Keskiputouksen vesivoimalaitoksella. Finlaysonilla korjataan turbiinikammioita kanavan puolelta ja Keskiputouksella uusitaan kosken purkauskohdan betonilaatta, jota kutsutaan myös eroosiolaataksi.
Työtä varten rajataan Koskipuistosta myös väliaikainen työmaa-alue.
Töiden ajan koski on kuivana Palatsinraitin sillan ja Ratinan suvannon väliseltä alueelta.
– Vaikka kuiva koski houkuttelee, se ei ole turvallinen paikka oleskella ja työmaa-alueille on pääsy kielletty. Töitä tehdään vuorokauden ympäri ainakin alkuvaiheessa, Tampereen Sähkölaitos muistuttaa.
Väliaikainen silta purettiin
Myös Tampereen kaupunki tarvitsee kuivan kosken töiden ajaksi.
Tampereen keskustassa on ollut mittavia rakennustöitä, kun Hämeensilta on korjattu ja ratikkaa on rakennettu. Remontin ajaksi rakennettiin väliaikainen silta jalankulkijoille ja pyöräilijöille.
Väliaikaista siltaa haukuttiin rumaksi vanerihökötykseksi, ja nyt se on poistettu kansallismaisemasta parin vuoden olemassaolonsa jälkeen.