Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kohumiljonäärin Tuohivirta-yhtiö lupaa kaivoksen Lappiin, oman kryptovaluutan ja "vapauden tasavallan" – tarkistimme hurjat väitteet, pohjaa on vähän

Hankkeen vetäjä Kari Wahlroos väittää hankkineensa kaivokseen jo jättirahoituksen, mutta siitä ei ole mitään merkkejä. Wahlroosin puheissa vilahtelevat kansainväliset kumppanit, kryptovaluutat ja lohkoketjut, mutta totuuspohja on Ylen selvityksen perusteella hatara.

Mies hymyilee leveästi.
Pitkän uran verkostomarkkinoijana tehnyt Kari Wahlroos kertoo olevansa Tuohivirta-kaivoshankkeen "diktaattori". Kuva: Vesa-Pekka Hiltunen / Yle
  • Vesa-Pekka Hiltunen
  • Jyri Hänninen

Sodankylässä järjestettiin perjantaina 10. syyskuuta Tuohivirran tiedotustilaisuus, jossa kulta- ja monimetallikaivosta kuntaan suunnitteleva Kari Wahlroos esitti hurjia väitteitä hankkeestaan.

Wahlroosin mukaan kaivoshankkeeseen on saatu jo jättirahoitus, kansainvälisiä yhteistyötahoja ja patentoitua huipputeknologiaa.

Tulevaisuudessa hanke laajenee koskemaan esimerkiksi kryptovaluuttoja, ravintola-alaa, maksunvälitystä, taloustiedon opetusta ja terveydenhuoltoa tavalla, joka jäi epäselväksi.

Tässä jutussa käydään läpi hankkeen taustoja ja Wahlroosin esittämiä väitteitä. Suurin osa niistä osoittautui kyseenalaisiksi tai keksityiksi. Valtaosaan lupauksista ei löydy mitään todisteita.

Juttua varten haastateltiin Wahlroosia kaksi kertaa ja esitettiin tarkentavia kysymyksiä, mutta hankkeet taustat jäivät silti pääosin hämärän peittoon.

Yle uutisoi jo aiemmin asiantuntijoiden varoituksista, joiden mukaan Tuohivirta-hanke vaikuttaa huijaukselta.

Lisää aiheesta: OneCoin-huijauksella rikastunut suomalaismies houkuttelee sijoittamaan kultakaivokseen – GTK:n asiantuntija: "Toivottavasti ihmiset eivät lankea tällaiseen"

Tuohivirta-kaivoshankkeen kuvituskuvaa
Tuohivirta-hankkeen kaivosta suunnitellaan Sodankylään. Koitelaisenkairan suojelualueiden viereen ja osin suojelualueelle. Kuvassa oleva Lokkaan vievä tie kulkee varausalueen eteläosan läpi. Kuva: Tapani Leisti / Yle

Byrokratiasta eroon virtuaalivaluutalla

Tuohivirta-hankkeen vetäjänä toimiva Kari Wahlroos ansaitsi miljoonia euroja markkinoimalla huijaukseksi paljastunutta virtuaalivaluutta OneCoinia. Wahlroosia ei epäilty rikoksesta OneCoiniin liittyen.

Nyt Wahlroos on perustamassa kaivosta Sodankylään. Tiedotustilaisuudessa Wahlroos kertoi tekevänsä hankkeessa "diktaattorimaisesti päätöksiä".

– Meillä on suunnitelmia tehty jo seitsemän vuoden ajan, ja nyt voidaan tuoda kaikki se esille, Kari Wahlroos sanoi.

Wahlroos esitteli hanketta pikavauhtia. Hän kertoi, että kaivoshankkeeseen kytketään myös virtuaalivaluutta "Freedom Republic Coin".

– Me ollaan liittämässä tämä kaivostoiminta kryptovaluuttaan niin, että tästä pääsee kuka tahansa nauttimaan, Wahlroos kertoi.

– Me tullaan käyttämään blockchain-teknologiaa. Ja kaikille teille, joille se ei ole vielä selvää, niin blockchain tulee korvaamaan kaiken tällaisen byrokratian, paperisiirron, erittäin nopeasti.

Wahlroosin mukaan kaivoshankkeisiin liittyy Suomessa paljon byrokratiaa, mutta siltä voidaan välttyä "blockchainin" eli lohkoketjun avulla. Termillä viitataan eräänlaiseen sähköiseen tilikirjaan, joita käytetään virtuaalivaluutoissa.

Wahlroos ei selittänyt, miten lohkoketju auttaa lain vaatimusten eli byrokratian selättämisessä.

– Näihin mennään sitten tarkemmin myöhemmin.

Tukesin kesäkuussa 2021 yksityishenkilön nimiin hyväksymän kaivoslain mukaisen varausalueen suurpiirteinen sijainti Sodankylässä.  Varaus antaa ainoastaan etusijan malminetsintäluvan hakemiseen alueelle.
Tukesin kesäkuussa 2021 yksityishenkilön nimiin hyväksymän kaivoslain mukaisen varausalueen suurpiirteinen sijainti Sodankylässä. Varaus antaa ainoastaan etusijan malminetsintäluvan hakemiseen alueelle. Kuva: Tukes, Jyrki Lyytikkä / Yle

Olematon yhtiö siirtyy Sodankylään

Vaikka Wahlroos nimitti itseään hankkeen "diktaattoriksi", on Tuohivirran hankkeeseen tehty varausilmoitus Etelä-Pohjanmaalla asuvan naisen nimissä.

Nainen ei esiintynyt tilaisuudessa. Hän kertoo sähköpostitse Ylelle, ettei kommentoi hanketta, koska hän on "yksityishenkilö".

Tuohivirran verkkosivuilla on väitetty virheellisesti, että kyse olisi kaivosvarauksesta. Suomen laki ei tunne kaivosvaraus-vaihetta.

Wahlroosin mukaan Tuohivirran toiminnot keskitetään jatkossa Sodankylään.

– Tällä viikolla me tehtiin päätös siirtää Suomen yhtiö Sodankylään, jossa suurin osa toiminnasta tullaan tekemään. Tulemme käyttämään suomalaista työvoimaa niin pitkälle kuin se on mahdollista.

Suomen kaupparekisterissä ei ole Tuohivirta-nimistä yhtiötä, eikä Yle onnistunut löytämään sellaista minkään muunkaan maan kaupparekisteristä.

Myöhemmin Wahlroos kertoi, että hankkeen tiimoilta ollaan perustamassa kahtakin yhtiötä Suomeen, mutta ne eivät ole vielä kaupparekisterissä.

Hankkeen emoyhtiö perustetaan Wahlroosin mukaan Sveitsiin.

Videolla Kari Wahlroos kertoo Sodankylän kaivoshankkeesta. Yle on tarkistanut Wahlroosin väitteitä.

Onko kumppaniyhtiötä olemassa?

Wahlroosin mukaan Tuohivirta on jo nyt varmistanut, että sen käyttöön tulee paras mahdollinen kaivosalan teknologia. Sen ansiosta kaivostoiminta ei hänen mukaansa myöskään vahingoita luontoa.

– Me koetetaan tehdä kaikki asiat niin hyvin kuin mahdollista. Meillä on kaikkein uusin teknologia hallussa ja hallinnassa, patentteineen päivineen, hän kertoi tiedotustilaisuudessa.

Ylen haastattelussa Wahlroos ei suostunut kertomaan tarkemmin mistä teknologiasta ja patenteista on kyse tai kenen nimissä ne ovat.

– En ole niitä missään käynyt läpi. Tiedän, että niistä on tehty julkaisuja ja minulle riittää, että tiedän kenen kanssa teen töitä.

Tuohivirran kansainvälinen kumppani on Wahlroosin mukaan kazakstanilainen yhtiö nimeltä Geologex. Wahlroosin mukaan hän on tuntenut yhtiön toisen omistajan 25 vuoden ajan.

Geologexin verkkosivujen puhelinnumerot olivat suljettuja, eikä yhtiöstä vastattu Ylen sähköposteihin. Yhtiön verkkosivut on perustettu muutama kuukausi sitten. Yle ei löytänyt mitään merkkejä siitä, että Geologexillä olisi mitään varsinaista toimintaa tai että yhtiö olisi ollut mukana kaivoshankkeissa.

Yle kysyi asiasta myös Wahlroosilta.

– Minulla ei ole ollut tarvetta sen kummemmin tutkia, että missä hankkeissa ne on ollut aiemmin mukana. Meillä on viisivuotinen sopimus ja Geologex tulee huolehtimaan, että kaikki hoituu hankkeessa A:sta Ö:hön.

Mikä on ollut edellinen kaivoshanke, jossa Geologex on ollut mukana?

– En tiedä.

Tuohivirran Twitter.
Tuohivirta-hankkeen Twitterissä väitetään englanniksi, että hankkeen tiedotustilaisuutta seurasi yli miljoona suomalaista. Kari Wahlroosin mukaan luku on peräisin Järviradiosta. Järviradiosta kerrotaan Ylelle, etteivät he ole antaneet mitään lukuja Wahlroosin käyttöön.

Mikä ihmeen vapauden tasavalta?

Wahlroosin pitämä esitelmä sai uusia sävyjä, kun hän alkoi puhua "Freedom Republicista", eli "vapauden tasavallasta".

Esitysaineiston mukaan "vapauden tasavallassa" yhdistetään kymmenen maailman tunnetuinta brändiä. Epäselväksi jäi, mistä brändeistä on kyse.

– Tuohivirta ei suinkaan ole ainoa projektimme, vaikka hyvin merkittävä sinänsä onkin, Wahlroos sanoi.

Jatkossa "vapauden tasavalta" olisi jonkinlainen kokonaisuus erilaisia toimialoja, kuten kryptovaluuttaa, terveydenhuoltoa, ravintoloita, maksujen välitystä, talousopetusta ja uusien yritysten rahoittamista.

Muutaman minuutin katsaus vapauden tasavaltaan päättyi lyhyeen.

Avoimeksi jäi, miten kryptovaluutat ja vaikkapa ravintolabisnes liittyvät Sodankylään suunniteltuun kaivoshankkeeseen. Yle kysyi erillisessä haastattelussa, mistä uudessa kryptovaluutassa on kyse ja mikä sen suhde kaivostoimintaan on.

– Uskon, että saamme ihmiset ymmärtämään paremmin, mistä kryptovaluutassa on kyse, kun sen arvo perustuukin johonkin, mitä oikeasti on maassa ja jolla on arvo.

– Sijoitustoimintaan on myös helpompi kerätä rahaa kryptovaluutan avulla.

En vieläkään ymmärrä, miten kaivostoiminta liittyy kryptovaluuttaan. Voisitko vielä selittää sen?

– Siinäpä se. Tämä on niin groundbreaking asia, että minun on parempi selittää se, kun tulen taas lokakuussa Sodankylään.

Satojen miljoonien rahoitus?

Hanketta on markkinoitu tavallisille piensijoittajille Suomessa. Näitä oli Wahlroosin mukaan tulossa hankkeeseen, mutta Ylen uutisoinnin jälkeen tuli "vaikeuksia pankkiyhteyksien kanssa".

– Suomalaiset pankit kieltäytyivät kuitenkin siirtämästä rahoja, Wahlroos sanoo Ylelle.

Syytä pankkien toimintaan Wahlroos ei tiennyt. Pankit pysäyttävät tilisiirtoja esimerkiksi rahanpesuepäilyjen takia. Ylellä ei kuitenkaan ole tarkempaa tietoa, mihin ongelmiin Wahlroos viittasi.

Kotimaan rahan puute ei Wahlroosin mukaan ole kuitenkaan ongelma, sillä "allekirjoitettuna on 800 miljoonan rahoitussopimus", josta "toissa viikolla tuli 300 miljoonaa".

Näin Wahlroos kertoi Sodankylän tilaisuudessa. Vertailun vuoksi Sodankylän kunta käyttää vuodessa kaikkiaan noin 80 miljoonaa euroa rahaa toimintaansa. Yle kysyi lisätietoja rahoituksesta Wahlroosilta.

Onko 300 miljoonan rahoitus siis varmistettu?

– No ei välttämättä mikään tänä päivänä ole varmaa, mutta on meillä aika paljon lupauksia.

Mutta kerroit Sodankylän tilaisuudessa, että 300 miljoonaa euroa on varmistettu.

– Kyllä, kyllä, mutta nyt en ole varma, että puhuinko siinä tokeneista vai euroista.

Anteeksi, nyt minä putosin kelkasta.

– Nimenomaan. Jos sanoin, että 300 miljoonaa, niin pysytään siinä.

Onko nämä nyt euroja vai tokeneita, ja mitä sinä tässä yhteydessä tarkoitat tokeneilla?

– Mitens tarkkaan sä sitä asiaa kuuntelit siinä? Miten se sulle avautui, jos mä saan kysyä tältä toiselta puolelta? Siis mehän ollaan blockchainin kautta tekemässä tätä hommaa.

Tokenilla tarkoitetaan johonkin kryptovaluuttaan sidottua lohkoketjun osaa.

Ei julkisia tietoja "merkittävästä investointiyhtiöstä"

Ennen haastattelua pitämässään tilaisuudessa Wahlroos kertoi SXO Trade and Invest -nimisen yhtiön olevan merkittävässä roolissa rahoituksen hankkimisessa.

– SXO Trade and Invest on merkittävä investointiyhtiö, josta hallituksesta löytyy erittäin väkevää porukkaa. Sieltä tulee meille hallituksen jäsen, joka on kaikille hyvin tuttu, Wahlroos sanoi.

Etelä-Afrikan kaupparekisteristä löytyy saman niminen yhtiö, jolla on myös verkkosivut. Niiden perusteella yhtiöllä näyttää olevan yksi työntekijä, jota Yle yritti tavoitella turhaan. Yhtiön verkkosivuilla oleva puhelinnumero ei ollut käytössä ja sähköpostiin ei vastattu.

Yle ei löytänyt julkisista lähteistä tietoja yhdestäkään hankkeesta, johon SXO Invest olisi osallistunut.

"Lopetetaan tämä paskan jauhaminen"

Ylen kysyi heti Sodankylän tilaisuuden jälkeen Wahlroosilta myös Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) näkemyksestä, että Tuohivirran markkinoinnissa vääristeltiin sen tekemien tutkimusten tietoja.

GTK pyysi tietojen poistamista Tuohivirran verkkosivuilta.

GTK:n mukaan näillä alueilla ei ole todennettuna….

– Sä puhut jostain helvetin alueesta, jolla ei ole mitään tekemistä meidän kanssa. Joten lopeta tää. Se ei liity mitenkään Tuohivirtaan, joten lopetetaan tämä paskan puhuminen.

Miksi nämä GTK:n tiedot poistettiin täältä verkkosivuilta?

– Sen takia, kun nämä tiedot pyydettiin poistamaan, koska ne ovat kaikille muille julkisia, paitsi minulle. Voi hyvää päivää.

Lue myös: Onecoin-miljonäärin kaivoshanke kertoi valtavista kultavarannoista, mutta voiko sellaisilla kehuskella? Kaivosalalla malmiarvioita säädellään tiukasti

Wahlroos kehotti Yleä tekemään "sen perkeleen taustatyön" ja lopettamaan "faktan ja fiktion" sekoittamisen. Yle ei ole saanut oikaisupyyntöjä aiempaan juttuunsa liittyen.

Yle kysyi Wahlroosilta myös tämän toiminnasta huijaukseksi osoittautuneessa OneCoinissa.

– Miten se nyt liittyy tähän? Mitä vittua se liittyy tähän? Ja mikä rikos siinä on tapahtunut?

Wahlroosta ei epäilty rikoksista OneCoiniin tiimoilta. Olemattoman virtuaalivaluutan perustajasta on sen sijaan annettu kansainvälinen pidätysmääräys ja hän on viranomaisia paossa.

Kymmenet tuhannet suomalaiset menettivät rahojaan OneCoin-huijauksessa. Wahlroos kertoi Ylelle aikovansa julkaista lähiaikoina kirjan, joka käsittelee OneCoinia.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 28.9. kello 23 saakka.

MOT: OneCoin - Jättihuijauksen suomalaisuhrit (18.11.2019). Nopeasti kasvanut OneCoin on viranomaisten syynissä. MOT penkoi miljardibisneksen käänteitä: suurin osa suomalaissijoittajista on vaarassa hävitä kaiken, mutta osa ehti kääriä valtaisat voitot.