Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

AP: Taliban ottaa käyttöön kovan linjan rangaistuksissaan – teloitukset ja amputaatiot oikeusjärjestelmän piiriin

Afganistanissa on jo nyt viitteitä siitä, että maassa ollaan palaamassa tiukkojen rangaistuskäytäntöjen aikaan. Viime päivinä maassa on raportoitu julkisista nöyryytyksistä, jotka olivat tavallisia Talibanin ensimmäisellä valtakaudella.

Taliban-joukkio auton lavalla Kabulissa 23. syyskuuta.
Talibanit partioivat Kabulissa 23. syyskuuta. Kuva: EPA
  • Elsa Osipova

Talibanin liike harkitsee tiukan linjan palauttamista rangaistuskäytännöissään Afganistanissa.

Asiasta kertoo yksi liikkeen perustajajäsenistä Mullah Nooruddin Turabi AP:n haastattelussa. Turabi sanoi, että islamilaisen lain rikkomisesta voitaisiin jatkossa teloittaa tai amputoida raajoja.

Turabin mukaan teloituksia ei kuitenkaan tehtäisi julkisesti, kuten Afganistanissa oli tapana vuosituhannen vaihteessa.

Aviorikoksesta kivittäminen, varkaudesta amputaatio

2000-luvun vaihteessa Afganistanin hirmuhallinnon rangaistuskäytännöt puhuttivat maailmalla.

Talibanien oli tapana roikottaa teloitettujen ruumiita julkisella paikalla useita päiviä ja teloituksiin käytettiin Kabulin suurta urheilustadionia.

Aviorikoksesta rangaistiin kivittämällä ja varkaudesta amputoimalla raaja.

– Meidän rangaistuskäytäntöjä on arvosteltu tiukasti, mutta me emme ole koskaan arvostelleet muiden rangaistuskäytänteitä tai lakeja, Turabi sanoi AP:lle.

Edellisen kerran Talibanin ollessa vallassa Turabi toimi oikeusministerinä ja niin kutsutun hyveellisyyden edistämisen ja paheiden ehkäisemisen ministeriössä, joka vastasi uskonnollisen poliisin toiminnasta.

Uudessa hallituksessa Turabi vastaa vankiloista.

Paluu menneisyyteen

Viime aikoina Afganistanista on raportoitu, että Taliba on turvautunut aiemmin yleisessä käytössä olleisiin rangaistusmuotoihi. Varkaudesta syytettyjä miehiä on häpäisty julkisesti esimerkiksi maalaamalla heidän kasvonsa.

Taliban otti vallan Afganistanissa elokuun puolessavälissä. Sen jälkeen maailmalla on pelätty, että Afganistan palaan hirmuhallinnon aikaisiin käytänteisiin. Erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksien keveneminen on puhuttanut.

Liikkeen johtohahmot ovat pidättäytyneet konservatiivisessa linjassa, vaikka liike on luvannut armollisempaa politiikkaa. Taliban on sanonut esimerkiksi sallivansa teknologian käytön ja luvannut, että tytöt pääsevät kouluun.

Myös oikeuden osalta liike on luvannut maltillisempia käytäntöjä. Aiemmalla valtakaudellaan Taliban painotti islamin tulkitsijoiden päätöksiä oikeuspäätöksissä.

Turabin mukaan tällä kertaa mies- sekä naistuomarit tekevät päätökset. Turabi kuitenkin sanoi, että oikeusjärjestelmän perustana toimii edelleen Koraani.

Lue myös:

Toimittajalta: Epätoivo järkytti Kabulin lentokentällä kuukausi sitten, mutta nyt kaduilla ​kulkee naisia ilman burkaa – ristiriidat ovat osa Afganistania

Elämä evakuoinnin jälkeen – "Tärkeintä on nyt opiskella suomea ja päästä kuntosalille", kertoo Kabulista päiväkirjaa kirjoittanut nainen

Mittava pelastusoperaatio onnistui – Afganistanin tyttöjen jalkapallomaajoukkueen pelaajat saivat turvapaikan Portugalista

Ihmisoikeusjärjestöt arvostelevat Talibania vakavista rikkomuksista – huoli naisten sulkemisesta yhteiskunnan ulkopuolelle kasvaa

Kabulin kaduilla totutellaan uuteen normaaliin, talouden romahtaminen on saanut monet epätoivon valtaan