Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Autojen katalysaattorivarkaudet jopa kolminkertaistuneet alle vuodessa: "Hoikalta pojalta ei mene kuin minuutti tai kaksi"

Autojen katalysaattorit ovat kelvanneet tänä vuonna varkaille. Esimerkiksi Kaakkois-Suomessa on isketty kymmeniin autoihin. Vanhan, isomoottorisen auton katalysaattorissa voi olla arvometalleja satojen eurojen arvosta.

Lappeenrantalaisen Remeon autopurkaamon laitospäällikkö Henri Paukkunen.
Autopurkaamolla kerätään ajoneuvoista kaikki osat, jotka voidaan käyttää jossain uudelleen, kertoo laitospäällikkö Henri Paukkunen. Kuva: Ville Toijonen / Yle
  • Ville Toijonen

Autojen katalysaattorivarkaudet ovat kolminkertaistuneet Suomessa tänä vuonna.

Keskusrikospoliisin tilastojen mukaan poliisin tietoon on tullut tänä vuonna jo yli 2100 katalysaattorivarkautta, kun koko viime vuonna niistä kirjattiin vajaat 700 rikosilmoitusta. Tilaston kärjessä ovat Suomen suurimmat kaupungit.

Myös Kaakkois-Suomessa on tapahtunut tänä vuonna ennätysmäärä autojen katalysaattorivarkauksia. Muun muassa Kouvolassa Tykkimäen huvipuiston pysäköintialueella napattiin kesällä katalysaattori neljä eri kertaa.

Katalysaattoreita myydään ympäri Suomen korjaamoihin ja romuliikkeisiin. Jalometalleista tehdään kierrätykseen kelpaavaa rikastetta, joka myydään ulkomaille pääasiassa Saksaan ja Tsekkiin. Sieltä ne päätyvät uudelleen autoteollisuuden käyttöön.

Useimmiten katalysaattori sahataan metallityökaluilla irti pysäköidyistä autoista. Ammattilaiset irroittavat auton pakoputkistossa olevan katalysaattorin muutamassa minuutissa.

– Hoikalta pojalta ei mene kuin minuutti tai kaksi kömpiä auton alle ja irroittaa se, sanoo lappeenrantalaisen Remeon autopurkaamon laitospäällikkö Henri Paukkunen.

Erilaisia auton katalysaattoreita.
Katalysaattorissa on arvometalleja sen mukaan, miten vanhasta autosta on kyse ja miten paljon sen tarvitsee puhdistaa pakokaasuja. Kuva: Ville Toijonen / Yle

Remeo purkaa käytöstä poistettuja autoja ja kerää autoista jatkokäyttöön meneviä osia. Paukkusen mukaan autosta puuttuvan katalysaattorin huomaa äänestä.

– Ulkoisesti sitä ei ehkä havaitse, jos ei auton alle katso. Kun auton käynnistää, ääni on kuin ralliautossa. Se pärisee ja kukkuu kovasti. Ei tarvitse mennä katsastukseen saakka, että katalysaattorin puuttumisen huomaa, toteaa Paukkunen.

Isomoottorisen auton katalysaattori on varkaille satojen eurojen arvoinen
Kuuntele laitospäällikkö Henri Paukkusen haastattelu. Toimittajana on Ville Toijonen. Kuva: Yle

Ikä ja koko vaikuttavat arvoon

Arvokkaimmat katalysaattorit ovat vanhemmissa, ison moottorin sisältävissä bensakoneissa. Henri Paukkusen mukaan voidaan sanoa, että katalysaattorissa on 2,5 grammaa arvometalleja jokaista kilogrammaa kohden.

– Eli mitä isompi moottori, sitä enemmän autossa on puhdistustarvetta ja katalysaattori on isompi, Paukkunen tiivistää.

Erilaisia auton katalysaattoreita.
Katalysaattori on osa auton pakoputkistoa. Sen tehtävä on puhdistaa pakokaasuja. Kuva: Ville Toijonen / Yle

Katalysaattoreissa on arvometalleja kuten platinaa, palladiumia ja rodiumia. Näistä tutuin on varmasti platina, jonka grammahinta on noin 27 euroa. Rodiumista maksetaan puolestaan noin 400 euroa grammalta. Vastaavasti esimerkiksi kullan grammahinta on noin 48 euroa.

– Keskimäärin katalysaattorista maksetaan 150 euroa. Sitten on saksalaisen insinöörityön taidonnäytteitä, joista voi saada 500 euroakin, sanoo laitospäällikkkö Henri Paukkunen Lappeenrannan Remeon autopurkaamolta.

Paukkusen mukaan varkaita eivät kiinnosta uudemmat hybridiautot, koska niissä katalysaattori on paremmin suojattu ja uudet moottori ovat paremmin optimoituja, eli arvometalleja käytetään vähemmän katalysaattoreissa.

Omaa katalysaattoria voi joissain tapauksissa yrittää suojata varkauksilta, mutta keinot ovat melko rajalliset. Itsestäänselvää on, että auto kannattaa säilyttää öisin autotallissa, jos se on mahdollista.

– Jotkut katalysaattorit ovat upotettuna vähän syvemmälle auton pohjaan. Sen voisi joissain tapauksissa suojata jollakin levyllä. Auto kannattaa jättää aina parkkiin näkyvälle ja valoisalle paikalle. Se saattaa vähän vähentää varkaiden kiinnostusta, pohtii Paukkunen.

Romukauppiaat ovat tarkkana varkaiden kanssa

Remeon Lappeenrannan purkaamolle ei ole tarjottu yksittäisiä katalysaattoreita, joita voisi epäillä varastetuiksi. Purkaamolla kysytään myös tarkkaan purkuun tuotavien autojen ja osien historia.

– Kysymme mistä autosta osa on, kenen autosta on kyse ja niin edelleen. Enemmän meille tulee katalysaattoreita yhteistyökumppaneiltamme eli eri autokorjaamoilta, jotka tiedämme luotettaviksi, sanoo Paukkunen.

Suomen romukauppiaiden liitolla on myös sivuillaan varkausilmoituslomake. Jos esimerkiksi auto varastetaan, voi sivuilla täyttää lomakkeen ja sen voi lähettää kaikille romukauppiaiden jäsenille.

– Näin näemme koneelta heti, että tällainen on varastettu ja jos sitä meille kaupitellaan, niin ei kun vinkkiä poliisille ja rosvot putkaan, Paukkunen toteaa.