Oravanpyörästä hypännyt monomaanikko rakentaa kivistä linnaa Pasilaan. Periaatteen mies saa kenkää seurakunnasta. Pikkukaupungin jätkät tuunaavat maailman hienointa Opel Kadettia
Legendaarisen Karpolla on asiaa -televisiosarjan todelliset ja kummalliset ihmiskohtalot on nyt tuotu näyttämölle Kotkan kaupunginteatterin ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun samannimisessä yhteistuotannossa. Sen ohjaa Suomen tunnetuimpiin ohjaajiin kuuluva, muun muassa Kansallisteatterin yleisöä Tuntemattomalla sotilaalla aikoinaan ravistellut Kristian Smeds.
Karpolla on asiaa – tosikertomuksia havumetsien maasta on Smedsin ensimmäinen taiteellinen ohjaustyö Teatterikorkeakoulussa, jossa hän on toiminut näyttelijätaiteen professorina kolme ja puoli vuotta. Esitys on tehty yhdessä kahdeksan nuoren näyttelijän kanssa, joista viidelle kyseessä on taiteellinen opinnäytetyö.
Kansan karvahattuisena, julkisena oikeusasiamiehenä takavuosina pidetty toimittaja Hannu Karpo teki mittavan elämäntyön tuomalla esiin päähänpotkittujen, byrokratian kiemuroihin juuttuneiden tai omituisten kansalaisten arkea. Karpon ohjelmat tarjosivat Smedsin mielestä oivallisen lähtökohdan nuorten näyttelijäopiskelijoiden esitykselle.
– Halusin tuoda opiskelijoiden eteen materiaalia, joka on realistista ja todellista, ja jolla on kytkös suomalaisuuteen. Opiskelijat ovat sen verran nuoria, että se jo tuo asiaan etäisyyttä. Mielestäni nuorten opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden energian yhdistäminen vanhaan tv-formaattiin on aika raikas yhdistelmä.
Vaikka Karpon kulta-aika oli kaukaisella 1980-luvulla, ei hänen kuvaamansa Suomi ole silti Smedsin mukaan kokonaan kadonnut.
– Ne ihmiskohtalot, joita ohjelmissa on ovat ikuisia siinä mielessä, että ihmiset yhä kohtaavat vaikeuksia ja erilaisia mysteerejä elämässään ja kamppailevat paikastaan maailmassa. Tietysti joissakin monologeissa liikutaan 80-luvulla ja sen huomaa, mutta sitten katsoja voi miettiä mikä on muuttunut ja mikä ei.
"Suurelle näyttämölle pääseminen on oleellinen juttu"
Karpolla on asiaa – tosikertomuksia havumetsien maasta on osa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Lavat auki -kokonaisuutta. Siinä saatetaan opiskelijat yhteen nimekkäiden ohjaajien kanssa tekemään esitystä yhden tai useamman suuren ammattiteatterin näyttämölle.
Lavat auki -sarjassa on nähty aiemmin muun muassa Mikko Roihan ohjaama Roberto Zucco, Juhan Ulfsackin Kärpäset ja herrat ja Leea Klemolan Baikal Brothers Ky.
Ammattiteattereiden ja -ohjaajien kanssa tehtävä yhteistyö antaa näyttelijäopiskelijoille todellisen kuvan siitä, mitä isossa talossa työskentely on. Samalla se tarjoaa yleisöille mahdollisuuden tutustua tulevaisuuden teatterintekijöihin. Tavallisesti Teatterikorkeakoulun tuotannot toteutetaan oppilaitoksen pienissä studioissa, joihin mahtuu vain muutama kymmenen ihmistä.
Niiden katsomot täyttyvät jo opiskelijoiden kavereista, kuvailee vastavalmistunut näyttelijäntaiteen maisteri Anssi Niemi, 30. Hänen mielestään on äärimmäisen tärkeää päästä jo opiskeluaikana esiintymään oikeiden teattereiden oikeille yleisöille.
– Koulun studioissa yleisövastaanotto on väistämättä aika sisäänpäinlämpiävä. Niissä ei saa tuntumaa siihen yleisöön, mikä on ammattiteatterissa. Myös suurelle näyttämölle harjoittelemaan pääsy on todella oleellinen juttu.
"Tuli epäilys, onko yleisössä ketään"
Karpolla on asiaa on Anssi Niemelle ja viidelle muulle nuorelle taiteellinen opinnäytetyö. Kotkan kaupunginteatterin ja Teatterikorkeakoulun yhteistuotannon piti tulla ensi-iltaan viime vuoden joulukuussa ja kiertää kaikkiaan kuuden eri ammattiteatterin näyttämöitä pitkin Suomea.
Sitten pandemia lykkäsi ensi-iltaa viisi kertaa ja kiertue peruuntui.
Tällä tietoa esitys nähdään Kotkan lisäksi ainoastaan Rovaniemellä. Ihmisillä on jo muita töitä, teattereiden ohjelmistoruletti ehtinyt pyörähtää. Niemelle oli suuri pettymys se, että Karpolla on asiaa esitettiin alun perin vain kymmenelle ihmiselle suljetussa näytöksessä.
– Lähinnä vain opinnäytetöiden tarkastajat pääsivät näkemään tämän jutun. Oli kahden metrin välit ja pimeät salivalot. Katsomosta ei kuulunut mitään, niin tuli epäilys, että onko yleisössä ketään.
Myös viidennen vuoden maisteriopiskelija Inkeri Hyvönen, 29, on kaivannut sekä yleisöä että opiskelijakollegoita. Kiertueen peruuntuminen kirveli.
– Tämä on juuri se hetki, kun pitäisi päästä takomaan rautaa, näyttämään taitojaan. Jos ei pääse näyttään sitä osaamistaan, jos ei pääse lavoille, niin ei pääse kiinni seuraaviin työnantajiin tai teattereihin. Jumppaaminen peruutusten ja uusien yritysten välillä on ollut raskasta, kun koko meidän alan pointti on se, että ollaan tiiviisti lähellä toisiamme ja yleisöä, ikään kuin se, että hiki lentää toisen kasvoille. Aika yksinäistä on välillä ollut.
"Korona ei päässyt livahtamaan kampukselle"
Ammattiteatterikiertueen näivettyminen ja vuosikurssien sulkeminen omiin kupliinsa tartuntavaaran takia vaikutti poikkeusajan opintoihin.
Kollegiaalinen kanssakäyminen oli rajallista ja hiljainen tieto siirtyi tavallista heikommin, mutta kaikesta huolimatta Teatterikorkeakoulu selvisi Smedsin mielestä pandemiasta suhteellisen kuivin jaloin.
– Me saimme pidettyä opetuksen käynnissä koko pandemian ajan, emme joutuneet perumaan mitään kursseja ja saimme ihmiset valmistumaan ajallaan. Se on todella harvinaista tilanteessa, jossa kontaktiopetusta on voitu järjestää lähinnä poikkeuslupien turvin.
Smeds kiittelee sekä opettajia että opiskelijoita siitä, että vaikeasta ajasta selvittiin.
– Täytyy sanoa iso kiitos siitä, miten antaumuksellisesti kaikki etsivät tapoja rajoittaa tekemistään ja olemistaan sen verran kuin tarvittiin. Korona ei päässyt livahtamaan meidän kampukselle. Tässä suhteessa asiat ovat tosi hyvin.
Ja nyt mielialakin on nousujohteinen, kun viimein päästään töihin jokseenkin normaaliin tapaan.
– Fiilis on ihan positiivinen koululla tällä hetkellä varsinkin nyt, kun päästään esittämään ja päästään kutsumaan yleisöä.
Voit keskustella aiheesta lauantaihin 9.10. klo 23:een asti.