Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Susipartio ei rikkonut lakia viime talvena tekemissään tarkastuksissa

Helmikuussa oikeusasiamiehelle tehdyssä kantelussa susipartiolaisten kerrottiin kohdelleen paikallisia ihmisiä epäasiallisesti. Tapaukset koskivat autojen, hirvenmetsästyksen ja luonnossa liikkujien tarkastuksia.

Susipartion jäsenet Tobias Peura ja Kimmo Örn
Susilifen eräpartion tehtävä on ehkäistä susien salametsästystä. Kuva: Sami Takkinen / Yle
  • Annika Lius

Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan Susilife-hankkeen eräpartio ei rikkonut toimivaltuuksiaan tai lakia tehdessään erävalvonnan tarkastuksia viime talvena Ilomantsissa.

Ilomantsilaisen keskustan kansanedustajan Hannu Hoskosen helmikuussa tekemässä kantelussa susipartiolaisten kerrottiin kohdelleen paikallisia ihmisiä epäasiallisesti.

Kantelussa pyydettiin oikeusasiamiestä tutkimaan, olivatko eräpartion jäsenet toimineet vastoin lakia tai viranomaisten toimintaohjeita suorittaessaan tarkastuksia erävalvonnassa. Kantelun mukaan eräpartio teki etsinnän erään henkilön autoon ja uhkasi tätä kotietsinnällä ilman näyttöä rikoksesta. Kantelun mukaan myös laillista metsästystä oli tietoisesti häiritty.

Kantelu koski myös Itä-Suomen poliisilaitoksella partion päällystöesimiehenä toimivaa poliisimiestä. Kantelun perusteena oli, että esimies on vastuussa alaistensa toiminnan lainmukaisuuden valvonnasta.

Itä-Suomen poliisilaitos ja Metsähallitus tekivät asiasta selvityksen ja antoivat lausuntonsa. Eduskunnan oikeusasiamies totesi ratkaisussaan, että eräpartion jäsenet ja päällystöesimies eivät ole rikkoneet toimivaltuuksiaan. Kantelijan esittämät väitteet eivät tulleet ilmi kantelun käsittelyssä.

Lisää aiheesta:

Susipartion toiminta sapettaa Ilomantsissa: asukkaat kantelivat oikeusasiamiehelle – poliisi hankkii haalarikamerat kiistojen ratkaisuksi