Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Miltä puisto näyttää, tuoksuu ja tuntuu – asukkaat kutsuttiin aistikävelylle, jonka avulla puistoa kehitetään Seinäjoella

Kaupungin kesäkuvataitelija tuottaa Kalevanpuistoon taidetta asukkaiden aistimusten pohjalta kesällä 2022. 

Miltä puisto näyttää, kuulostaa, tuoksuu ja tuntuu?
  • Tuomo Rintamaa

Seinäjoella Pohjan kaupunginosassa sijaitsevan Kalevalanpuiston ilmettä halutaan elävöittää kuvataiteen avulla. Avuksi pyydettiin asukkaita ja heidän aistejaan.

Aistit heräteltiin henkiin aistikävelyllä, jonka avulla tuttua ympäristöä havainnoitiin uudella tavalla.

Kävelyä ohjasi kuvataiteilija ja fasilitaattori Julia Kukkonen. Hän on työskennellyt aikaisemmin Seinäjoella muun muassa kesäkuvataiteilijana vuonna 2017.

Kuvataiteilija Julia Kukkonen
Julia Kukkonen on aistikävelyn järjestäjänä tyytyväinen, että kävelyllä esiin nousi odottamattomia uusia asioita. Kuva: Tuomo Rintamaa / Yle

– Näiden aistimusten perusteella selvitetään, miten tätä puistoa voitaisiin visuuaaliselta ilmeeltään kehittää. Seinäjoen kaupungin kesäkuvataiteilija tulee työstämään asukkaiden antamien ideoiden pohjalta tämän puiston visuaalista ilmettä, Kukkonen sanoo.

Kalevalanpuistossa tutkittiin yksinkertaisten ohjeiden avulla sitä, miltä ympäristö näyttää, kuulostaa, tuoksuu ja tuntuu. Kaupunkilaisia haastettiin mietimään kysymystä: Miltä haluaisimme oman asuinalueemme näyttävän?

Tulokset nähdään kesällä 2022

Aistikävely on osa Kalevalanpuiston lähiötaideohjelmaa. Kävelyyn osallistuneille valkeni esimerkiksi puistossa olevat vanhat rauniot, roskat tai että kukkia oli vielä lokakuussakin.

Kukkonen valotti hieman sitä, miltä Kalevalanpuistossa voisi ensi kesänä näyttää, vaikka lopullisen päätöksen puiston elävöittämisestä tekee kesäkuvataiteilija.

– Sen verran uskallan sanoa, että ilmoille heitettiin ideoita aarremetsästä ja toiminnallisista reiteistä. Sellaisia, mitkä houkuttelisivat eri ikäisiä käyttäjiä paikalle, Kukkonen kertoi.