Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Vartijat surmasivat kuusi siirtolaista Libyassa

Lisäksi ampumisessa loukkaantui ainakin 20 ihmistä. Sadat pakenivat säilöönottokeskuksesta.

Libyan poliisi auttaa siirtolaisia ulos täyteen ihmisiä ahdetusta veneestä Tripolissa.
Libyasta on tullut merkittävä kauttakulkumaa Afrikasta Eurooppaan pyrkiville siirtolaisille. Kuva: EPA
  • STT
  • Marja Juonala

Libyan pääkaupungissa Tripolissa säilöönottokeskuksen vartijat ampuivat kuoliaaksi kuusi siirtolaista perjantaina, kertoo kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM. Uutistoimisto Reutersin mukaan kuolleita on ainakin kuusi.

Järjestön mukaan keskuksessa syntyi ampumavälikohtaus, jossa kuusi siirtolaista sai surmansa. Verenvuodatuksen syy ei ollut tiedossa, mutta IOM:n mukaan se liittyy keskuksen ylikuormitukseen ja jännittyneeseen tilanteeseen.

IOM:n Libyan johtaja Federico Soda kertoi myös, että ainakin 20 siirtolaista haavoittui ammuskelussa ja monet pakenivat kaaosta. Libyan uutistoimiston mukaan paenneiden määrä saattoi olla noin 2 000, tieto on peräisin maan sisäministeriöltä. Uutistoimisto AFP kertoo, että sosiaalisessa mediassa julkaistujen videoiden perusteella paenneet kiipesivät metalliaidan yli ja juoksivat kaduille, monet heistä olivat alaikäisiä. Silminnäkijöiden mukaan pakenijoita oli satoja.

Järjestöt kritisoivat pidätyksiä

Lääkärit ilman rajoja -järjestö sanoo, että 5 000 siirtolaista ja pakolaista on pidätetty väkivaltaisesti viime päivien aikana. Libyan viranomaisten mukaan viime viikonlopun pidätykset liittyivät huumeidenvastaiseen toimintaan.

– Heidän pidätyksensä ovat olleet mielivaltaisia ja umpimähkäisiä, IOM:n Soda sanoi.

Sodan mukaan joukossa on ihmisiä, joilla on lailliset dokumentit, mutta he ovat jumissa maassa.

Viime päivien joukkopidätysten seurauksena al-Mabanin säilöönottokeskuksessa on ollut noin 3 000 siirtolaista, kun sen kapasiteetti on 1 000. Monet heistä ovat nukkuneet ulkona. IOM:n mukaan siirtolaiset ovat valtaosin tulleet Saharan etelänpuoleisesta Afrikasta.

YK:n ja ihmisoikeusjärjestöjen mukaan korruptio ja väkivalta rehottavat Libyan säilöönottokeskuksissa. Siirtolaiset joutuvat kestämään niissä surkeiden olojen lisäksi muun muassa seksuaalista hyväksikäyttöä ja kidutusta.

Sisällissodan piinaamasta Libyasta on etenkin vuoden 2011 vallankumousta seuranneina kaoottisina vuosina tullut tärkeä kauttakulkumaa Eurooppaan pyrkiville afrikkalaissiirtolaisille.

Libyassa on satojatuhansia siirtolaisia, osa heistä pyrkii eteenpäin Eurooppaan, osa työskentelee öljyteollisuudessa.

Lähteet: AFP, Reuters