Robert Helenius kukisti puolalaisen Adam Kownackin ylivoimaisella esityksellä Las Vegasin nyrkkeilyillassa sunnuntaiaamuna Suomen aikaa.
Helenius oli vahva jo ottelun alusta lähtien ja hän sai kovia iskuja perille. Kokeneen nyrkkeilyvalmentajan Pekka Mäen mukaan Helenius olikin jo kamppailun alussa lähellä ottelun keskeyttämistä.
– Robert osoitti vahvasti uutta ilmettä. Hän oli todella aktiivinen, löi usein, eikä jäänyt kehäköysiin roikkumaan. Robert oli heti ottelun alussa lähellä päästä keskeyttämään ottelun. Hän sai satutettua Kownackia niin, että silmäkulma turposi, mikä oikeastaan heikensi puolalaisen osakkeita todella paljon, Mäki analysoi
Avauserän jälkeen Kownacki ei nähnyt vasemmalla silmällään kunnolla, joten Helenius sai entistä paremmin osumia perille. Lopulta tuomari keskeytti ottelun kuudennessa erässä ja Helenius sai voiton teknisellä tyrmäyksellä.
Helenius hallitsi ottelua, ja Kownacki purki turhautumistaan lyömällä kolmesti suomalaista vyön alle. Mäen mukaan Helenius oli tehnyt kaksikon edelliseen kohtaamiseen verrattuna muutoksia, mutta Kownacki puolestaan sortui samoihin teknisiin virheisiin.
– Hän silloin tällöin pyrki pääsemään Robertin suorien ohi väistelemällä, mutta liian vähän. Hän otti Robertin suorat suoraan kävellen eteenpäin. Hän sai näyttämään Robertin hyvältä.
Heleniuksesta ykköshaastaja?
Helenius on kertonut olevansa tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. Mäen mukaan Helenius osoittikin parantaneensa kaksikon aiemmasta kohtaamisesta.
– Periaatteessa nyt ei nähty, millainen Heleniuksen kuntopuoli todellisuudessa on, jos otellaan 12 erää. Hän kuitenkin näytti hyvävoimaiselta. Kuntopuoli ja kestävyys ovat selvästi parantuneet.
Ottelun jälkeen kehäkuuluttaja kertoi Heleniuksen olevan WBA-liiton pakollinen haastaja. Samaa julisti esimerkiksi brittilehti The Sun. Sarjan mestari on ukrainalainen Oleksandr Usyk, joka kukisti Anthony Joshuan syyskuun lopussa kaikin tuomariäänin.
Mäen mukaan Heleniukselle saattaisi aueta sauma MM-otteluun, jos Usykin ja Joshuan uusintaottelu viivästyy. WBA-liitto ei ole kuitenkaan ainakaan vielä tehnyt virallista ilmoitusta Heleniuksen noususta ykköshaastajaksi.
Helenius sanoikin heti ottelun jälkeen tv-haastattelussa toivovansa ottelua Usykia vastaan.
– Jos Joshua-ottelu viivästyy, Usyk voisi olla vaikka kiinnostunut ottelemaan Robertia vastaan ennen Joshuan kohtaamista ja silloin MM-sauma voisi aueta, Mäki pyörittelee.
Mäki kuitenkin arvelee Heleniuksen pitävän pienen tauon, minkä jälkeen eri tahot ohjaavat nyrkkeilytähden uraa.
– Veikkaan, että Helenius pitää nyt pienen tauon. Uskon, että hänellä on tämänkin ottelun jälkeen sitoumuksia Yhdysvaltoihin ja sellaisiin tahoihin, jotka ohjaavat hänen uraansa. En usko, että jatko on suoraan aina nyrkkeilijästä kiinni.
"Yksi isku voi ratkaista kaiken"
Mäen mukaan Helenius todisti Las Vegasissa, ettei edellinen voitto Kownackista ollut sattumaa. Ensimmäisellä kerralla kaikki kolme tuomaria olivat sitä mieltä, että Kownacki johti ottelua kolmen erän jälkeen.
Tuolloin suomalainen kukisti puolalaisen lopulta teknisellä tyrmäyksellä neljännessä erässä.
– Tällä oli hänelle varmasti valtava merkitys, sillä hän todisti, ettei edellinen voitto ollut sattumaa.
– Hän nousee top-10 raskassarjalaisten joukkoon, jossa voi aueta todella mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Täytyy kuitenkin sanoa, että taso on kova ja siellä saa otella hyvin, jos meinaa pärjätä.
Mäen mukaan 37-vuotiaalla Heleniuksella ei ole kuitenkaan enää aikaa odotteluun, sillä tällä hetkellä nuori sukupolvi on nousemassa vahvasti raskaan sarjan kärkeen.
– Nuoruus ajaa iän ohi jossain vaiheessa. Hänen uransa on siinä vaiheessa, että mahdollisuus MM-otteluun täytyy pystyä saamaan vuoden sisään. Sen jälkeen alkaa pitkä ura painamaan.
– En usko, että Robertilla on mitaan muuta syitä jatkaa kuin tavoitella MM-ottelua. Robert ja hänen taustajoukkonsa varmaan näkevät, että hänellä on hyvä sauma voittaa mestaruus. Vastustajista ja muusta voidaan kiistellä, mutta pitää muistaa, että raskaassa sarjassa yksi isku voi ratkaista kaiken, Mäki päättää.
Lue myös:
Robert Helenius huojentui murskavoitosta: "Haluan tätä lisää"
Robert Heleniukselle ylivoimainen voitto Las Vegasissa
Tyson Fury tyrmäsi Deontay Wilderin – britti kävi kahdesti kanveesissa